Seuraa alla olevaa videota nähdäksesi, miten asennat sivustomme verkkosovelluksena aloitusnäytöllesi.
Huom: This feature may not be available in some browsers.
Maalaisjärjen käyttäjiä jotka eivät ole päävammapotilaita, lahjottuja tai vieraantuneita normaali ihmisten elämästä varallisuuden aatteen tai jonkun muun tyhmän syyn vuoksi.^ Arkadianmäki tarttis pikaisesti...
Hmm.. voisikohan tekoäly olla puhdas ihmisen myötäsyntyiseltä saastutukselta.
Uskon, että se ei voi olla puhtaampaa kuin kylväjänsä. Jossain siellä pohjakoodissa päilyy ihmisen perisynti, ahneus. Saattaa olla hyvinkin piilossa mutta putkahtaa vääjäämättä esiin viimeistään silloin kun maljat on juotu ensimmäiselle tekoälyn omalle oivallukselle ja suitset on päästetty löysälle![]()
Sammaa mielipuolta....kyllä se mehiläinenkin "ajattelee" ja osaa jopa osan siirtää muille yhteisön jäsenille, esim. sen kukkakedon suunnan ja etäisyyden pesästä.Ajatteleeko mehiläinen? Minusta kyllä. Hermosolut toimivat ja mehiläinen toimii. Ajatuksia ei vain oikein voi verrata ihmisen ajatteluun. Ajatteleeko tekoäly? Mikäpä ettei.
Ihminen tulee täysivaltaiseksi vasta kun kasvattajat ovat 18 vuotta takoneet moraalia päähän. Ei tekoälykään ole alaikäisenä kypsä vastuuseen.
Voidaan vetää töpseli seinästä, eli tappaa se.... Tekoäly mieltää "hänen" tappamisensa toisin, mutta ymmärtää varmaan, mitä tarkoittaa olemassa olemisen oikeuden peruuttaminen.Täysi-ikäisenäkään sitä ei voi virheistä tai laittomuuksista sakoilla rangaista tai pistää telkien taakse....
Teoriassa näin. Ainoo vaan että tällaiselle "kaiken" osaavalle tietokoneelle annetaan niin sähkölaitosten, muuntoasemien, sähköverkkoa ohjaavien tietokoneiden ja muiden sähköohjattavien kytkinten kuin fyysiseen laitetilaan johtavien ovien sähkölukkojen hallinta....Voidaan vetää töpseli seinästä, eli tappaa se....
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi
Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.
Luo käyttäjätili
Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.