Vapaat kädet.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja YxJampe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

YxJampe

Klenkkaava Rasvanäppi.
KK Plus ADpack
Tämä ajatus nyt lähti itään kun päivällä yhteen tuttuun törmäsin ja siihen sitten liittyi itselle tuntematon heppu keskusteluun mukaan. Tämä kuunteli huuli pyöreenä kun tuli työasiat puheeksi ja kertoilin siinä miten omalla kohdalla järjestellään. Tuumi siinä lopuksi että voispa itsekin tehdä tollain.

Omalla kohdalla vaikuttaminen tarkoittaa sitä että yleensä pystyy muutamasta päivästä valkkaan koska homman menee tekeen ja sitten kun etäisyyttä alkaa oleen enemmän niin samalla kertaa yleensä on joku toinenkin homma jossain samalla suunnalla joka odottanut sopivaa väliä niin on oman harkinnan varassa missä järjestyksessä nämä tekee.
On monesti sekin etu että voi valkata hallilla ollessa muutamasta eri hommasta tai sitten itse ehdottaa että tuolla tarvitaan apuja

Mitenkäs muilla kuinka pystyy vaikuttamaan työn kuvaansa tai töiden järjestelyyn??
 
Periaatteessa kai voisi aikatauluttaa töitä omien painotusten mukaan, mutta käytännössä se on hieman kimurantimpi juttu. Aika usein jokin homma kaatuu päälle eikä siinä oikein auta muu kuin hylätä oma aikatauluajatuksensa ja alkaa miettiä miten selviytyä.

Työ on ohutlevyrakenteiden suunnittelua. Haastavaa on se, että usein on myyty jotain sellaista mitä ei ole ikinä tehty.

Juuri nyt on hermo aika tiukilla. Viikosta alkaa nippa nappa palautua näin sunnuntai-iltana, jos silloinkaan.
 
Aikoinaan tuli senverta paljo luettua että viimeiset 26 vuotta "siisti sisätyö" n hehtaarin kokoisella alueella. Työtehtäviin pystyy jollain tapaa vaikuttamaan, mutta deadline on yleensä joka hommalla ja tuotannon pyöriminen on ykkösprioriteetti.
 
Eipä mulla isommin vapaita käsiä ole kun autokorjaamossa työn vastaanotto laittaa töitä jonoon minuuttiaikataululla.
 
Sen verran pystyy suurimmalta osin töitä aikatauluttamaan että voi valita tekeekö homman heti vai välittömästi...lopuille on sitte deadline viimeistään huomenna mutta mielellään tänään. Sitten on vielä ne yllätysyllätykset....
 
Kyllä itellekkin noita kiireellisiä/ äkillisiä hajoomisesta johtuvia hommia tulee ja niiden kohdalla muut hommat keskeytyy.
Onhan noissa hommissa myös sitä että homma tehtävä tietyssä ajassa kun muukin kalusto seis.
Moneen hommaan on kans olemassa ajat kauanko saa mennä mutta ei vielä ole aiheuttanu ongelmia. Vianhaut onkin sitten eri juttu
 
Työelämäs ollessa homma meni projekteittain, tehtaitten seisonta-aikoihin tehtiin muutokset ja tehdas pysäytettiin tarvittaes linjamuutosten ajaksi. Aikataulut oli ja niitä muokattiin tarpeen mukaan, kiirehän on aina jonkun keksimä juttu. Nuorempana oli enämpi kiire, sit vanhemmiten sen homman juonen älys. Maailma ei koskaan romahtanu vaikka jokin asia viivästykin, toki siitä oli ylimäärästä työtä monelle asiantilaan syyttömälle joten ei sitä turhaan koskaan viivästelty. Ja vittuilu ei ollu yhtään sen vähäsempää vaikka kaikki olis menny putkeen

Nyt kiirettä on joskus kun on menossa auttamaan sitä perheyhteisön osaa, jolla on vielä kiire. Meinaan saattaa joutua joskus nousemaan ennen luontaista heräyshetkeä mutta kyllä sekin tarvittaes onnistuu ja on mukavaakin:peukku:
 
Mä yleensä teen hommat siinä järjestyksessä kuin ne tulevat, mutta todellinen aikaikkuna on n. 2 kk, ennen kuin kukaan huomaisi, että jokin homma on ollut jonossa tavallista pidempään. Teen eräänlaista jälkisuunnittelua hetkellä, kun tavarat on tilattu, mutta eivät ole vielä saapunteet tai varsinainen tekeminen on vasta alussa. Yhteen projektiin menee aikaa muutamista minuuteista yhteen viikkoon. Esimiehen kanssa keskustellaan työasioista n. kerran vuodessa kehityskeskustelussa, eli teen töitä "itseohjautuvasti".
 
Kyllä mun päivät "elää" kokoajan. Joutuu jatkuvasti laittamaan töitä kiireellisyys järjestykseen. Välillä joku uus keikka ajaa kaikkien ohi. Joskus boss ilmoittaa 250km päästä, että tuo täytyy hoitaa ensi tilassa. Muuten hyvin vapaata, kunhan hoitaa hommansa. :cool:
 
Itse saan päättää missä järjestyksessä teen hommat, yleensä saapumisjärjestyksessä. Jonossa voi yrittää etuilla ja voi yrittää esittää toiveita pikatoimituksista ja tilanteesta riippuen lupaankin. Yleensä käy niin, että mitä useammin jonossa kiilaa sen pidemmäksi jonotusaika venyy :D Joillakin kun tuppaa olemaan tapana, että jokaisella projektilla on jumalaton kiire ja piti olla valmis jo eilen. Muutaman kerran kun on tehnyt pika-aikataululla samoille henkilöille niin on oppinut tietämään, että riittää kun kahdessa viikossa (normaali aikataulu noin viikko) tekee valmiiksi. Pomo istuu tuola parin loossin päässä mutta ei se juuri mun töihin puutu. Lähinnä käy kyselemässä, että onko minkälainen jono ja välillä tuo jotain projektin tynkää mitä ei itse osaa tehdä.
 
Minulla peruskuorma oli erilaisten lupahakemusten käsittelyä ja viranomaispäätösten tekemistä, tavoiteaikataulu 2 kk. Mutta lisäksi yleisvastuu reaktoriturvallisuudesta, aina kun katsoi tarpeelliseksi niin paikan päälle ihmettelemään. Tarkasti aikataulutettuja olivat oikeastaan vain ohjaajien lisenssikuulustelut, reaktorin käynnistykset vuosihuolloista ja korkeakoulujen luennoinnit. Kun oli luppoaikaa, kehitin omia koodeja ja tein opetusmateriaalia esim. valmiuskoulutukseen.

Aika vapaat kädet kun oli yksin vastuussa omasta tontista.
 
Olen pyrkinyt järjestämään elämäni siten, että ainoastaan luonto asettaa jonkinmoiset puitteet eri vuodenaikoina tehtäville töille, eikä aina niinkään. Ihmiset ympärillä ovat jotenkin valikoituneet sellaisiksi, ettei tule tiukkoja aikatauluja, oikeastaan aika stressitöntä meininkiä.
 
Vapaus tehdä ansiotöikseen mitä haluaa missä ja milloin vain, palkan täytyy tietenkin juosta katkeamattomana. Tämä on täyttä utopiaa! Itselläni periaatteessa on tällaiset vapaudet, mutta käytännössä ei lähellekkään.
Yleensä harhakäsityksenä on kuvitelma että maailmanmeno pyörii minun ympärillä ja voi määrätä sen tahdin, totuus on kuitenkin että on vain yksi pieni lenkki loputtomanpitkässä ketjussa ja kun se pettää tulee korvaava tilalle äkkiä. Herra se on herralakin, se on olemassa putinilla kuin trumpillakin vaikka herrat kuvittelevat maailman pyörivän heidän katsomallaan tavalla.
 
Muutaman vuoden sisällä muuttunee ainakin paperilla yrittäjäksi, tiedä tuoko se vapaita käsiä mutta vapaa-aika ainakin vähenee
 
Muutaman vuoden sisällä muuttunee ainakin paperilla yrittäjäksi, tiedä tuoko se vapaita käsiä mutta vapaa-aika ainakin vähenee
Ei varmaankaan tule sitä paljon kehuttua yrittäjän vapautta, vapauden vie rahoittaja tilaaja tavarantoimittaja ja neiti aika.
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös