Mitäs sitä onkaan tullu tänään tehtyä

Kiviä hätistelty pois maata pilaamasta. Tänään edistyi varsin mukavasti.

Eilen:
IMG_7237.webp

Tänään:
IMG_7257.webp

Näin paljon kölipainoa on laitettu borgholmissa kuusen juurakkoihin (osa on pudonnut pois jo aiemmin). Suurin juurakko oli aivan helkkarin painava hinattava. Päivän kuivuttuaan sai puomia tiputtelemalla pieksettyä kauhalla kivet irti. Aika tiukassa olivat.

IMG_7255.webp
 
Auroja kiillotin iltapäivän ratoksi semmosen n. 9 hehtaaria. Vielä 40 jäljellä eli varmaan ylihuomenna valmistuu jos tulee viittineeksi niin pitkää päivää ajaa? Ilmastointikaan ei nyt pelaa kun tilattiin huolto liika myöhään

Alkuviikosta varmaan sitte ekat siemenet maahan sijotetaan, ja toivottavasti viimesetkin tämän kuun puolella
 
Botniaringin historic-kisan varikolle saavuttu jo klo 15. Varikkopilttuu pystyyn ja tuttujen kisaporukoiden kanssa seuranpitoa. Huomenna aamusta alkaa kisatapahtumat mutta käytännössä suuri osa porukasta tuli paikalle jo tänään.
 
49 vuotiaasen kansallisveneeseen ekat värit pohjaan. Meinasin ensin että ei tätä raaski maalata ku rötväämätön pohja mutta olihan siellä sen verran käytön jälkeä että ei tee pahaa vetää epoksit ja myrkyt pintaan. Raaskii sitten vedessäkin pitää eikä oo heti rokkoa pohja täynnä. Ei menny maalaukset niinku römpsöössä, oli purkki hemmpelin high protektia, luulin tavan epoksiprimeriksi mitä vetää kierrosta toisen perään ja välikaljan jälkeen myrkkyvärit pintaan. No eipä ollu ihan sellasta, ei olis saanu ohentaa ja kosketuskuiva 7 tuntia sano kuukkeli. Sain nyt 2 kierrosta tehtyä ja paattikin piti siirtää sisälle. Pitää aamulla kattoa miltä pinta tuntuu että ottaako siihen myrkky kiinni. Tää oli tämmösiä arpamaaleja mitä kaveri kerran toi pari kassillista ku oli saanu vanhoja poistopurkkeja tutulta maalimyyjältä.
20250516_175807.webp
 
Ei tämä oo ku vain 4m leviä. Ja kokoleveydeltähän tuossa on rengasta. Reunimmaiset ja kaks keskimmäistä nousee ylös kuljetus asennossa.

Nyky kylvömäärät kylvää ihan hyvin tälläkin kun kumminkin pitäs ennemmin olla äes kalustoa levittämässä että pysyis edellä. Kumminkin tälläkin sen 40-50ha pyyhkäisee yhteen päivään ihan kevyesti. Taitaa viimekesällä parhaita päiviä olla reilu 60ha 24h aikana. Kyllähän se seuraavalla vaihtokerralla levenee 6m mutta katsotaan nyt kun ei näillä hinnoilla oikein viljanviljelyyn investoida vain pikemminkin rehualan suurennusta suunnitteilla.
 
Paljonkos @takapotku n "firmassa" on viljeltyä ja paljonko karvakorvia.
 
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös