Tiedote Uusi foorumi - Tulevia ja tehtyjä asioita

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Jatkossa exif-tiedot perataan pois myöskin jo aiemmin foorumille kertyneistä kuvista. Samalla mahdollisesti suurikokoiset kuvat rajataan nykyiseen maksimikokoon, joka on 1400 pikseliä korkeus- tai leveyssuunnassa. Tällaisia kuvia ei kuitenkaan ole paljon, mahdollisesti muutamia kymmeniä.
 
Kuvien sijoittaminen viesteihin joko pikkukuvina tai isompina vaikuttaa hieman hankalalta toimenpiteeltä monelle. Ellei kuvan lähetyksen jälkeen valitse, miten haluaa kuvan viestiin sijoittaa (pikkukuvana vai täydessä koossa), kuvat jäävät liitetiedostoiksi viestin "ulkopuolelle". Näitä näkee jonkun verran.

Tämän puutteen hanskaamiseen on olemassa ohjelmistolisäosa, joka niputtaa kuvat pikkukuvina viestin loppuun, ellei viestin kirjoittaja ole itse huomannut kuvia viestiin sijoittaa. Tämä varmaankin tulee asennettavaksi tässä lähiaikoina.

Kuvien kanssa puljaamisesta pitää myös puuhastella ohjeet kun viimein päästään siihen tilanteeseen, ettei ohjeet mene heti uusiksi.
 
Toki. Ellei sitten jo aiemmin tullut lyöneeksi omaa näkökantaa lukkoon ja ryhtyä aateen puolesta vastaharavointiin, JuuNou(?).. :D :D
Joskus on ihan hyvä päästellä kultivaattorilla tai jopa jankkurilla. Mutta jos sitä ihan päätyökseen tekee, niin kas kummaa - pellolla ei kasva mitään. :tuplahäh:

Mainitsin tuolla, että isohkoja kuvia olisi muutamia kymmeniä :facepalm:. Tarkistin asian, yli 1400-pikseliä (lev/kork) on vaatimattomat 6493 kpl. Sehän on ihan hyvä vaan, tuleepahan tilansäästöä kivasti kun ne veivaa myllystä läpi. :atom:

EDIT: Satakunta kuvaa käsitelty ja vaikuttaa toimivan hyvin. Foorumikaan ei tunnu kyykkäävän kuormasta. Prosessi jatkuu.
 
Viimeksi muokattu:
Joskus on ihan hyvä päästellä kultivaattorilla tai jopa jankkurilla. Mutta jos sitä ihan päätyökseen tekee, niin kas kummaa - pellolla ei kasva mitään. :tuplahäh:



Sepäs se, sepäs se. Olisihan tuo melkoinen Via Dolorosa, hammaskaluston painautuessa yhä syvemmälle ja syvemmälle leukaluuhun.
 
Kaikki 6000+ kuvaa on nyt rajattu kokoon 1400max. Seuraavana sitten jonakin päivänä exif-tietojen poisto.
 
Joo fotot haukkaa kyl ihan kivasti tilaa.
Yks tuttu osti hienon järkkärin ja tietennii lataili kuvat tietsikalle. Alkoi sitten kiintolevy näytteleen punasta eli tila loppuu....ihmetteli suuresti.
No, fotot n 2300 kpl oli 24 megapikseliä ja videot 4k laadulla 100 mb/sekunti kokoluokkaa...10 sekuntia ja giga.....kuvat haukkas kiinnolta melki 57 gigaa ja videot yli 200 gigaa...
 
Hieman niitä pitää seurata, koska foorumilla on yli 20000 kuvaa. Näiden lisäksi nyt https-protokollan takia image proxyyn kertyy aika paljon täytettä, ennen kuin se vanhenee ja poistuu.
 
Kuvista puheenollen... Onko kuvaa liitettäessä mahdollista saada valikoimaan "keskikokoinen" kuva, iso kun on kovin iso ja pieni on pieni...??
 
Ei foorumilla. Täällä kuva on aina pieni esikatselu tai täyttää sille annetun tilan, josta klikkaamalla vielä kasvaa.

Paa.li:ssa on muistaakseni keskikokoinen esikatselukuva yhtenä vaihtoehtona.
 
Tarkistin asian. Paalista saa yhtenä vaihtoehtona tällaisen BBcode-linkin:
Koodi:
[url=https://paa.li/image/6f4U][img]https://pic.paa.li/6f4U.md.jpg[/img][/url]

Nimeltään se on BBCode keskikokoisen linkki.

Sen voi tiputtaa suoraan viestiin täällä ja lopputulos näyttää tältä:

 
Foorumille (suoraan viesteihin liitä tiedosto -nappulasta) ladattavien kuvien koko muokataan lennossa kokoon 1400px maksimileveys/korkeus. Tämä tehdään käytännön syistä, ettei tilantarve kasva kovin suureksi. Koko on kuitenkin sen verran iso, että sillä pärjää ja joitakin se jopa aharistaa.

Paa.li ei ainakaan toistaiseksi rajoita kuvien kokoa. Kuvat eivät tallennu samalle palvelimelle kuin Konekansa, vaan menevät Amazonin pilveen, jossa perälauta on aika etäällä. Jos siis haluaa, että kuvia voi zuumailla tarvittaessa, niin paa.li on niille oiva paikka. Ohessa kuva, miltä ylläoleva kuva näyttää, (osa kuvasta) kun sitä naksuttelee hiirellä sopivasti:

paali-isokuva.webp
 
Suoraan yyveehen ( yksityiskeskustelu ) - viestiin ei saa kuvaa laitettua, kuten onnistuu taasen foorumille viesteihin laittaa.....
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös