Ihmettelyn aihetta taas

Veikkaan, että jonkun juutalaisperheen omaisuus on muurattu seinään turvaan, ettei natsit saisi, jos vievät perheen tuhoamisleirille. Ja oletettavasti veivät, kun ei ollut ketään sodan jälkeen piikkaamassa kultaa esiin.
 
Ei välttämättä ole noin yksiselitteinen asia. Tiedän meille kätketyn aseita sodan jälkeen, mutta niitä ei ole vieläkään löytynyt. Ukki vei tiedon missä ne ovat hautaan mukanaan.
 
Ei välttämättä ole noin yksiselitteinen asia. Tiedän meille kätketyn aseita sodan jälkeen, mutta niitä ei ole vieläkään löytynyt. Ukki vei tiedon missä ne ovat hautaan mukanaan.
Varmasti asekätköjä on vielä löytämättä. Osa on varmasti senkin takia, että ajan kuluessa tiedettiin aseiden jo tuhoutuneen, niin parempi lli antaa olla kuin ottaa riskiä kiinni jäämisestä. Joissain asekätköissä aseet on vielä hyvässä kunnossa ja niistä on ehkä kerrottu jälkipolvillekin.
 
Ymmärsin että 5 vuotta on omistajalla aikaa kertoa jos haluaa nuo takaisin. Sen jälkeen olisi löytäjien omaisuutta. Suomessa nuo kuuluisi museovirastolle tai jollekkin muulle, ei ikinä löytäjälle.

Silleen nuo raksaukot teki fiksusti että ilmoitti löydöstään. Noin monta ukkoa niin ihan satavarmaan olisi jääneet kiinni hölmöilyllään. Ei sillä että itse tietäisin mihin voisi vanhoja pimeitä kultaharkkoja myydä.
 
Sodan aikana kadonnutta taidetta löytyy euroopasta jatkuvasti. Välillä valtavia kokoelmia, välillä yksittäisiä esineitä.
 
Saattaa sitä natsien pöllimää taidetta olla Ruotsissakin.
Ei hirveästi ollut reittejä avoinna sodan loppuvaiheessa.
 
Ymmärsin että 5 vuotta on omistajalla aikaa kertoa jos haluaa nuo takaisin. Sen jälkeen olisi löytäjien omaisuutta. Suomessa nuo kuuluisi museovirastolle tai jollekkin muulle, ei ikinä löytäjälle.

Silleen nuo raksaukot teki fiksusti että ilmoitti löydöstään. Noin monta ukkoa niin ihan satavarmaan olisi jääneet kiinni hölmöilyllään. Ei sillä että itse tietäisin mihin voisi vanhoja pimeitä kultaharkkoja myydä.
Karl-Heinz Rummeniggelle.
 
Ei sillä että itse tietäisin mihin voisi vanhoja pimeitä kultaharkkoja myydä.
Ruokakauppaan lähtiessä harkko ja viila taskuun. Kun kuulee ostosten loppusumman, viilaa harkosta muruja + vähän päälle vaivanpalkkaa, kun pitää myydä kulta jollekin kullanostajalle.
 
Ois kyllä mukava mennä kuluneissa työvaatteissa ja kaivaa harkon repusta pöydälle. Saattais kultamulkeron naama venähtää.
 
Tampereen kaupungin alueelta on varastettu merkittävä määrä kiveä, jonka rahallinen arvo on nykyään kova. Tyhjät aukot maassa paljastavat toiminnan.

Varastettu juu, mutta en kyllä sanoisi että maakivet nyt niin hirmuarvokkaita on tai etteikö niitä meinaisi löytyä Tampereen seudulta. :virne:

Tampereelta on varastettu kymmeniä luonnonkiviä – kaupungilta tiukka viesti
 
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös