Klapihommat,halonteko....

Klapeja voi nyt tehdä aisatuista - esikuivatetuista rangoista. Mutta kuka kaatelee niitä nyt metsästä on?
 
Täällä kyllä ostetaan, ja erikoistyvistä on viime vuosina jopa maksettu jollain tapaa.
Ehkä erikoiserästä saa neuvoteltua kaupat jos on oikein hyvä koivikko ja etelässä ois puutetta koivusta? Sellainen kohde että kannattas kauemmaskin viedä käsiteltäväksi. Mutta sekametsän hakkuussa menee ainakin kaikki koivut kuituun
 
Kasvava koivu on tutkijoiden mukaan kuivimmillaan heinäkuussa. Elokuu syyskuukin on kuivaa aikaa. Miksi niitä pitää talvella tehdä kun puu on kosteampata.
 
Koska niin on AINA tehty....
Jotkut asiat tuntvat nykyaikana hölmöiltä, MUTTA...pitää ymmärtää miten maaseudulla ennen elettiin.

Ennen polttopuuta, myös niille kaupunkilaisille, tekivät käytännössä pienten maatilojen omistajat tai aiemmin isompien tilojen torpparit taksvärkkinä talolle.
Maaseudun työt siihen aikaan oli hevosvetoisia, joten maatyöt sekä keväällä, kesällä että syksyllä kestivät viikkoja enemmän kuin nykykoneilla.
Viljat maahan, perunakin istutettiin ihan toukokuun lopulla kautta kesäkuun alkupäivinä koska silloin se ehdittiin tekemään, sitten alettiiknin jo kulkea luonnoniityillä plus muuta heinäntekoa, välissä tehtiin lehtikerppuja yms., sitten olikin jo rukiin niittoa, kyntöä ja uuden rukiin kylvöä, puintia, muun vljan korjuuta ja puintia joka saattoi jatkua puiminen sinne joulun seutuville saakka isoissa taloissa, välissä oli teurastukset sun muuta maatilan elämiseen vaadittavat työt.
Joten ainoa aika halkojen tekoon oli kevättalvi, tukkeja tehtiin talvella jos niitä myytiin, lumen vähennyttyä ajettiin sonnat pelloille pattereihin, sitten alkoi halkojen teko ja niitähän ei tehty seuraavan talven tarpeisiin vaan ne olivat metsässä kesän yli seuraavaan talveen jolloin ne rekikelillä ajettiin sitten joko kotiin käytettäväksi tai jokivarteen uitettavaksi tai mmuuhun myyntipaikkaan.
Joten sieltä se "näin on aina tehty" tulee, ei se sen ihmeellisempää ole
 
Tämä ei ollut minulle mitään uutta tietoa, tiedän kyllä miten täällä maalla on ennen eletty.
 
Kesä vesireitteineen oli myös halkojen kuljetuksen aikaa, niin talvella piti tehdä puut valmiiksi. Itä-Suomesta, pääosin Saimaan alueelta Saimaan kanavan kautta vietiin ennen 1.maailmansotaa jopa 700000 pm³ koivuhalkoa vuodessa Pietarin lämmitykseen. Tästä syystä Saimaalla oli niin valtava lotja ja tervahöyrylaivasto. Ja kaskeamisen loputtua koivikoita oli paljon hakattavaksi, koivu viihtyi hyvin kaskimaalla.

Jatkoa. Toki kotimaan myynti tähän vielä lisäksi. Viipuri ja Helsinki oli tärkeitä Saimaan alueen vientikohteita. Ja kaikki muu vesikuljetus. VR:llakin oli lukuisia hinaajia lotjia vetämässä, että saatiin vaturihalkoa radan varteen. Sitä varten oli oma osasto, RP, mistä myöhemmin muodostui VAPO.
 
Viimeksi muokattu:

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös