Seuraa alla olevaa videota nähdäksesi, miten asennat sivustomme verkkosovelluksena aloitusnäytöllesi.
Huom: This feature may not be available in some browsers.
Tuliko uudet yhdysputket suuttimiin samalla?Suuttimet tuli ,cr pumppu vielä jossain päin Suomea matkaamassa...Näytä liitetiedosto 169952
Maaliaki kerkis suihkutella.
KylläTuliko uudet yhdysputket suuttimiin samalla?
Hällinmäessä olen lukuisia kertoja käynyt uimassa, vaikka kaiketi on uintikiellossa. Silloin ei mitään kieltomerkkejä eikä aitoja ollut. Jännä kun vesi on niin hapanta, ettei siellä oikein mikään kasva, on se ihan kirkasta, mutta kupari on kuitenkin värjännyt sen vihreäksi. Parisen sataa metriä taitaa olla syvyyttä.Eilen illalla mentiin Keskisen Vesan leirintään ja sieltä tanssiteltalle Souvareiden keikalle. Aika monella vuosikymmenellä olen heidän keikoilla kymmeniä kertoja ollut ja edelleen ne lavatanssien kuluttajat tuntuvat olevan heidän ykkösjuttu. Ottivat huomioon tanssikansan toiveet ja sen mukaan esittivät kappaleitaan. Siis todella sopivaa musiikkia ja tanssijoiden jalalle sopivaa.
Lasse Hoikan kanssa jutellessa muisteltiin menneitä vuosikymmeniä mitä on yhdessä koettu. Hän muisti meikäläisen ja liki 25v sitten monet juttelut oli mulle kunnia-asia.
Tänään sitten piti käydä kotomatkalla Kaatialan louhoksessa Kuortaneella tutustumassa paikkaan ja häjyflikka halusi käydä uimassa.
Onhan erikoinen paikka. Sieltä löytyy hyvä uimaranta ja sukeltajille 150 metrinen luola jossa on luolasukellusta harrastaville mahdollisuus siihen. Uimapaikallakin sen 40m syvää uimasyvyyttä
Souvarit on ens perjantaina täällä meidän lähilavalla. Hyvin vetää kansaa.Eilen illalla mentiin Keskisen Vesan leirintään ja sieltä tanssiteltalle Souvareiden keikalle. Aika monella vuosikymmenellä olen heidän keikoilla kymmeniä kertoja ollut ja edelleen ne lavatanssien kuluttajat tuntuvat olevan heidän ykkösjuttu. Ottivat huomioon tanssikansan toiveet ja sen mukaan esittivät kappaleitaan. Siis todella sopivaa musiikkia ja tanssijoiden jalalle sopivaa.
Lasse Hoikan kanssa jutellessa muisteltiin menneitä vuosikymmeniä mitä on yhdessä koettu. Hän muisti meikäläisen ja liki 25v sitten monet juttelut oli mulle kunnia-asia.
Tänään sitten piti käydä kotomatkalla Kaatialan louhoksessa Kuortaneella tutustumassa paikkaan ja häjyflikka halusi käydä uimassa.
Onhan erikoinen paikka. Sieltä löytyy hyvä uimaranta ja sukeltajille 150 metrinen luola jossa on luolasukellusta harrastaville mahdollisuus siihen. Uimapaikallakin sen 40m syvää uimasyvyyttä
Kävikö @jip59 koskaan Motoparkin pölyjä kisan jälkeen huuhtomassa kaivoksella? Joskus siellä oli ihan reilusti porukkaa. Samoin Alastarolla siellä kankaalla olevassa supassa. Joku puolisen kilsaa Paddockista eteenpäin sinne kankaalle. Siellä oli joku iso lähde, ihan hiton kylmää vettä oli helteelläkin.Hällinmäessä olen lukuisia kertoja käynyt uimassa, vaikka kaiketi on uintikiellossa. Silloin ei mitään kieltomerkkejä eikä aitoja ollut. Jännä kun vesi on niin hapanta, ettei siellä oikein mikään kasva, on se ihan kirkasta, mutta kupari on kuitenkin värjännyt sen vihreäksi. Parisen sataa metriä taitaa olla syvyyttä.
Tuolla supalla on tullut kerran käytyä, kirkasta ja kylmää oli silloinkin.Kävikö @jip59 koskaan Motoparkin pölyjä kisan jälkeen huuhtomassa kaivoksella? Joskus siellä oli ihan reilusti porukkaa. Samoin Alastarolla siellä kankaalla olevassa supassa. Joku puolisen kilsaa Paddockista eteenpäin sinne kankaalle. Siellä oli joku iso lähde, ihan hiton kylmää vettä oli helteelläkin.
Ikinä se ei ole olkut lämmintä.Tuolla supalla on tullut kerran käytyä, kirkasta ja kylmää oli silloinkin.
Tuli nuo paikat tuli laistettua kun (rikkaalla) kaverilla oli isompi asuntoauto jolla reissattiin jossa oli kaikki hienoudet.Kävikö @jip59 koskaan Motoparkin pölyjä kisan jälkeen huuhtomassa kaivoksella? Joskus siellä oli ihan reilusti porukkaa. Samoin Alastarolla siellä kankaalla olevassa supassa. Joku puolisen kilsaa Paddockista eteenpäin sinne kankaalle. Siellä oli joku iso lähde, ihan hiton kylmää vettä oli helteelläkin.
Sekoitatko Montolan kaivokseen, joka on siinä nurkilla. Sielläkään ei tosin vissiin uimakieltoa ollut koskaan, sukelluskielto vain, jonka syy se että siitä otetaan joskus juomavettä. Eli hiukan huvittava kuvio, jos uida sai kuitenkin.Hällinmäessä olen lukuisia kertoja käynyt uimassa, vaikka kaiketi on uintikiellossa. Silloin ei mitään kieltomerkkejä eikä aitoja ollut. Jännä kun vesi on niin hapanta, ettei siellä oikein mikään kasva, on se ihan kirkasta, mutta kupari on kuitenkin värjännyt sen vihreäksi. Parisen sataa metriä taitaa olla syvyyttä.
En vaan Hällinmäessä käytiin, se on Motoparkin alueella, niin kisojen jälkeen tuli usein uimassa käytyä. Ei ole varikolta kuin muutama sata metriä.Sekoitatko Montolan kaivokseen, joka on siinä nurkilla. Sielläkään ei tosin vissiin uimakieltoa ollut koskaan, sukelluskielto vain, jonka syy se että siitä otetaan joskus juomavettä. Eli hiukan huvittava kuvio, jos uida sai kuitenkin.
tänään taas tul käytyä kattoos yks nuffikoht näit on
![]()
tänään taas tul käytyä kattoos yks nuffikoht näit on
![]()
NähtävästiVoit tästä minun allekirjoituksesta päätellä että tauti on päällä...
Ja se voi myös tarttua...
Sitten kun maine on vähän levinnyt niin ei edes tarvi ettiä mitään traktoreita, ne alkaa soittelemaan ja tarjoamaan niitäNähtävästi![]()


Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi
Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.
Luo käyttäjätili
Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.