Mitäs sitä onkaan tullu tänään tehtyä

Aamupäivästä rasvarin vuotoa korjaamassa, sarjassamme kassillinen vaseliinisia rättejä.
Iltapäivästä soikin puhelin että yks kone piiputtaa kaverin työmaan pihassa ja tämäkin taas vähän tätä sarjaa että firman päällikkö on tän koneen omistajan kaveri ja jostain syystä sai päähänsä että soittaa mulle.
Kävin vilkasemassa ja saas nähdä mikä sillisalaatti tästäkin tulee.
Dpf vikakoodia kuten polttoainepaineista ja pikimustaa suodatinta.
 
Eilen väännettiin uusi katto varastoon, eli vaihdettiin kattopellit. Keväällä kaatui puita varaston päälle niin tuli vähän vahinkoja pelteihin. Sen jälkeen olikin suoritettava puhdistus saunan ja sandelsin kera. Sillä tiellä on mennyt tämäkin päivä.
 
Kävin näyttääs kasseja Mehiläisessä Tampereella ja toivon mukaan lähete asianmukaiseen tyhjäykseen tulee.

Muuten vointi on ollut sunnuntainaista asti huono vaikka ei tuohon asiaan liity eli paska lentää väsyttää ja päätä särkee, pitää lämpöä yllä ja palelee. Maanantaina tein kyllä hampaat irvessä syömättä 8h työt no vähän vissyä join
 
Piti piipahtaa mökillä pikaisesti hakemassa unohtunut apneakisko niin poika ja rouva innostuivat kalastamaan. Mikäpä se oli auringossa joella soudellessa kun kalakin välillä söi ja tuulenvire piti itikat loitolla.

Shortseissa alkoi tulla jo vilu niin piti sitten lähteä kotia kohti. Shortsit jalassa oli muuten näppärä poimia punkki säärestä pois. :rolleyes:
 
Eilen väännettiin uusi katto varastoon, eli vaihdettiin kattopellit. Keväällä kaatui puita varaston päälle niin tuli vähän vahinkoja pelteihin. Sen jälkeen olikin suoritettava puhdistus saunan ja sandelsin kera. Sillä tiellä on mennyt tämäkin päivä.
Ei oo varasto mutta puita kaatuilee silti...ei aiheuta toimenpiteitä.

20260630_221111.webp
 
87 mallin Ford traktori on sekasikiö. Millisiä ja tuumasia sekasin.
Sellasiahan ne Volvotkin ainakin vielä 1-alkavaan aikaan, saatto olla vielä ekoissa 2-alkuisisissakin. Oven saranoissa toisessa päässä milliset ja toisessa päässä tuumaset... Ja vähän muuallakin.
 
Ihan nappiin ei Bellyn pyyhkijävivuston huolto menny, joku jäi huomaamatta. Varret ja sulat paikallaan joku vielä vähän napsaa, mut aika hyvä. Liikealuekin kasvo ihan havaittavasti.
Hyvin tarttu laakeripukit 3/16 ruuveilla, ne alkuperäset ruuvit olikin mallia "self-tapping", mikä varmaan selittää vähän epämääräsyyttä kierteessä.
 
Sellasiahan ne Volvotkin ainakin vielä 1-alkavaan aikaan, saatto olla vielä ekoissa 2-alkuisisissakin. Oven saranoissa toisessa päässä milliset ja toisessa päässä tuumaset... Ja vähän muuallakin.
1056 xl case, läjätty 1990 saksaliassa. Kaikki valuissa olevat kierteet on UNC, muuten kaikki on kyl millisiä.
 
Viisi tai kuusi vuotta sitten raavittiin kaivinkoneella humukset pois, että tähän tulee uusi liiteri. No en sitä liiteriä ehtinyt rakentamaan.

Nyt näyttää siltä, että tähän tulee nukkuma-aitta. Harmi vaan, että ei ollut kaivuria enää tontilla. Lapiolla ja traktorin etukuornaajalla piti kaivaa pohjat. Alkais olemaan pilarit kuraa vaille.

20260701_152104684~2.webp
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös