Mutta eipä näköjään ole remonttia etteikö jotain ongelmaa tulisi.
Heti alkujaan meinasi sorvi jäädä lyhyeksi, mutta siitä selvisi muutamien rajoitin ruuvien irroittamisella.
Sylinterin putkivartta (tämä on tosiaan pelkkä kovakromattu putkivarsi, ei siis tankoa) on joskus korjattu siten että "mäntä" on saatu hitsattua kieroon. Ei pahasti mutta niin että sen huomaa sorvissa.
Tässähän oli myös vuodon lisäksi sellainen vaiva, että kun piikit nostaa aivan yläasentoon, niin nepä ei tulekkaan ilman ulkopuolista apua sieltä alas...
Nyt kun sorvissa aloin tutkimaan vartta, niin viimeisellä noin kolmellakymmenellä sentillä putkivarsi alkaakin kasvamaan halkaisijaa


ollen miltei lopussa asti suurimmillaan 0.65mm yli perusmitan.
Ja kun turvan ohjurin halkaisija on 100.50mm, niin ei ole ihme että piikit ei laskeudu omalla painollaan alas.
Eli ilmeisesti tuo putki on vaan aikaa myöden turvonnut tai sitten jotain muuta ihme äksidenttiä sille on käynyt.
Sitten se vuoto. Sehän ei tullutkaan tiivisteiden ohi. Vaan tuossa putkivarressa täytyy olla joko huokonen hitsauksessa tai jokin halkeama. Se öljy tulikin sisäkautta ulos putken päästä. Ei siis ulkopuolelta jossa tiivisteet ovat.