VESILLÄ LIIKKUVIEN ALUSTEN JA LAITTEIDEN VIDEOKETJU

Aluksen pituus on useassa asiassa kustannusten - lupien määre, mm mädässä omenassa verotuksen. Kalastus luvat - kiintiöt voivat myöskin olla pituus sidonnaisia kuin satamapaikat...
 
Saimaan vesistön sahoilla oli tukki altassa tuollaisia pönttö aluksia tukkeja tökkimässä.
 
Siima paatti näyttäs olevan olisko joku pittuusrajote tuossa kokoluokassa
Suattaap hyvinnii olla, vuan suattaap olla olemattakkii!

Eh nimittäin tuo kylpyamme on näköjään kotoisin Haröyan-saarelta, joka kuuluu Sunnmören lääniin(?).
Sanontahan menee jotakuinkin niin, että ainoastaan avaruus ja Sunnmöreläisten itseluottamus ovat loputtomia, mutta avaruudesta ei olla ihan varmoja.
Saattaa nimittäin olla niinkin, että tuo on jonkun paikallisen pöljän päähänpisto ja paatti on tehty ns. väkisin fiksumpien koettaessa antaa neuvoja esimerkiksi hydrodynamiikasta.

Olen tuolla seudulla ollut eräitä kertoja töissä ja joka kerta paikallisten kusipäisyyteen asti ulottuva itseluottamus ja ylimielisyys pääsi yllättämään.
Ja ei, kaikki norjalaiset eivät ole mulkkuja missään tapauksessa, vaan suurin osa on oikein lunkia porukkaa.

Esimerkki:
Yhdessä arbeitissa olisi tarvittu Dremeliä tms. ja paikallinen huoltoukko sössöttämään kuinka ne Dremelit ovat ihan paskoja hänen minivinkuunsa verrattuna.
Tuli sitten seuraavana päivänä se ihmevinku mukanaan töihin ja sanomattakin oli selvää, että se hänen DEUZERinsa päästi toimintasavut saman tien.
Hiukan siitä jo vittuiltiin, niin vastapalloon tuli kehuja, kuinka nimenomaan Deuzerin takuuasiat hoidetaan paljon paremmin kuin missään muualla.

(en ole ihan varma merkistä, mutta joku halpismerkki se oli, jota suomessakin silloin myytiin)
 
Saimaan vesistön sahoilla oli tukki altassa tuollaisia pönttö aluksia tukkeja tökkimässä.
Ne log sorterit on hyvin erilaisia rakenteeltaan. Ei ole edes perinteistä potkurilla ja peräsimellä toteutettua propulsiota, vaan sellainen viisilapainen pystyssä pyörivä juttu, jolla voi ajaa samalla teholla mihin suuntaan hyvänsä.
 
Viimeksi muokattu:
Lienee Voith-Schneider ropelli.
Nämäpä ne vasta jänniä vempaimia ovatkin!

Kyllä se pitkälti 2000-luvun puolella oli, kun tuommoiseen viimeksi törmäsin ja silloin kaikki, tai ainakin suurin osa, käskyistä välitettiin mekaanisesti brygältä itse vempaimeen.
Ainakin suunta oli täysin mekaanisesti välitetty.
Hiukan ihmetytti, kun samaan aikaan edustamani firman vempaimilta edellytettiin väylätekniikalla tehtyjä hajautetun IO:n ratkaisuja.
 
Tämän videon olen aiemminkin laittanut. Melkoisen ketterä työkalu vesivarastolla.

 
Suattaap hyvinnii olla, vuan suattaap olla olemattakkii!

Eh nimittäin tuo kylpyamme on näköjään kotoisin Haröyan-saarelta, joka kuuluu Sunnmören lääniin(?).
Sanontahan menee jotakuinkin niin, että ainoastaan avaruus ja Sunnmöreläisten itseluottamus ovat loputtomia, mutta avaruudesta ei olla ihan varmoja.
Saattaa nimittäin olla niinkin, että tuo on jonkun paikallisen pöljän päähänpisto ja paatti on tehty ns. väkisin fiksumpien koettaessa antaa neuvoja esimerkiksi hydrodynamiikasta.

Olen tuolla seudulla ollut eräitä kertoja töissä ja joka kerta paikallisten kusipäisyyteen asti ulottuva itseluottamus ja ylimielisyys pääsi yllättämään.
Ja ei, kaikki norjalaiset eivät ole mulkkuja missään tapauksessa, vaan suurin osa on oikein lunkia porukkaa.

Esimerkki:
Yhdessä arbeitissa olisi tarvittu Dremeliä tms. ja paikallinen huoltoukko sössöttämään kuinka ne Dremelit ovat ihan paskoja hänen minivinkuunsa verrattuna.
Tuli sitten seuraavana päivänä se ihmevinku mukanaan töihin ja sanomattakin oli selvää, että se hänen DEUZERinsa päästi toimintasavut saman tien.
Hiukan siitä jo vittuiltiin, niin vastapalloon tuli kehuja, kuinka nimenomaan Deuzerin takuuasiat hoidetaan paljon paremmin kuin missään muualla.

(en ole ihan varma merkistä, mutta joku halpismerkki se oli, jota suomessakin silloin myytiin)

Tuollainen oli yhdessä ketjussa:

It's to comply with regulations on overall length of the fishing boat. Under a certain length and their licenses and fees are greatly reduced and I think they can also fish certain species that way. These are actually remarkably seaworthy vessels.
 
Moskiitollakin tuntui, että jos ei helppaa kaasusta, kohta käy noin. Siinä ei tuulilasia eikä kypärässä visiiriä, ni olis nenäontelohuuhtelun saanut samalla 😅
 
Katselin Helsingin venemessujen kuvia, veneessä täytyy olla suora keula ja kyljissä tummia epämääräisiä kuvioita. Muuten ei ole kyseessä jupipaatti vaan köyhän purtilo.
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös