Kesäaika - ilo vai kiusa?

Aika mutkia tekee noi vyöhykkeet.
1789827329973.webp
 
"aika mutkia" :)
Eipä nämä kellonsiirtelyt ole toenperään liiaksi huolta aiheuttanut varmaan kellään.
Nyt pelottaakin että jos ei enää siirrelläkään, niin siitä tulee jotain harmia.
Joku takauma vaikka että kaksi kertaa vuoteen kansalaiset istuvat siirtymäaikaan tunnin verran huokaillen tai ähkien. Jotkut levollisna, osa kuin kynsille lyötyinä.
Aika lailla enempi nyt keljuttaa kun tuo tekstinkorjaaja väittää että sanaa levollisena ei saa kirjoittaa kuten yllä. Vaikka olisin väärässäkin, niin ketuttaa se silti koska jostain on jäänyt sellainen kaiku että noinkin voi ilmaista.
Ennen aikaan mielestäni kyllä moisia taivutuksia olen jossain nähnyt.
Aika metkaa tämä meidän kieli usein.
 
Syksy synkkyys kyllä on merkittävästi lyhyempi pohjoisessa, kun siellä tulee talvi ja lumi tuo valoa.
 
Kyllä jotenkin helpottaa pimeää aina lumentulo. Just nyt ei kengänkärkiä erottaisi ulkona.
 
Kesäaika hyve - talviaika pahe, etenkin näin aamu ihmiselle kun sisäistä kelloa ei noin vain rukata.
 
aamu ihmiselle
Aamuihmiset yrittävät aina sortaa normaaleja ihmisiä. Hyvin harvan ihmisen enää tarvitsee herätä aamulla aikaisin navettaan. Siitä ajasta pitää jo päästää irti. Voisihan ne aamuihmiset pitää vain päänsä tyynyssä pari tuntia pidempään, vaikka silmät auki, jos ei enää nukuta ja antaa normaalien ihmisten nukkua väsymyksensä pois.
 
Se on vaan ku siinä toisen vieressä hetken on silmät auki alkaa äkkä tehdä mieli herätellä pirttikarhu joka taas on aamu-uninen nii se voipi olla vaarallista touhua se karhunpesän tonkiminen...
 
Näinhän se on, aamu virkkuilu ei ole hyve vaan pahe.
Se on vain virkkuiltava mahdollisimman hissukseen,
 
Näinhän se on, aamu virkkuilu ei ole hyve vaan pahe.
Se on vain virkkuiltava mahdollisimman hissukseen,
Noo, näin eläkkeellä on hyvin saanut "omaa aikaa" kun ite herään kesällä valoisan aikaan viideltä ja emäntä puol ysiltä...ny oon jo siirtymässä talviaikaan, heräilen kuuden kahtapuolta...
 
Se on vaan ku siinä toisen vieressä hetken on silmät auki alkaa äkkä tehdä mieli herätellä pirttikarhu joka taas on aamu-uninen nii se voipi olla vaarallista touhua se karhunpesän tonkiminen...
...jos aamulla näkis jonkun muun kun telahirmun luomen alta niin muutto pois ois taattu.
 
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös