HAASTE ALStutun kannatusjäseneksi?

borg

administi
Ylläpitäjä
Ensin uunituore lehdistötiedote, seuraavassa viestissä sitten otsikon mukaista asiaa.

Potilaiden perustama ALS-tutkimuksen tuki ry jakaa 13 000 euroa tutkimusapurahoina

ALS-potilaiden perustama ALS-tutkimuksen tuki ry on onnistunut keräämään tänä vuonna 13 000 euroa lahjoituksina ja jäsenmaksuina. Varat jaetaan tutkimusapurahoina hankkeille, jotka tähtäävät parannuskeinon löytämiseen ALS-sairauteen.

Vuonna 2018 tutkimusapurahoja jaettiin kaikkiaan kolmelle eri projektille: Tampereen yliopistosairaalan tutkimusryhmälle (3000 euroa ALS-taudin oligogeeniseen periytymiseen liittyvään tutkimustyöhön), Helsingin yliopistollisen keskussairaalan tutkimusryhmälle (5000 euroa ALS-mutaatioihin liittyvään tutkimukseen) ja Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmälle (5000 euroa ALS, FTD, C9orf72 -aiheiseen tutkimustyöhön).

ALS-tutkimuksen tuki ry syntyi potilaiden halusta vauhdittaa sairauden tutkimusta

Vuonna 2012 Riku Mattilalla diagnosoitiin ALS (Amyotrofinen lateraaliskleroosi), liikehermoja rappeuttava sairaus, joka johtaa täyshalvaantumiseen ja lopulta kuolemaan keskimäärin 3-5 vuodessa. Kuolemaan valmistautumisen sijasta Riku päätti talvella 2015 yhdessä muutaman muun samassa tilanteessa olevan potilaan kanssa perustaa yhdistyksen, jonka tavoitteena on edistää ALS-sairauden tutkimusta ja siten vauhdittaa parannuskeinon löytymistä. Näin syntyi ALStutkimuksen tuki ry.

ALS-tutkimuksen tuki ry:n jäsenistöön kuuluu ALS-potilaita ja heidän läheisiään, sekä muita ihmisiä, jotka kokevat tärkeäksi löytää parannuskeinon tähän sairauteen mahdollisimman pian. ALSiin sairastuu Suomessa vuosittain keskimäärin 130-150 henkilöä. Koska tauti johtaa kuolemaan jo muutamassa vuodessa, potilaita on tietyllä ajanhetkellä hengissä kohtuullisen vähäinen määrä, mikä saattaa antaa vääristyneen kuvan taudin yleisyydestä maassamme. ALS voi osua kenen tahansa kohdalle, siksi on yleisen edun mukaista pyrkiä löytämään parannuskeino mahdollisimman pian.

“Jokainen lahjoitus ja uusi jäsen on tärkeä”

ALS-tutkimuksen tuki ry:n toiminta on jo nyt kantanut hedelmää. Vuonna 2018 yhdistys onnistui keräämään 13 000 euroa lahjoituksina ja jäsenmaksuina. Keräystuotot jaetaan stipendeinä perustutkinto- tai jatko-opiskelijoille ja nuorille tutkijoille, joiden työ tähtää ALS:in mekanismin parempaan ymmärtämiseen ja siten parannuskeinon löytämiseen. Stipendien saajat valitsee tieteellisten asiantuntijoiden ja yhdistyksen hallituksen edustajien muodostama raati. Stipendi voidaan myöntää myös tutkimushankkeen valmistelutyöhön.

“Jotta stipendejä voidaan jakaa myös tulevina vuosina, jokainen uusi jäsen ja lahjoitus on tärkeä”, Riku Mattila sanoo. “Kaikki lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä stipendeihin. Jäsenmaksuilla katetaan yhdistyksen menot ja lahjoitusten keräyskulut, joiden vähennyksen jälkeen jäljelle jäävä summa lisätään stipendeihin. Käytännössä yhdistys on tähän mennessä aina jakanut stipendeinä enemmän kuin mitä on saanut lahjoituksina.”

Mikäli haluat olla mukana auttamassa parannuskeinon löytämisessä, alla olevasta linkistä löytyy lisätietoa yhdistyksestä ja ohjeet kuinka tehdä lahjoitus tai liittyä jäseneksi.

Lisätietoja: Riku Mattila (info@alstuttu.org)
Yhdistyksen kotisivut: ALS-tutkimuksen tuki ry
 
^Tuo edellinen meni 40 mediaan, mutta se tärkein ei ollut tuossa Rikun lähettämässä jakelussa. :D Nimittäin Konekansa on neljäskymmenesyhdes ja näin omasta vinkkelistä katsottuna tärkein media. ;)

Joitakin Konekansan jäseniä on myös ALS-tutkimuksen tuki ry:n jäseninä. Kuitenkin yhdistyksen jäsenmäärä on kovin pieni, eikä sille olisi yhtään pahitteeksi kasvaa hieman. Siispä, mikäli asia kiinnostaa, niin tämän joulun seutuna lähestyn tällaisella jäsenhankintakampanjalla.

Kannatusjäseneksi pääsee 20 euron vuotuisella jäsenmaksulla. Jäsenmaksut ovat yhdistykselle tärkeitä, sillä niillä maksetaan erinäisten ostopalvelujen kustannuksia, esitteiden painatuksia, puhelinlaskuja ja mitä milloinkin. Kuitenkaan hallitukselle ei makseta mitään, toiminta on vapaaehtoisuuteen perustuvaa.

Lahjoitusrahat menevät eri tilille ja niiden käytöstä tehdään Poliisihallitukselle vuosittainen selonteko. Lahjoitusrahoja käytetään vain ja ainoastaan apurahoihin, niillä ei voi rahoittaa yhdistyksen toimintaa.

Summa summarum:

Kannatusjäsenyys on tärkeä asia ja kannatusjäseneksi voi liittyä tästä

Lahjoittaminen tutkimukseen on tärkeä asia ja lahjoittaa voi tästä


ALS-tutkimuksen tuki ry kiittää!
 
Annan jokaiselle ennen joulua yyveellä ilmoittautuvalle uudelle jäsenelle uusimman kirjani sähköisen version joululahjaksi.
 
Pistin hiukan lahjoituksen kautta, vaikkakin kokonaisuudessaan ehkä mitättömän summan, mutta satasia tai tuhansia ei pysty laittaan.
Osallistuttu kuitenkin , on siis...
 
Joululahjoja yliadminillemme ei ole muutamaan vuoteen kerätty, ja silloin joskus, Borgin jouluyllärin jälkeisenä vuonna , oli toive monilta, että mahdolliset joulumuistamiset hoidettaisiil ALS- yhdistyksen hyväksi
 
Eli kaikki nyt mukaan, joululahjoitukseen.
Jos teillä on varaa ostaa kympin - kahden joululahja jollekkin , niin varmasti on senverran mahdollisuutta, että Rikun ja kumppaneiden ajamalle tutkimustyölle löytyy kymppi-pari edes hyvää joulumieltä rahana laittaa tutkimustöiden rahoitusavustuksena.

Valitettavasti, tällä hetkellä me emme juurikaan muutoin pysty auttamaan Rikua, ja hänen kohtalotovereitaan, olevia ja tulevia....
 
Pieni lahjoitus lähti täältäkin, mihinkään erikoiseen ei pysty mutta vähän kumminkin.
 
Tällä foorumilla on reilut 2000 jäsentä. Jos olisimme keskimääräisiä suomalaisia, nalli napsahtaisi noin viidelle, mutta kun olemme voittopuolisesti karvaisemman sukupuolen edustajia, voittajia lienee kymmenkunta.
Että en minä ainoa ole, äänekäs vaan.
 
Joo, se yleiskäsitys ALS taudista ja sen yleisyydestä, on jotain ihan muuta, mitä aito todellisuus onkaan.
Ja se, että oikea diagnoosi sairaudesta, tulee oikeastaan vasta aika myöhäisessä vaiheessa sairautta. Jossa oikeastaan paluuta ei enää ole, ainoastaan jatkopelejä ja jatkoaikaa, loppuratkaisun viivyttelyä.

Uskon, että jos riittävä tieto taudista, ja oireiden tunnistus, ym kaikki muu, niin varhaisvaiheessa tälläinenkin voitaisi kenties siihen varhaisvaiheeseen pysäyttää, ehkei silti kokonaan parantamaan tai poistamaan, mutta pysäyttää sen eteneminen.

Kuten HIV monien sairastuneiden ja viruksen kantajien kohdalla.
Syöpäpuolelta löyty myös esimerkkejä, että tauti on pysäytetty kun havaitaan ajoissa, mutta silti se on olemassa.
Jotkin syövät on taas leikkauksilla ja hoidoilla poistettu.
 
Viimeksi muokattu:
^Erittäin painavaa tekstiä ja mielestäni pitää paikkansa.
Tästä leikkaus/hoito yhdistelmästä kokemusta onkin. Kokoajan löytyy uusia menetelmiä eiköhän tähänkin ratkaisu löydy.
Erästä lekuria lainatakseni. Jatkoajalla mennään itsekkin, kuinka pitkään sitä ei tiedä kukaan
 
Ei ollut tarkoitus mitään painavaa tekstiä kirjoittaa, kunhan nyt vaan oman näkemykseni ja mielipiteeni asiaan sanoin....
 
Tätä tuoreempaa tietoa ei löydy mistään, koska kokous on vielä meneillään.:rolleyes:

ALS-tutkimuksen tuki ry julistaa lähiaikoina haettavaksi lahjoituksina kertyneitä tutkimusapurahoja 20 000€ .

Tässä yhteydessä taas kiitokset tämän foorumin porukalle, joka lahjoitti aikoinaan ihan merkittävän summan tutkimukseen jaettavaksi!

 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös