Minkä laisilla ruuilla konekansalaiset

Rupesin just väsäämään 'kualsoppoo' eli kaalikeittoa, en tiijä moniko siitä tykkää? Huomenna se on joka tapauksessa uudelleen lämmitettynä tämänpäivästä parempoo!
 
Ekan kerran oliiveja maistaessani, maistui se sellaiselle, että pois suusta. Saattoi olla pilaantunut, mutta jäi siitä mausta semmoinen muisti jälki etten toiste koita.
 
Ekan kerran oliiveja maistaessani, maistui se sellaiselle, että pois suusta. Saattoi olla pilaantunut, mutta jäi siitä mausta semmoinen muisti jälki etten toiste koita.
Kun tilaan pizan omalla maulla - omilla täytteillä, siihen tulee oliiveita kaprista salamia. Tietysti margaretan tomaattikastike pohjalla ja mozarella juustoa päälle.
 
Pitsan päältä minä sen pahan makuisen oliivin sain suuhuni.
Oliivit on mullekin sellainen mikä jää syömättä sekä sienet. Sienissä on syynä se limainen lötkö suutuntuma, aiheuttaa jopa oksennusreflexin. Kammo keitettyä/paistettua kaalia kohtaan johtuu taas kouluruokailun "kaalilaatikosta", mitä oli pakko syödä. Sellaista kalmanharmaata mössöä, missä vedessä lillui kaalinpaloja ja hiukan jauhelihaa, mitä tuskin oli edes ruskistettu ennen vesikaalimössöön sekoittamista.
 
Väärin - kokkaus taidottomasti tehtyä sieniruokaa jos on limainen lötkö suutuntuma.
Se kaali täytyy pilkkoa pieneksi kuin sienetkin ja kumpiakin keitetään pitkään hauduttaen, voin sanoa että sieniruokien vihaajia on yllättänyt ruokailun jälkeen kun olen kysynyt mitäs sitä tuli nautinnolla äskön syötyä.

Sieniruokien syönnin voi aloittaa helpoiten kuivattujen mustatorvisienien jauhamisella melkeinpä minkä ruan sekaan tahansa, sitten kokkaukseen voi ottaa mukaan kiinteät kanttarellit herkku tatit mazutaket. Kun on päässyt sienien makuun sen kruununa on ainakin itselleni sss sipuli suolasieni smetana ja ripaus valkopippuria salaatti karjalanpiirakan päällä 9+.
 
Kyllä omen aika monen kokin tekemiä sieniä syönyt ja kaikki on lötköjä. Jopa jauhetutkin tekee limaisen koostumuksen ruokaan.
 
Kyllä omen aika monen kokin tekemiä sieniä syönyt ja kaikki on lötköjä. Jopa jauhetutkin tekee limaisen koostumuksen ruokaan.
Mites sellaiset "täytetytchampit" eli niitä isoja kuivakkaita valkoisia herkkusieniä, joihin läntätään esim. tuorejuustoa ja vaikkapa sipuihakkelusta sisään ja pekoniin kietaistuna paistetaan. Grillaten melko krapsakkaaksikin saa.
Ootko tekstannu?
;)
 
Pienet kiinteät madottomat herkkutatit viipaloidaan paistinpannulle, sitten miedolla lämmöllä kiehautetaan neste vex. Lopuksi läjä voita jossa paistetaan rapeiksi, päälle ripotellaan suolaa ja pippurirouhetta. Ei varmasti ole lötköjä.
 
Sienet jää minultakin syömättä, paitsi joku kermapohjainen alkukeitto jossa torvisienet tai vahverot on lisätty kuivattuna & jauhettuna.

Tänään on aamupalaksi tuttuun tapaan kaurapuuroa, kaverina banaani, päärynä ja marjoja. Joku proteiinivanukas vielä jälkkäriksi.
PXL_20260723_061003165.webp

Ja lounaaksi & päivälliseksi setti jossa kilo uunikasviksia, 680 g rasiallinen kanaa, paketti makkaraa, purkki tomaattimurskaa ja 150 g pinaattia. Tällä pitäis vielä huominenkin päivä pärjätä.
PXL_20260723_103425419.webp

Iltapalaksi varmaan samaa kuin aamulla, vähän pienempänä annoksena.
 
Sieniä ne silti on. En syä.
Etkä etkä ,,,,, ,,,,, ,,,, sipulia.
Karjalaiseen ruokaperinteeseen kuuluu olennaisesti sienet kaali ja ruisjauhosta tehdyt leivonnaiset kuten sultsinat karjalan piiirakat liha - kala kukot,,,, onko kukaan syönyt muuten vatruskoita, lörtsyjä kai jokainen on nieleksinyt? Sanon suoraan että karjalainen ruokaperinne on Suomen jalointa ja sitten tulee Lapin ruat, ruoan laitoon on näillä seuduilla panostettu ja tois sijaisia on olleet muut asiat kuten asumukset vaatteet hevoset...
 
Kalakukot lie olevan savolaista hömpötystä, tuskin karjalalaista.
Äiteen vanhemmat tuli mutkien kautta karjalasta Metsäpirtiltä tänne evakkoon, eikä koskaan mitään "kukkoja" mummu tehnyt.
 
Pakastinta nälissäni kaivoin ja löysin huilun maggara pihvejä. Toisesta pakastimesta löyty hamppari sämpylöitä. Ja eiku paistinpannu hellalle. Pulla pirtin hamppari sämpylät on melkomoisen mauttomia🫣. Kuumalla voidella pannulla niitäkin paahdoin mutta ei ne maistunut sittenkään yhtään millekään🤦
 
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös