Mehuaseman laitteet.
Murskain, prässi, pastörointikuumennin, kuljetin, altaita, iso vaaka, ym. Pienempää laitokseen kuuluvaa tarvetta.
Kaikki tai ei mitään.
Ollut näillä vermeillä kovemmassa käytössä joitakin vuosia sitten. Hommattiin enempi omaan tarpeeseen toiminnan lopettaneelta yrittäjältä, mutta eipä tätä jaksa ihan pikkutarpeiden takia enää pystytellä varsinaisen tilan puuttuessa ja omenapuutkin pitäisi pääsääntöisesti jo uusia että olisi puristeltavaa.
Kamppeet löytyy Petäjävedeltä ja kuljetus onnistui nipinnapin yhdellä ajolla pitkällä/korkealla Ducatolla+peräkärryllä. Kertonee tavaran määrästä jotain..
En alkanut kuvia varten ottamaan säilytystilasta esiin, mutta jos noista kävisi vähän selville mitä laitokseen kuuluu.
Hinta 2000€ alv. 0%
04578813138