Konekansa.net HAASTAA tietokoneet ALS-talkoisiin!

Uskalsin tilata noilla suosituksilla, mutta homma pysähtyi heidän verkkokaupan verkkopankkiin siirtymis vaiheessa.
Heitti erroria vaan. No ensimmäinen kerta kun noin käy.
Eipä tullut sitten maksettua, eikä myöskään tilausvahvistusta.
No saldo kyllä muuttui nollaksi.
Heitin kyselyä perään, jotta mitä nyt.
Palaavat kai sitten asiaan kun ovat taas paikalla.

Mutta uutta vanhaa konetta siis tulossa, jos alkais laskut onnistua nopeemmin täälläkin. :yesey:

Eikä tuo kovalevy haittaa. Kolmen teran ulkoinen auttaa tiedostojen säilytyksessä.
Mahtuu tuohon 120gb minulla käytössä olevat ohjelmat kyllä.
 
Nappasin tytön koneen ruudulta pari kuvaa (valitan kuvanlaatua), joista näkyy jotain, miten GTX750Ti on vaikuttanut. GPUGRID:in laskenta on nyt mahdollista kun ennen ei ollut. POEM:in suhteen näyttäisi, että laskentateho on kasvanut kolminkertaiseksi (lisäviivoja kuvassa), mutta se ei ole välttämättä näytönohjaimen ansiota. Sähköpatterilla lämpiävässä huoneessa on samaan aikaan päätetty pitää konetta 24/7 päällä.

750-gpugrid.webp 750ti-vaikutus.webp
 
Parhaan kuvan tehosta saa jos prioriteetti olisi jommassa kummassa projektissa. Nyt ilmeisesti laskenta on jaettu 50/50 suhteella molempiin projekteihin.
 
Taas näyttää uutta enkkaa! :kouhoti:

Tiimi on nyt kokonais-BOINC -pisteissä tehon mukaan sijalla 108 maailmantilastossa. Muroista on menty ohi, niin että rapisee.

Näytä liitetiedosto 14762


Kaikki mukaan, jos vielä on touhusta irrallaan! Ja taas suuret kiitokset kaikille!

Rakennustyömaallakin rakentelu edistyy...

No wihdoin ja wiimein saitte laskentatehoissa kiinni. Pisteissä meidän kiinniottaminen on toodella kaukana. :P Mutta hyvä että yritätte.
 
Yritys on tosiaan kova. Kaikki kunnia ja glooria pitkään pisteitä keränneille, se on hienoa urakointia!
 
No wihdoin ja wiimein saitte laskentatehoissa kiinni. Pisteissä meidän kiinniottaminen on toodella kaukana. :P Mutta hyvä että yritätte.

Äläs nyt. Pääprojekteissa jotka ovat ne mihin pyritään ohjaamaan mahdollisimman tehokkaasti laskenta. Haasteessa ollaan aika hyvin ensimmäisen sijan kintereillä jokaisessa projektissa. Tässä on nyt mennyt n. 8kk kun haaste alkoi. Muistelisin että olet Old Man MuroBBS:n tiimissä?

Rosetta@home jäljessä n. 12 miljoonaa kredittiä ensimmäisestä sijasta, Muro kaukana kärjestä. http://boincstats.com/fi/stats/14/team/list/0/0/Finland/#5
Poem@home ollaan johdossa Suomessa. Muro jäljessä 100 miljoonaa kredittiä. http://boincstats.com/fi/stats/58/team/list/0/0/Finland/#1
GPUGRID jäljessä 320 miljoonaa kredittiä ensimmäisestä sijasta. http://boincstats.com/fi/stats/45/team/list/0/0/Finland/#3

Näkisin että muilla on kovasti kiinni otettavaa. :cool:

En näe että niin hirveästi merkitystä mihin tiimiin kuuluu. Loppupeleissä suurin osa on osallistumismaakseen valinnut Suomen jolloin suomalaiset yhdessä hengessä saavat tuloksia aikaan. Tiimit vain tuovat henkeä ja jatkumoa hommalle.
 
Äläs nyt. Pääprojekteissa jotka ovat ne mihin pyritään ohjaamaan mahdollisimman tehokkaasti laskenta. Haasteessa ollaan aika hyvin ensimmäisen sijan kintereillä jokaisessa projektissa. Tässä on nyt mennyt n. 8kk kun haaste alkoi. Muistelisin että olet Old Man MuroBBS:n tiimissä?

Rosetta@home jäljessä n. 12 miljoonaa kredittiä ensimmäisestä sijasta, Muro kaukana kärjestä. http://boincstats.com/fi/stats/14/team/list/0/0/Finland/#5
Poem@home ollaan johdossa Suomessa. Muro jäljessä 100 miljoonaa kredittiä. http://boincstats.com/fi/stats/58/team/list/0/0/Finland/#1
GPUGRID jäljessä 320 miljoonaa kredittiä ensimmäisestä sijasta. http://boincstats.com/fi/stats/45/team/list/0/0/Finland/#3

Näkisin että muilla on kovasti kiinni otettavaa. :cool:

En näe että niin hirveästi merkitystä mihin tiimiin kuuluu. Loppupeleissä suurin osa on osallistumismaakseen valinnut Suomen jolloin suomalaiset yhdessä hengessä saavat tuloksia aikaan. Tiimit vain tuovat henkeä ja jatkumoa hommalle.

No meillä murobbs:n puolella laskenta hajaantuu jokaisen mielenkiinnon mukaan eri projekteihin ja yhteisiä "pääprojekteja" ei ole. Ja kyllä. Olen MuroBBS tiimissä. Itse laskin aikanani sekä Rosetta@homea sekä Poemhomea mutta syyt miksi en laske enää: Poem@home: Radeon 7950 näyttis hajosi. Nyt tilalla on Nvidia gtx 650 jolla menee 8 tuntia laskea 1 työpaketti. Ei paljoa ideaa saada huimat 3 pakettia per vrk. Joten projekti on tauolla kunnes päivitän ensi vuoden loppupuolella AMD näytönohjaimeen jonka GCN arkkitehtuuri sopii paljon paremmin poem@homen laskentaan kuin nvidian mikälie arkkitehtuuri.

Rosetta@home: Tämä projektihan ei itsessään mallinna oikein mitään, vaan tämän ensisijaisena tarkoituksena on kehittää rosetta ohjelmaa jota tutkijat voivat käyttää ongelmiensa ratkaisuun. Joku world community grid alustalla toiminut projekti hyödynsi rosettan ohjelmistoa.

Gpugrid ja WCG ovat mielestäni ainoat "järkevät" laskentaprojektit joista uskoisin olevan hyötyä lähimmän 15 vuoden aikana. Gpugridissä osallistumisen mielekkyyttä syö heikkotehoinen näytönohjain. Tästä syystä siirrän laskentatehoni takaisin WCG:n pariin jahka nykyiset seti@home beta projektin työpaketit ovat valmiina.
 
Suomessa on aika harvassa ne tiimit jotka ovat jotenkin kategorisoineet mitä lasketaan. Itse myös syyllistyn poikkeuvuuksiin sillä yritän päästä nyt selville mitkä lääketieteelliset projektit tukevat Android laskentaa. Nyt näyttää siltä että ainoastaan ARM-prosessorilla varustetut laitteet saavat laskettavaa CSG, WCG sekä hyvin heikosti GPUGRIDiltä.

Juu, käsittääkseni WCG:llä on ollut parikin projektia jotka ovat pohjautuneet tuohon Rosetta@home projektin laskentaan. Sitä on hyödynnetty useammassa jo lopetetussa projektissa pohjana. Johtuneeko siitä että kyseessä on yksi vanhimmista projekteista, mene ja tiedä.

GPUGRID on nyt vähän ongelmissa pakettien suhteen sillä laskentakapasiteettia on tarjolla heille niin paljon että käytännössä paketit menevät kädestä suuhun. Pari uutta tutkijaa on palkattu lisäämään mutta niiden vaikutus näkynee parin kuukauden päästä vasta. GPUGRID lienee tosiaan se paras vaihtoehto mutta siinä ongelmana on se laskentakapasiteetti mitä koneelta vaaditaan ja yhteensopivaa näytönohjainta. Rajaa useimmat koneet "ulos".
 
...Rosetta@home: Tämä projektihan ei itsessään mallinna oikein mitään, vaan tämän ensisijaisena tarkoituksena on kehittää rosetta ohjelmaa jota tutkijat voivat käyttää ongelmiensa ratkaisuun. Joku world community grid alustalla toiminut projekti hyödynsi rosettan ohjelmistoa...
Tuo projekti on RALPH@home.
 
Juu, tämmöstä uutisoitiin.

GPUGRID: Running low on WUs at GPUGRID
Hi,
somebody might have noticed that we recently running low in WUs.

The main reason for this is that we have very few people at the moment. Practically only Gerard is using it. Noelia is finishing her Phd in February and mainly writing up. Nate finished in July.

The good news that we are hiring more PhD students and already from January the group should be quite a bit larger with at least two other phD students and possibly one postdoc.

GDF
 

Ralph on tuon rosettan alphatestausta ja rosettassa hoidetaan varsinainen betavaiheen testaus. Valmista ohjelmaa käyttävät sitten eri yliopistot yms.

This is a little pedantic but...

Rosetta@home is a beta project (a project with constantly changing code that is likely to crash on your system from time to time).

Rosetta Alpha, abbreviated to Ralph, is an alpha project (a project with very early code developments that will frequently crash on your system).

The final release version of the Rosetta software is what is then licensed to the various academic and corporate organisations that participate in the Rosetta research.

Lähde: http://boinc.bakerlab.org/rosetta/forum_thread.php?id=6657
 
Juu, tämä olikin aika villi käänne. Myös itselläni on ollut sellainen ymmärrys että kyseessä olisi ns. tuotanto-projekti.

Toisaalta, Rosetta-ohjelmiston kehittäminen ja siihen osallistuminen testaajina ajaa silti asiaa eteenpäin epäsuorasti.
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös