Pienehköt kysymykset,joille ei viitsi tehdä uutta topiikkia.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ToniT81
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Youtubessa voi ilmeisesti joku kiusallaan tehdä tuollaisen valituksen.
Youtuupissa voidaan videon tekijän niskaan kaataa niin monenlaista syytettä ettei mitään järkeä ja täysin anonyymisti. Homma hoituu sillä tavalla sitte auki että videon tekijä hoitaa itse kaikki perusteet, lisäeditoinnit, dokumentit yms omalta osaltaan ja syytteen laatinut taho sitte siltäpohjalta tutkii olisko ollukki ite väärässä. Täysin mätä systeemi, josta youtube pesee omat kätensä täysin.

Tuntuu olevan oma teollisuuden ala tuo teostomusiikkien seulonta botti systeemikin, käytännössä ketä tahansa voi rekisteröidä omiin nimiinsä mitä tahansa ääntä. Riittävästi seulottuna ääntä saa varmasti hyvinkin nopeasti omiin nimiinsä satojatuhansia videoita, joista saa mainostulot, johtuen joko youtuben viestintäjärjestelmän vioista, taikka videoiden tekijöiden omasta ymmärtämättömyydestä. Pahimmillaanhan ääni asioissa ollaan käyty kinaamista pelkästä yhdestä soinnusta, eli 1s ääntä keskellä kappaletta. Eri asia sitte, jos on oikeesti jonkun teos, josta rahaa pitää maksaakin tekijälle.
 
Kuukkeloin ja soittelin yhdelle Volvokorjaajalle. On kuulemma lukon sisällä mikrokytkin. Pitää purkaa ovi, että saa lukon pöydälle ja koittaa putsailla ja herkistellä. Jos ei sillä korjaannu, niin uusi lukko :mad:. Mikä siinä perinteisessä painonappikytkemssä ovenpielessä on niin huonoa, että ne on pitänyt korvata tuollaisilla kytöstyksillä? :kiroaa:
Sitikassa myös tuolla lukkosysteemissä pari-kolme mikrytkintä. Tekee sellaista, että sopiva töyssy tiessä, niin alkaa huutamaan, että hanttari ovi on auki. No se korjaantuu sillä, että pistää sen oven lukkoon.
Luultavasti noihin mikrokytkimiin liittyy myös se, että kaikkia luukkuja ei saa enää lukkoon. Kaukkarista kyllä menee lukkoon, mutta aukeavat samointein.

Ei oo enää jaksanut murehtia asiaa, niin monta kertaa ovipahvit ollut irti ja lukko auki.

Ja on yksi murhe vähemmän. Ei tule enää sellaista tunnetta, " pistinköhän ovet lukkoon?" :)
 
En tiedä miten kävi, tekikö kaveri kaupat kikottimesta ......
Mut tiedän, ettei mitään tonneja remppaan / kunnostamiseen todellakaan uhraa, kun olikos pyyntiä leimassa olevalla ranskanpullalla 800 ekua ......
Siinä oli muutama vika mitä ei pystynyt itse halvalla korjaamaan. :) Voihan se olla että pysyy kasassas mutta kuka tietää?
 
Onks tuossa minkälainen emulsiosyöttö, vai oletko ihan ruuttapullolla suihkuttanu?
Tuommonen purkki tuli mukana mutta ei löydy letkunipalle mitään paikkaa :D....eli ruuttapullolla mennään.

20191109_165931.webp
 
Kyseessä vanha iso järeä pylväspora 6 vaihdetta ja 3 eri nopeutta automaattisyötössä mutta mikä on merkki ?....otan enskerralla parempia kuvia saattaa tulla myyntiin :rolleyes:
20191110_162445.webp
 
Arboga tai Strands se ei varmaankaan ole. Mitäs näitä muita Svenssonin tekeleitä nyt onkaan? Kullä jotenkin Ruotsiin yhdistäisin tuon logon.
 
Pitääkö olla huolissaan. Jorma pullottaa... Siis litiumakku pullottaa 2,5mm. Ei ole otettu vielä edes käyttöön. On tästä uudesta akti-on kamerasta. Saattaa olla ominaisuus. Ehkä akku pysyy näin kotelossa, ei muuta lukitusta, vain suojaläppä.

DSC_5621.webp
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös