Myytävät vesikulkuvälineet, veneet ym, mitä netistä löytyykin

Kuvien Chrysler 20hv on ollut, aivan alimitoitettu kulmavaihde siinä oli.
Kuvasta ei saa selvää tarkemmin, mutta tuo Chrysler on 5, 7 tai 9,9 hevosvoimainen. Mutta 20 hv se ei ole, se on aivan erilaisella kopalla.

Chryslerilla oli 50-60-luvulla jonkunlainen osuus sisämoottorimarkkinoilla, mm. Chris-Craft käytti Chrysleriä. Chrysler yhtymä halusi myös perämoottorimarkkinoille ja osti vanhan tunnetun West Bend -perämoottorimerkin ja valmistuksen ja risti se omalle nimelleen. Tuotekehitystä tapahtui, mutta 80-luvulla kannattava perämoottorituotanto myytiin, kun emoyhtiö oli vakavissa talousongelmissa. Ostaja oli US Marine eli Baylinerin omistaja ja moottorit maalattiin mustiksi ja merkiksi tuli Force. Myöhemmin Brunswick osti US Marinen ja Force sulautui Mercuryyn.
 
Viimeksi muokattu:
Kotona taitaa roikkua tuollainen westbend joku neli heppanen.
Veli alkoi korjata toimivaa, niin lohkaisivat tammerissa siitä vähän laskeripesää uutta liukulaakeria asentaessaan.
On se vielä toimiva, tai oli 40 vuotta sitten kun on viimeksi käynyt.
 
Ai niin eihän siinä 20,ssä ollut alaviistoon menevää koppaa. Mulla oli myös 4.5hv Chrysleri.
 
Kylläpä hinta pompsahti. Ja tuohon vielä 625 e toimituskulut päälle. Tuossa ehkä kymmenkunta konetta olis ollut oikeasti kiinnostavia ja ehkä järkevästi kunnostuskelpoisia.

 
Jollei sitten itse paikanpäältä hae noita, niin jää se 600€ pois....
Sillä noita hydesylkkyjä yms Lännen Tractorsilta ostin, kun toimitus olis kohteissa ollut 150-300€, niin kun itellä oli noutomahis , on siitä etua huudellessa....
 
Tuossa olis @Mika 82 lle ajokki.

Olishan tuollainen komia. Ja olis hyvä, kun kylältä löytyis kaksi kelirikkolaitetta. Kaverilla oli joku yhdystanko mennyt poikki avovedessä ja 2h taistellut sen kanssa, että pääs jatkamaan matkaa. Sais sit soitella puolin ja toisin apua 😄
 
Terhi kiihotusnystyröillä 🤔
Screenshot_20240303-202232.webp
 
Täällä ainakin menee jäteasemalle viedessä kaatopaikka jätemaksu. Ei ihan kympillä kahdella selviä arvelisin. Ei kierrätettävissä, ei kelpaa energiajätteeseen, siksi menee kaatopaikalle.
 
Tsekkasin, menis kategoriaan lajiteltava jäte mutta määrä lienee vähän epäselvä, pikkupaloiksi pilkottuna jos saa 200l tilaan mahtumaan niin se ois noin 3€, kokonaisena jos laskevat ilmatilankin ehkä luokkaa 20€? Nuohan on joka alueella omat hinnastot.
 
Meneeköhän tuosta mitään maksua kun jäteasemalle vie, enpä luulis että kovin paljoa ainakaan.
Jotkut jätekeskukset ottaa pieniä soutuveneitä normaalina sekajätteenä sekajätteen hinnoittelun mukaisesti. Kaikki eivät vastaanota sekajätteenä vaan kierrätys tapahtuu virallisesti Kusarin kautta, pienet alle 6 mertiset veneet 10 e/m ja sitä isommat 150 e/t.
 
Täällä ainakin menee jäteasemalle viedessä kaatopaikka jätemaksu. Ei ihan kympillä kahdella selviä arvelisin. Ei kierrätettävissä, ei kelpaa energiajätteeseen, siksi menee kaatopaikalle.
Lasikuituvahvisteinen lujitemuovi sekajätteeseen, ABS/uretaani energiajätteeseen, puuveneet energiahakkeeksi.
 
Tsekkasin, menis kategoriaan lajiteltava jäte mutta määrä lienee vähän epäselvä, pikkupaloiksi pilkottuna jos saa 200l tilaan mahtumaan niin se ois noin 3€, kokonaisena jos laskevat ilmatilankin ehkä luokkaa 20€? Nuohan on joka alueella omat hinnastot.
Täällä kun vie jäteasemalle, ei muuta mahdollisuutta. Niin, niin henkilökunta osittaa sen kaatopaikka lavalle lasikuituna, voihan se olla muutakin muovia. Ja perivät siitä maksun, joka arvioidaan tuotteen äärimittojen kuutioiden mukaan.
Lasikuituvahvisteinen lujitemuovi sekajätteeseen, ABS/uretaani energiajätteeseen, puuveneet energiahakkeeksi
Lasikuitua ei kait voi mitenkään hyödyntää, niin täällä sellainen tavara menee sekajätteestä hyndyntämättömien mukana loppusijoituspaikkaan, vanhan aikaisesti sanottuna kaatopaikalle, jota hoitaa eri instanssi kuin kierrätyskeskusta, jota myös jäteasemaksi kutsutaan.
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös