Mitsubishi Pajero gen1 -88

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Janski
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Juu ei. Minä niin haaveilin ja toivoin että uudella pääsylkällä homma on bueno. Vitut sen verran parani että vuotavan jarruputken pysty korjaamaan ilman että säiliö valuu tyhjiin eli pedaali painuksissa ei enää etupiiri vuoda läpi. Muuten vika ei sitten muuttunut miksikään. Pettaali on kumia. Puristimen ku etu jarruletkuun puristaa niin pettaali on kivikova mutta sitten ku päästää paineen satulaan asti niin tilanne heikkenee. Nyt rouvan kaa ilmatiin niin minä käskin rouvan pitää pettaalin lattiassa ja meisselillä väänsin vielä satulan männän pohjaan mutta ei sieltä enää ilmaa tullu. Satulalla asti jos paineen päästää niin joustaa edelleen🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬
En nyt oikein keksi, että mikä siinä muuttuu kun toisen satulan letku tulpataan puristamalla. Voishan sitä kokeilla, että onko merkitystä toisen puolen puristamisella. Ainoa mikä voi tulla mieleen, että nestettä riittää enemmän sinne paineensäätimelle, kun toinen etusatula on pois pelistä. Toisaalta ei pitäis olla mitään merkitystä. Kuullostaa henkimaailman jutuilta.


Väittäisin, että ne paineensäätimelle lähtevät putket ovat väärin, mutta en sitä tee, koska olet moneen kertaan todennut niiden olevan oikein.
 
Itse olen useamman kerran törmännyt erilaisissa korjaustöissä tilanteeseen jossa näyttää siltä ettei missä voi mitenkään olla vikaa mutta laitteisto vaan ei toimi oikein.
Asian perkaaminen pitää aloittaa ensimmäisenä siitä että tunnustaa itselle selvästi että vika on olemassa ja se johtuu jostakin. Seuraavaksi unohdetaan kaikki aikaisemmat oletukset mahdollisesti puretaan joka ikinen osa, ihan joka ikinen, pöydälle, tarkistetaan ne huolellisesti kahteen kertaan ja kasataan luotettavia ohjeita noudattaen suurta huolellisuutta noudattaen.

Erään mopon moottorin kasasin noin kymmenen kertaa ennen kuin tuli kuntoon lopullisesti, jokainen purku-kasaus otti 4-6 tuntia ilman taukoja ja noin puolessa välissä työmaata aloin ymmärtämään kuin ko vaihteiston siirtäjäosat säädetään ja viimeiset kolme avausta tarvittiin säätöjen hakemiseen.

Lähtisin tuossa jarruongelmassa tekemään ensin kokeiluja jossa vaihtaa osat puolelta toiselle yksi kerrallaan ja katsoo siirtyykö vika perässä, sitten päättelee miksi vika siirtyi tai ei siirttynyt. Sitten kokeilee poistaa jotain osia irroittamalla ja tulppaamalla putkia tms jne. Ja muistuttaa joka välissä itseä ettei oleta mitään vaan osat ovat varmasti kunnossa vasta kun järjestelmä toimii oikein,

Nimittäin olen useasti törmännyt jopa kokeneen asentajan sanomana että laitteissa varmasti ei ole mitään vikaa mutta silti ei toimi oikein.
 
Onko tuossa pääsylinteri Nabco Japan merkillä, ainakin tuon ikäluokan Lancerissa on, ja lisänä vielä merkintä 7/8. Pääsylinterin jälkeen on piirijakorasia, jos tuossa on sellainen, eihän siihen tulevat putket ole väärin, helpolla niitä taivutettuja putkia ei kyllä väärin saa.
 
Itse olen useamman kerran törmännyt erilaisissa korjaustöissä tilanteeseen jossa näyttää siltä ettei missä voi mitenkään olla vikaa mutta laitteisto vaan ei toimi oikein.
Asian perkaaminen pitää aloittaa ensimmäisenä siitä että tunnustaa itselle selvästi että vika on olemassa ja se johtuu jostakin. Seuraavaksi unohdetaan kaikki aikaisemmat oletukset mahdollisesti puretaan joka ikinen osa, ihan joka ikinen, pöydälle, tarkistetaan ne huolellisesti kahteen kertaan ja kasataan luotettavia ohjeita noudattaen suurta huolellisuutta noudattaen.

Erään mopon moottorin kasasin noin kymmenen kertaa ennen kuin tuli kuntoon lopullisesti, jokainen purku-kasaus otti 4-6 tuntia ilman taukoja ja noin puolessa välissä työmaata aloin ymmärtämään kuin ko vaihteiston siirtäjäosat säädetään ja viimeiset kolme avausta tarvittiin säätöjen hakemiseen.

Lähtisin tuossa jarruongelmassa tekemään ensin kokeiluja jossa vaihtaa osat puolelta toiselle yksi kerrallaan ja katsoo siirtyykö vika perässä, sitten päättelee miksi vika siirtyi tai ei siirttynyt. Sitten kokeilee poistaa jotain osia irroittamalla ja tulppaamalla putkia tms jne. Ja muistuttaa joka välissä itseä ettei oleta mitään vaan osat ovat varmasti kunnossa vasta kun järjestelmä toimii oikein,

Nimittäin olen useasti törmännyt jopa kokeneen asentajan sanomana että laitteissa varmasti ei ole mitään vikaa mutta silti ei toimi oikein.
Tuo on hyvä.

Vianetsintäkin pitää aina aloittaa alusta. Mitään asiakkaan mutuja ja mielipiteitä ei kannata vahvasti noteerata, koska ne yleensä johtavat harhaan. Ei ole ihan muutama kerta, kun asiakas on vannonut, että tulpat vaihdettu alkukesästä, että niissä ainakaan ei voi olla mitään vikaa. Ja lopulta tulee kuntoon vaihtamalla uudet tulpat.

Toki sitä mielipahaa tulee, kun käy laitteet systemaattisesti läpi ja asiakkaan mielestä niissä ei ainakaan voi olla mitään väärin, koska hän, naapurin Seppo ja autoaasi-korjaamo on todennut ne ehjiksi. Silloin pitää pystyä perustelemaan omat toimintatavat ja rutiinit.
 
Aikanaan autosähkökurssilla vanha opettaja sanoi liki joka aamuna: "pojat, jos asiakas sanoo korjanneensa jonkun kohdan, alottakaa siitä".
 
Missäpäin Suomea tämä on? Voin tulla myös vilkaisemaan jos lähellä.


Raahen kupeella Pattijoen sivukylällä.

Melko monta kertaa oon alakanu alusta. Sehän tässä on että sitä selvää suuntaa ei ole mihin lähtä. Tiedossa on että etupäähän menee nestettä ja se on niiku kumia.
 
IMG_20250911_150434.webpIMG_20250911_150438.webpIMG-20250911-WA0004.webp kottero välissä tienaamaan leipäänsä. Tällä hetkellä autossa on helevetin hyvät paniikki jarrut. Pettaalia ku runttaa antaumuksella niin pysähtyy ku seinään kaikki renkaat sutissa. Mutta sitten ku painaa pettaalia silleen hissuksiin niin se menee lattiaan. Onko muita ku minä joka epäilee pääsylinteriä🤦. Näin jos asiaa ajattelis siltä kantilta että kotteron jarruille ei olis tähän mennessä tehty mitään.
 
Näytä liitetiedosto 157419Näytä liitetiedosto 157420Näytä liitetiedosto 157421 kottero välissä tienaamaan leipäänsä. Tällä hetkellä autossa on helevetin hyvät paniikki jarrut. Pettaalia ku runttaa antaumuksella niin pysähtyy ku seinään kaikki renkaat sutissa. Mutta sitten ku painaa pettaalia silleen hissuksiin niin se menee lattiaan. Onko muita ku minä joka epäilee pääsylinteriä🤦. Näin jos asiaa ajattelis siltä kantilta että kotteron jarruille ei olis tähän mennessä tehty mitään.


On muuten näppärä ku pistää kärryn keulaan kiinni. Helevetin helppoa "perruutella" millon mihinkin
 
En nyt oikein keksi, että mikä siinä muuttuu kun toisen satulan letku tulpataan puristamalla. Voishan sitä kokeilla, että onko merkitystä toisen puolen puristamisella. Ainoa mikä voi tulla mieleen, että nestettä riittää enemmän sinne paineensäätimelle, kun toinen etusatula on pois pelistä. Toisaalta ei pitäis olla mitään merkitystä. Kuullostaa henkimaailman jutuilta.


Väittäisin, että ne paineensäätimelle lähtevät putket ovat väärin, mutta en sitä tee, koska olet moneen kertaan todennut niiden olevan oikein.

Moottori käynnissä ei paljon letkun tulppaamiset auttanut. Tällä hetkellä se turahdus tulee huomattavasti pienemmällä poljin voimalla ku mitä sillä edellisellä pääsylkällä🤦
 
Käytännössähän jarruja pitäis ilmata moottori käynnissä, että varmin lopputulos saadaan. Monasti kyllä sammuksissa ollenkin saadaan sama lopputulos.
 
Käytännössähän jarruja pitäis ilmata moottori käynnissä, että varmin lopputulos saadaan. Monasti kyllä sammuksissa ollenkin saadaan sama lopputulos.


Näin ku ajattelee että sitä ilmaa pitää olla aivan helevetisti että sen pettaalin saa moottori sammuksissa runnottua lattiaan.
 
Näin ku ajattelee että sitä ilmaa pitää olla aivan helevetisti että sen pettaalin saa moottori sammuksissa runnottua lattiaan.
Kyllä siellä on pakko olla vuoto. Joko pääsylinterin sisäinen vuoto tai sitten se paineensäätöventtiili jotenkin laskee läpi.

Mulla ei kovin suuri luotto noihin kiinalaisiin tarvikeosiin ole. Kyllä alkuperäisiä alkaisin entisöimään.
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös