Jaa, jäi taas huomaamatta, että on maksumuurin takana. Alla uutinen, josta n. kolmannes on poistettu.
Mitä tapahtui Hobby Hallille?
Päivi tilasi Hobby Hallista itselleen kaksi talvitakkia. Kun hän nouti paketin, hämmennys oli suuri. Merkkilelun tilannut Ouna tajusi pian, mitä paketissa oikeasti oli. Suomalaiset ottavat Hobby Hallin takia nyt jatkuvasti yhteyttä viranomaiseen.
Perinteinen Hobby Hall teki toimintaansa ratkaisevan muutoksen liki kaksi vuotta sitten.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto paljastaa yrityksestä tiedon: suomalaiset ilmoittavat nyt jatkuvasti Hobby Hallin toiminnasta viranomaiselle.
Hämmennystä herättää myös se, että monet Hobby Hallissa myytävät tuotteet löytyvät joskus täysin identtisiltä näyttävillä kuvilla myynnistä kritisoiduista verkon halpakaupoista kuten Sheinistä ja Temusta.
Huonojen kokemusten juuret näyttävät vievän toukokuuhun 2023.
Muutama kuukausi sitten Päivi Vikman tilasi Hobby Hallista kaksi takkia talven pakkasia varten. Ensimmäinen takeista saapui muutaman viikon kuluttua tilauksesta.
Kun Vikman avasi paketin kotonansa, hämmästys oli melkoinen.
– Talvitakin kangasta, mitä oli kaksi kerrosta. Mitään villaa, pumpulia tai muuta siellä ei ollut välissä, Vikman kuvailee.
– Se oli ihan surkea riepu. 4–5 kokoa liian pieni.
Vikman otti heti yhteyttä Hobby Hallin asiakaspalveluun. Tilaukseensa pettynyt Vikman kuvaili asiakaspalvelulle paketin sisältöä ja kysyi palautusohjeita.
Verkkokauppa väitti vastauksessaan, että 14 päivän palautusoikeus on jo umpeutunut.
– On harmi, että et ottanut yhteyttä aikaisemmin, vastauksessa todetaan.
Vikman ihmetteli vastausta, sillä hän oli hakenut paketin ajoissa, ennen kuin palautusajan olisi pitänyt umpeutua.
Vikman pyysi uudelleen pikaista ohjetta, ennen kuin todellinen 14 päivän palautusaika umpeutuu.
Siihen Hobby Hall vastasi pahoitellen, ettei heidän järjestelmänsä ollut päivittänyt tilaustietoja. Vikman hyväksyi anteeksipyynnön, mutta toinen takeista ei ole tullut perille vielä tänäkään päivänä.
Erikoisia kokemuksia Hobby Hallista löytyy myös Ouna Iikkaselta. Hän tilasi verkkokaupasta Fisher Price -merkkisen lelun. Tai ennemminkin luuli tilanneensa.
– Lähdin etsimään nimenomaan kyseistä lelua. Katsoin, että Hobby Hallilla oli se huomattavasti halvempana kuin muilla sivustoilla. Nimenomaan tämä Fisher Price -lelu, Iikkanen selventää.
Aluksi Iikkanen hieman epäili hintaa – miten voi olla mahdollista, että Fisher Price -merkkinen lelu on noin edullinen.
– Sitten ajattelin, että Hobby Hall on suomalainen ketju, ei kai tässä voi muuta kuin luottaa.
Perinteikäs Hobby Hall olikin aiemmin suomalainen. Se aloitti toimintansa postimyyntikauppana jo 1960-luvun alussa, ja kuului aiemmin Stockmannille.
Stockmann myi Hobby Hallin suomalaiselle SGN Groupille vuonna 2017. Vuonna 2021 SGN Group myi sen eurooppalaiselle pääomasijoitusyhtiö Mid Europa Partnersille.
Mid Europa on keskittynyt Keski- ja Itä-Euroopan kasvumarkkinoihin, mutta Hobby Hallin liiketoiminta on jatkunut Suomessa entisellään.
– Myyntikuvissa oli aivan selkeästi se Fisher Pricen pakkaus. Siinä näkyi selkeästi se merkki, Iikkanen kuvailee.
– Ostajalle tuli todellakin selväksi, mitä hän ostaa.
Paketista paljastui kuitenkin jotain aivan muuta kuin Fisher Priceä.
– Kun paketti saapui, olin heti että hetkinen. Paljon näkyy jotain kiinalaista tekstiä.
Iikkasen hälytyskellot soivat, ja hän otti välittömästi asiakaspalveluun yhteyttä.
– Miksi mainostatte lelun olevan Fisher Pricen lelu, jos se ei sitä ole? En olisi tätä ostanut, jos olisin tiennyt, etten saa sitä mitä tilaan, Iikkanen tivasi.
Hobby Hall sivuutti kysymyksen täysin.
Ketju lähetti Iikkaselle pitkän sähköpostivastauksen Marketplace-tuotteiden palautusohjeista.
Huonoja kokemuksia on myös Janina Jokisella.
Hän tilasi Hobby Hallista Playstation 5 -pelikonsolia varten uuden ohjaimen.
Jokisen mukaan ohjain saapui aivan alkuperäisen näköisessä, Sonyn Playstation 5:n ohjaimen pakkauksessa.
Kun Jokinen vertasi pakkausta vanhaan, Prismasta ostetun Playstation 5:n ohjaimen pakkaukseen, ulkomuoto oli täysin identtinen.
– Oli ihan samanlaista pahvia, oli ihan samanlainen muovijuttu mihin ohjain on upotettu, Jokinen kuvailee.
– En minä olisi uskonut, mitä sisältö voi olla.
Pakkauksesta paljastunut ohjain painoi ensinnäkin puolet vähemmän kuin Prismasta ostettu Playstation 5 -konsolin ohjain.
Kun Hobby Hallista ostettua ohjainta yritettiin yhdistää pelikonsoliin, ruudulla ilmoitettiin, ettei Playstation 4 -ohjaimella ole mahdollista pelata.
– Se oli kyllä ihan identtinen kopio, Jokinen toteaa.
Huonojen kokemuksien lisäksi Hobby Hallin asiakkaita on hämmentänyt se, että Hobby Hallin verkkosivustoilla myytävissä tuotteissa on paljon yhtäläisyyksiä halpaverkkokauppajäteissä, kuten Temussa ja Sheinissä, myytäviin tuotteisiin.
Esimerkiksi Hobby Hallin verkkosivustolla reilun 18 euron hintaan myytävä lasten maalauskirja on fonttia myöten lähes samanlainen kuin kiinalaisen Temun vastaava, jonka hinta on 2,80 euroa.
Hobby Hall selittää tässä jutussa esitettyjä ongelmia sillä, että usein tuotteet ovat kolmannen osapuolen myymiä.
Hobby Hall on toiminut toukokuusta 2023 alkaen niin sanottuna ”marketplace-alustana”, eli markkinapaikkana, jossa useat eri yritykset Hobby Hallin itsensä lisäksi voivat myydä tuotteitaan.
Sähköpostivastauksessaan Hobby Hall sanoo myös, että IS:n haastattelemissa esimerkkitapauksissa on ollut kyse kolmannen osapuolen myyjien myymistä, ei Hobby Hallin, tuotteista.
Yritys kertoo toimivansa markkinapaikkana neljässä maassa, yli 4000 myyjälle.
– Kaikkia markkinapaikkamme myyjäyrityksiä sitovat tiukat sopimukset, joiden mukaan heidän on noudatettava tuotteiden laadun ja asiakaspalvelun suhteen korkeimpia standardeja.
– Kaikki myyjät ovat sopimuksella sitoutuneet myymään vain alkuperäisiä ja sertifioituja tuotteita – suhtaudumme tähän erittäin vakavasti. Valitettavasti hyvin pieni joukko myyjiä päättää olla noudattamatta sopimusehtoja.
Hobby Hall kiistää jyrkästi myyvänsä plagioituja tai väärennettyjä tuotteita.
Vaikka Hobby Hall kiistää myyvänsä plagioituja tuotteita, yrityksen mukaan ”valitettavasti hyvin pieni joukko myyjiä päättää olla noudattamatta sopimusehtoja”.
Seuraukset siitä ovat Hobby Hallin mukaan tiukat. Tuotteet poistetaan ja myyjät saavat sakkoja. Jos harhaan johtaminen on tahallista tai suunniteltua, Hobby Hall sanoo poistavansa kyseiset myyjät markkinapaikaltaan.
Kysyttäessä kommenttia siihen, että monen suomalaisasiakkaan tuote ei ole vastannut sitä, mitä verkkokaupassa on myyty, yritys vastaa näin.
– Mitä tulee palautteisiin Marketplace-myyjien tilauksista, kehotamme aina asiakasta ottamaan suoraan yhteyttä myyjään, ja jos ratkaisu myyjän kanssa ei ole odotusten mukainen, asiakaspalvelumme pystyy auttamaan.
Se, että Hobby hall on nykyään markkinapaikka-alusta, selittää myös sitä, miksi Hobby Hallin tuotevalikoima näyttää nykyään hyvin samalta kuin muiden verkkokauppojen, kuten Temun ja Sheinin.
– Hobby Hall on markkinapaikka-alusta, samanlainen kuin Amazon, Ebay, CDON, Gigantti, Temu yms. On melko yleistä, että yritykset käyttävät useita eri markkinapaikka-alustoja myydäkseen tuotteitaan asiakkaille ympäri maailmaa.
– Emme kerää myyjiltä tietoa siitä, millä markkinapaikka-alustoilla tai muissa kanavissa he myyvät tuotteitaan, yritys kirjoittaa sähköpostissaan.