Ebola

Joo....
Pienelle alueelle kun saadaan jo alkuvaiheessa levinneisyys eristettyä, niin käyrä olisi maltillinen tai pian havainnoista jopa laskeva.
Mutta jos pääsee uusille alueilla vähänkin leviämään, ison ja taajassa olevan populaation keskuuteen, niin räjähdys tulee tapahtumaan tuostakin huomattavasti paljon pahempana lukemamäärän kasvuna....
 
Tuohan on Suomen valtionvelan kuvaaja!

Edit: lukihan siellä jotain humaanisuuteen viittaavaa... Ikävä juttu, aika pahasti kasvaa ekspontiaalisesti.
 
Tämmöisissä asioissa on kiittäminen itseään siitä että on valinnut elämänsä osaksi harvalukuisten korpieläjien vaivalloisen, mutta myös kiitollisen osan.
Kerkii maailman "vouhotukset" mennä ohi tai tulla kohdalle pitemmän reitin kautta.
 
Levitessään laajemmalle alueelle tartuntataudit yleensä laimenevat ja kuolleisuus pienenee.
 
YK varoittelee, että Ebola saattaa lähteä lapasesta: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014101518747610_ul.shtml

Joskus kuukausi sitten juttelin Anssin kanssa. Anssi oli laskeskellut, että ensi kesään mennessä tuo tauti on ollut meillä kaikilla, ellei tahtia saada hillittyä. En sitten suorittanut tarkistuslaskentaa, mutta kuulostaa ihan matemaattisesti mahdolliselta. Worst case -skenaario syyskuulta arvioi 1,4 miljoonaa tapausta tammikuun 20 päivään mennessä 2015. http://www.nytimes.com/2014/09/24/h...4-million-in-4-months-cdc-estimates.html?_r=0

Jossakin vaiheessa on jokseenkin todennäköistä, että lentoliikenteelle aletaan laittaa rajoituksia. Ainakin se olisi järkevää.
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös