ILLANVIETTOA JA TÄYSIN JOUTAVAA TURINAA ( osa II )

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jusape
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tilanne on se, että verrataan totuttuun eikä ajankohtaan. Ei huomioida, että jäät lähti aiemmin. En oikein usko, että yht'äkkiä viralliset mittauspisteet olisi menneet epäkuntoon ympäri Suomen.
 
Alkaa ihminen tulla vanhaksi ja araksi, kun meinasin, josko hylkään tuon.
Ihan varma en ole, mutta saattaa olla ainoa jatkojohto, jonka olen kaupasta ostanut aikoinaan.
IMG_20260507_201116461_MFNR.webp
 
Tilanne on se, että verrataan totuttuun eikä ajankohtaan. Ei huomioida, että jäät lähti aiemmin. En oikein usko, että yht'äkkiä viralliset mittauspisteet olisi menneet epäkuntoon ympäri Suomen.
Vissiin mennyt nuo patoluukut sitten rikki täälläpäin, kun eivät ole olleet auki.
 
Ei kyllä se on jostain kakstuhatta luvun puolella. Vuotta en muista, video on tuolla toisella koneella niin en viitti lähtee tarkastaan kuvauspäivää..
Onhan siitä useampana vuonna mennyt reilusti, silloin kun myllyn padosta neulaporttia aukovat silloin on paljon vettä liikkeellä.
 
Vaihda tuohon uusi samanlainen pistorasia ja ehkä pistotulppakin. Seuraavalla kerralla uusi johto. Sitten voit sanoa että kaupasta ostettu on kestänyt kauan ja on ihan uudenveroinen.
Johtoja aika harvoin tarvinnut vielä hukata, ehkä sekin aika tulee. Mutta pääsääntöisesti kestäneet huomattavasti pidempään, mitä päät. Ja vanhimmat dyykkaamani piuhat nekin +15 vuotiaita ja ehyitä.
Edit: tai siis minun hallussani olleet tuon ajan.
 
@LPR
Joo, Vaunun otteessa mainitaan: "Renkaat: 145R13, 155R13".
Ja katselin tossa tosiaan 175/70R13 renkuloita jollaiset taukovaunuunkin meni.
Kaipa tollainen 20mm leveyspoikkeama on O1 vaunussa ok.
 
@LPR
Joo, Vaunun otteessa mainitaan: "Renkaat: 145R13, 155R13".
Ja katselin tossa tosiaan 175/70R13 renkuloita jollaiset taukovaunuunkin meni.
Kaipa tollainen 20mm leveyspoikkeama on O1 vaunussa ok.
Henkilöautoissa on ainakin 20 mm muutos leveämpään ja 10 mm muutos kapeampaan sallittu, enkä tiedä, että perävaunun rengasmääräykset poikkeaisivat mitenkään niistä. 175/70 kumit huomattavasti tukevammat vetää. Isän asuntovaunussa oli aikanaan otteessa 155 ja se leimattiin monesti 175/70:lla ilman ongelmia.
 
Taukovaunun otteeseen tuli näköjään tuo 175/70R13 suoraan kun sen 2024 rekisteröintikatsastukseen vein, alta otetut taisi olla 165/jotainR13, ne saattoi olla orggiksetkin.
 
Viimeksi muokattu:
185R14C:n tilalle vaihdoin 195/70R15C ilman muutoskatsastusta. Vaihdoin siksi, että ex. työpaikalta sai kohtuukuntoisia käytettyjä Hiacen renkaita ilmaiseksi. Laadukkaat 14-tuumaiset olisi olleet törkeän hintaisia ja halvat kiinalaiset oli alle 10000 km vedolla hylkinyt yli puolet nastoista ja aivan lapulle kuluneet.
 
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös