Konekansa.net HAASTAA tietokoneet ALS-talkoisiin!

Olipa kiva!

...damned, pitää saada omatkin tilastot päivittymään oikein...haamuraja lähenee

Mentiin muuten juuri Microsoft-nimisen tiimin edelle. :leveahymy: Ollaan kohta MIT:n kannassa, mutta murot kirii karkuun. Se on hienoa, se.
 
Juu, kyllä se tuo video aika hyvin kertoo ne perimmäiset syyt osallistumiseen parissakymmenessä minuutissa ja miksi sitä sitten vähän yrittää kuuhata jotain tässä että myös muut voisivat lähteä mukaan toimintaan. Pakottaahan ketään ei voi mutta se että jos tietoa jakaa niin se luo mahdollisuuden useammalle osallistua.

Kyllä se tiputtaa aika monen pois tästä elämästä joksikin aikaa ja osan pitemmäksi ajaksi kun lapsi menehtyy syöpään. Tai sitten jos toinen vanhemmista lähtee sairauden vuoksi ei lapsi sitä välttämättä ymmärrä. Syyttömänä osapuolena lapsi on aika huonossa välikädessä aina kun kyse on vakavasta sairaudesta, oli se sitten itse lapsella tai vanhemmalla. Kärsijä on aina se lapsi, valitettavasti.

Molen aika tyytyväinen jos tähän saadaan tuplattua nykyinen n. 100 osallistuvien aktiivisten tietokoneiden määrä. Silloin minun realistisen näkemyksen mukaan ollaan jo saavutettu jättipotti. Aika pienistä määristä on siis kyse mihin henk. koht. olen rajan vetänyt "onnistumisen" kannalta. Tosin ei ole mikään suuri ihme että enemmänkin osallistuisi.
 
"Tassu" on pari päivää sitte kasvattanu laskentakapasiteettia rajusti näköjään .......

Onhan tuo kone, josta mielipiteitäkin kyselin, laskenut tuossa viime torstaista saakka.
Kiitoksia vain suosituksista borgille ja Puuhalle, kone muussakin käytössä oikein hyvä ja omiin tarpeisiin sopiva.

Ensin ei ollut kuin Poemiin paketteja, tavallisia ja näytönohjaimelle tarkoitettuja.
Mutta viikonloppuna tuli sitten ensimmäiset GPUGRID paketit, vaikka se yhtä pakettia laskeekin yli vuorokauden, niin mukavasti siittä pisteitä tulee.

Sellanen vaan ihmetyttää, että miten tuo kone päivittyy tuonne omiin tietoihin.
Omilla Bamin sivuilla näkyy, mutta tiimin sivuilla vaan tämä läppäri.
Sama oli tuo vanha pöytäkone, joka oli tuossa pari viikkoa laskemassa, ennen uutta.
Pitääkö se jostain itse päivittää vai tuleeko ajan kanssa?
 
Boincstats sivuston servereitä sitten päivitellään ja ilmeisesti on mennyt nappiin sillä itse en huomannut mitään katkoksia. Ainakaan vielä.

Kansan syvat rivit käyttäjällä on 9 aktiivista konetta laskemassa 16 koneesta. Sinne vain mukaan porukkaa lisää. :peuk:
 
Jooh, boinckstats:sista ku koittaa kirjautua, herjaa ettei täsmää tiedot, samoin kuin Boinckstats/BAM kautta ( salasana kuitenkin koneen muistissa, ettei tarvii erikseen naputella )

Tulee vaa ilmo että :



The username/password combination is incorrect. Please try again.
If you can't remember your login information you can enter your email address or username below. Your username and a temporary password will then be emailed to you.
 
No, eipä sieltä haulla saa kenenkään nimimerkkejä esille saati sitten etsittyä mitään tiimejä.

Odotellaanpa rauhassa ja otetaan vaikka sitä Tapsaa tai kapteeni Morganilta pikkuset neuvoa-antavat.

Uskoisin että kun saavat ajettu backupit niin sitten homma toimii. Uskoisin huomenna ellei viimeistään ylihuomenna kun ajetaan muutenkin tuo tietojen laaja päivittely projekteilta käyntiin heillä. (Tapahtuu kerran viikkoon)
 
Ei täs Tapsaa tai Morgania, oikein sihiäkään paljoa passaa nautiskella, ku aamupäivällä lähteä tekemään pikku maakuntaturneeta, n. 900km viikonlopun aikana pyöräyttää, ja pysähdyskohteita on useita ......
 
Tosiaan siellä on rautaa ruuvattu urakalla eilen ja tänään. Asentavat käyttiksiäkin uusiksi, kuten sivuilla sanottiin. No, jos vanhat levyt ovat pätkineet, niin varmasti virheitä piisaa ja asia hoitunee paremmalle tolalle.

"...Only after all the hardware maintenance is completed the updates will be copied again to the webservers. So please be patient."
 
Alkaa palautumaan BOINCStats sivusto jo minunkin osalta. Näyttää vain olevan niin että nyt pääsee vanhalla nimimerkillä kirjautumaan sisälle joten eiköhän tuo tuosta. Tilastot menee kuiten oikealla nimimerkillä.
 
Pari uutta projektia myös tullun toissijaiseksi toimitettavaksi. RALPH@home näyttää tukevan myös androidia ja on tuon Rosetta@homen esi-projekti jossa tehdään toimintatestejä mallennusohjelmalle. Siihen kannattaa ylimääräiset laskentatehot koneelta suunnata sillä toimii kehitysalustana. Ralph@home projektin avulla kehitetään tuota rosetta-ohjelmistoa laajentaen sitä eri sairauksille sopevaksi joten työ on loppupeleissä melkein päätehtävän arvoinen.

Harmi vain että tuolta GPUGRIDiltä ei oikein valu laskettavaa. Joku on innostunut matemaattista projektia (Collatz Conjecture) laskemaan tiimin nimissä ilmeisesti siksi kun ei tuolta edellä mainitusta saa laskettavaa. Tai ainakin näin toivoisin.

Oos jotakin asioita mitä haluaisitte saada tuonne AttBOt.org sivuille tästä BOINCistä yleensä? Heittäkääpä ehotuksia esille. Tietoturvasta? Datansiirrosta ja sen määrästä? Onko muita semmottii mitkä kiinnostaa? Olisi vähän apuna ja voisi sitten vähän priorisoida mikä on oleellista ja kiinnostaa.

Niin juu, vuorokauden kreditit näyttää pyyhkivän yli 4 miljoonan ja keskimääräiset 3,6 miljoonan paikkeilla nousupaineen vallitessa. Tilastojen valossa laskentateholla olemme nyt sijalla 100! Porukkaan on tullut siis lisää tiimiin ja jokaisen apu on siis tärkeä. Ei ole niin vanhaa konetta tai hidasta nettiyhteyttä etteikö koneessa olisi kapasiteettia mitä itse et tarvitse.
 
Aika nihkeesti tulee laskettavaa GPUGRIDiltä ja jos tulee niin useimmiten päättyy Erroriin. Tilanteen pitäisi parantua lähiaikoina ainakin heidän fooruminsa mukaan.

Onkohan Nvidian näytönohjaimille muita lääketieteelisiä GPU (cuda) projekteja kuin GPUGrid.
Tähtitiede ei niin innostanut niin kokeilin noita matemaattisia projekteja niihin jää vaan niin helposti koukkuun kun odotat että kohta löydät sen oman alkuluvun (primegrid)

Saako noita laskea(tilapäisesti) Poem toimii jollain lailla, mutta varmaankin paremmin AMD:n näytönohjaimilla
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös