Metsäkoneeni

Voi hyvinkin olla, selkee vuoto kohtaa ei näy, sen verran tarkana kun kaadoin sen litran lisää,en läikkyny, eikä nyt lumessa mitään tippoja tullu
 
Vesipumpun akselin tiiviste on kanssa yksi mahdollinen vikapaikka. Vaikka ei vuoda nestettä ulos, voi silti vetää ilmaa sisälle moottorin jäähtyessä ja silloin tekee ilmalukon lämppäriin. Ilma poistuu paisuntasäiliöön päivän mittaan niin ei huomaa mitään poikkeavaa.

Ursuksessa oli huono lämppärin kierto ensioire, kunnes vesipumppu sitten alkoi vuotamaan jonkin ajan päästä.
Siinä on kenno kylläkin katossa, että voi olla herkempi ilmalle.
 
Tossa lähtee ihmeen hyvin ilmat ihan tyhjästäkin kennosta.
Kunnossa olevalla vesipumpulla lähtee nesteen vaihdon jälkeen ilmat ihan tyhjästä kennosta saman tien kiertoon ja sillä rikkinäiselläkin lähti ilmalukko kun antoi vähän aikaa kaasua.
 
Niin voi hyvikin olla sen noinkin pien vajauksen ja miedoilla kierroksilla että lakkas kiertää, siitä mistä tää kopin kirto lähtee on suht ylhällä kun kävin kattoo, niin sen pienen hetken ei vaa saanu tavaraa sinne.

Kansivikaa silloin kun muuta kuumenemis ja sylki ulos vesiä, se syylinen oli paisunta korkki väärinpän, eli se ylimääräisen täysin ulos oli kohti syyläriä, ja toistepäin. Kun sen vaihdoin suuntaa, nesteet pysyi.

Siellähän on ties kuin moni pikku letkuu sen moottorin yhteydes, jokainen vuotaa edes vähän kun oikein kuumaa, kertaa kymmeniä ja vesipumpun juuresta niin siinähän ne hävikki on, siis puolitoista litraa, edes sen, koska paisuntakin tuli täyteen
 
Kansivikaa mainittu, kympin pakkasta hieman esilämmitystä hehkutusta ja pärähti käyntiin. Heti ei tullu vaalee pilvi, oli se sekuntien päästä vasta, sekin sinertävää. Täähän ihan normi kondenssia vaan, onhan

IMG20260216103314.webp
 
Joo, kyllä se vähenee ja loppuu. Siinähän on suhteelisen isohko pönttö niin kerää varmaan se kondensin tapaista joka höyryy ulos tovin.
Korona vei silloin viimeisetkin ripeet hajuaistista, en tod näköisest haistais jos gkykolia seassa. Muistan kylle että suht makean tuoks se on
 
Todennäköisesti kondenssia äänenvaimentimessa. Aikas pöllytyksen kone kuin kone päästää käynnistyksen jälkeen.
Kannattaa mitata paljonko se neste kestää pakkasta.
 
Välillä jotain kivempaa. Sain aikaiseksi veidä county mettään ja se Hakki kiinni, liittimet yllätys oli sula, tai ei edes lumessa. Siinä se heräs, mutta mitta ei.

Nyt pystyy karsii ja katkaista. Niin paljo edes taas se mitta nytte että automaattit oli päällä, joka mitta ohjaa. Niin ensin kyllä syöttö toimi, mutta ei kuitenkaan, vasta kun saha tai "nollaa" mitan se meni syöttö päälle. Automaatit pois, niin kaikki toimii.

IMG20260217162910.webp
 
On ilkee tuuli, mutta honda pysyi käynnissä ja pientä fiksailua niin pääsin kokeilee puuta läpi, se "silmä" tolle sahalle, kun käynnisti koneen ja lämmitys pyörittely, mutta jos sahaan koski, vaikka se palautui, ei syöttö toiminnu. Pientä säätöä ja oli kyllä hyvinkin kylmää paljain käsin ruuvata noi.
Ja puu siinä, vaikka mitä, ei syötä minnekään auto asenoissa. Ja hieman haaste nyt alussa saada 5m pitkiä, jos nyt sais aikaiseksi jonkonlainen läjä massa puuta. Ja countyn ilmastoitu koppi, vetää kyllä kivan raikkaasti läpi, noh, puista tippuvaa lumi ei tartu ikkunoihin.
 
Pientä harventelua, kopii tilkitty pahvin paloilla ja tänään ei välttämättä tullu niin ilkeesti.

Mutta echo kiukutteli. Starttas kyllä nätisti, vähän boo. mutta lähti. Muutama puu nuriin, sitten ei enää. Noht saha koppiin ja tein ne kahdet puut, sitten se vaivoin toimi? niin kuin booaa tyhjäkäynniltä ja tarkkana pitää olla kun kaasutelee. Puuteri luntahan on ja pölisee hurjasti, mutta ei kai se nyt?

IMG20260219135017.webp
 
Viimeksi muokattu:
Pientä harventelua, kopii tilkitty pahvin paloilla ja tänään ei välttämättä tullu niin ilkeesti.

Mutta echo kiukutteli. Starttas kyllä nätisti, vähän boo. mutta lähti. Muutama puu nuriin, sitten ei enää. Noht saha koppiin ja tein ne kahdet puut, sitten se vaivoin toimi? niin kuin booaa tyhjäkäynniltä ja tarkkana pitää olla kun kaasutelee. Puuteri luntahan on ja pölisee hurjasti, mutta ei kai se nyt?

Näytä liitetiedosto 164047
Tämä pölisevän pakkaslumen keli on moottorisahalle vaativa.
 
Ei taida liittyä enää Echon uusiin malleihin, mutta minulla oli Shindaiwa 452S, ja siitä oli kyllä teipattava talveksi umpeen meilkein kaikki reiät, muuten temppuili juuri noin koko ajan.
 
Mulla oli yön yli saha sisällä. Voipi melkein olla pahempi, lumi sulaa nopeamin kun sah kylmä vielä? Kaadoin kunnes saha oikuili liikaa, no, siinä kyllä taas puuta prosesoitavaksi, ja sah lämmityslaiteen päällä. Viime vuonna oli kympin pakkasia ja kevyttä lunta myös. En silloin huomannu tämmösiä

Mulla on shindaiwa 452s, hyvä saha, mutta öljykprkin viereinen se rungon korva poikki, se on alu. Mulla nyt 4310 ja onhan shindaiva ja echo sukua toisileen.

Oi jotain ulkomaan rauvaajia, niillä stihlin raivurit, mutta oli kyllä niin paketoitu ne moottorin osat.
 
Niin siinä countyssä on nyt käsivalintainen, nosturi tai prosessori, kurottaa sinne lattialle ja pieni oikaisu tms sitten taas ales. Siinä keulassahan on 52cc niin sen pitää olla 3/4 tuumainen. Ikhlla ois järkevänhintaine, ainaoa on että on vaihtohetkenä tulpattuna. Ei niillä nyt ole siinä koossa vaihtohetkenä oljy saa mennä minne vaan. Taitaa vielä olla semmonen hyllyssä,

Miten se kara pitää viilata että tulis semmonen "väljä" siinä vaihtohetkenä?

Siis silloin normaalisti sais olla kuormaajalle, kun prosessori kuitenkin sähköllä, niin se vaihtais prosessorille

Siis tämä
 

Tos eilen kuukletin noi 3/2 3/4 tuumaisena ventiilejä. Ja kuukle kylla nii tyhmä, väkisin ne puolentuuman jne joka en haluu. no sitten semmone yritys, isohko mutta ei nyt suoraan yksitäis kpl tiskin yli kuitenkin löyti pronar puolasta, ja pari eri nettikauppa tarjois mietoon hintaan. Ainoa on ei mainittu, lähetääkö ne ulkomaille, toisekseen ei mainittu onko väljä se vaihtohetki vai blokattu. Siis on a ja b versi just kumpi ominaisuus.

Ja jotenkin vaikee vaikka todella tarkat speksit niin väkisin vain nää kotimaiset ylihitaiset,
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös