Aina vaan ei ole kaikki niin yksinkertaista, mökillä laukeaa vikavirta n. 1-3 kertaa vuodessa. Sähkömies on käyttänyt yhteensä kymmeniä tunteja mitatessaan ja etsiessään vikaa. On irroitettu eri laitteita verkosta ja mitattu irrallaan, on mitattu verkkoa pätkä kerrallaan, on kokonaisena verkkona, paljon on sähkölaitteita uusittu varmuudeksi, vikavirtasuoja on uusittu, ei vaan ongelmaa löydy. Kahtena vvs-ryhmänä on, toinen laukeaa joskus itsekseen. Jossain on joku vika, mutta sitä ei löydy. Hankalaa on, kun vika ilmenee satunnaisesti 1-3 kertaa vuodessa, jonain vuonna ei lainkaan. Ongelmat alkoivat vuosia sitten, kun salama iski mökille. Siloin jouduttiin uusimaan pääkeskus, ryhmäkeskus, suurin osa maakaapeloinnista, osa rakennusten johdotuksesta ja kalusteista. Jäljelle jääneet johdotukset on eristysvastusmitattu korjauksen yhteydessä. Vakuutusyhtiön laskuun on tuota vvs-ongelmaa tutkittu. Ei liene muuta vaihtoehtoa, kuin uusia koko sähköjärjestelmä pääkeskuksesta lähtien.