Jotkut asiat tuntvat nykyaikana hölmöiltä, MUTTA...pitää ymmärtää miten maaseudulla ennen elettiin.
Ennen polttopuuta, myös niille kaupunkilaisille, tekivät käytännössä pienten maatilojen omistajat tai aiemmin isompien tilojen torpparit taksvärkkinä talolle.
Maaseudun työt siihen aikaan oli hevosvetoisia, joten maatyöt sekä keväällä, kesällä että syksyllä kestivät viikkoja enemmän kuin nykykoneilla.
Viljat maahan, perunakin istutettiin ihan toukokuun lopulla kautta kesäkuun alkupäivinä koska silloin se ehdittiin tekemään, sitten alettiiknin jo kulkea luonnoniityillä plus muuta heinäntekoa, välissä tehtiin lehtikerppuja yms., sitten olikin jo rukiin niittoa, kyntöä ja uuden rukiin kylvöä, puintia, muun vljan korjuuta ja puintia joka saattoi jatkua puiminen sinne joulun seutuville saakka isoissa taloissa, välissä oli teurastukset sun muuta maatilan elämiseen vaadittavat työt.
Joten ainoa aika halkojen tekoon oli kevättalvi, tukkeja tehtiin talvella jos niitä myytiin, lumen vähennyttyä ajettiin sonnat pelloille pattereihin, sitten alkoi halkojen teko ja niitähän ei tehty seuraavan talven tarpeisiin vaan ne olivat metsässä kesän yli seuraavaan talveen jolloin ne rekikelillä ajettiin sitten joko kotiin käytettäväksi tai jokivarteen uitettavaksi tai mmuuhun myyntipaikkaan.
Joten sieltä se "näin on aina tehty" tulee, ei se sen ihmeellisempää ole