Vihertää

Eilen illalla oli juttua Töllössä kurpitsasta joka painaa yli 573kg. Nopeimmillaan 22kg vuorokaudessa lihonut kasvaessaan.
 
Aamulla klo 5,00 oli lämpötila +-0*c. Ulkoa keräsin sitten kurpitsat 4kpl lämpöiseen kasvihuoneeseen kuin 6 terttua viinirypäleitä. Ulkokasvatuskausi oli sitten siinä tältä vuodelta.
 
Aamulla oli klo 5:15 miinusta 0,3 noin kaksi metriä maanpinnasta metri talion seinästä ulkoanturi.
Klo 07:00 oli -0,8 samassa mittarissa.
 
Haloweeniin vuoltavat kurpitsat on nyt keittiön apupöydällä loppu kypsentymässä, jos jollain on oikein jättikurpitsan siemeniä myytävänä niin ostaisin, on nyt nimmittäin just tehty semmoinen kompostipenkki aurinkoiselle - vesikaivon viereiselle paaikalle että pitäisi tulevana keväänä piruutaan kokeilla miten ison saa kasvatettua? Kasvutunnelliakin voisi vetää juurakoista kohden aurinkoista etelää n,30m,ä.

IMG_20261003_160648_465.webp
 
Nostin jo jokunen viikko sitten, kun meillä tulee jotain rupea ja seppäkuoriainen syö. Olivat vielä melko puhtaita, kun nostin, mutta ohutkuorisia. Saa nähdä kuinka säilyy.
 
Perunaakin on tullut muinoin kuivatettua kuivurilla painon takia vaellus ruuaksi, se muuten säilyy sitten ties miten pitkäänkin. Kuivattua perunaa saa kaupasta ainakin perunamuusijauheena, mummon muusia.
Aikanansa oli tossa reilun kolmen kilsan päässä Tuoterenkaan perunakuivaamo, kuivasivat armeijalle potaattia "muutaman tonnin" vuodessa....
Pakkasivat pienpakkauksiin kuivattua perunaa, porkkanaa, lanttua ja sipulia, oli helppoja retkimuonia kun teki ite sopivan sekoituksen näistä aineksista yhteen minigrip pussiin.
 
Aikanansa oli tossa reilun kolmen kilsan päässä Tuoterenkaan perunakuivaamo, kuivasivat armeijalle potaattia "muutaman tonnin" vuodessa....
Pakkasivat pienpakkauksiin kuivattua perunaa, porkkanaa, lanttua ja sipulia, oli helppoja retkimuonia kun teki ite sopivan sekoituksen näistä aineksista yhteen minigrip pussiin.
Armeijassa pääsin kerran syömään maukasta pataljoona keittoa. Kuiva perunakuutioita,kissanlihaa eli kuivaliha kuutioita ja juureksia myös kuutioina.Sotaharjoitus jossa reserviläisiä mukana.Vein jotain esikuntaan ,ammatti kokki siellä keitteli,oli yrtit kohdallaan.
 
Jos tapahtunu ennen 2005 niin 95% varmuudella pottu ja porkkanat-lantut-sipulit yms. kuivattu tuossa likellä.
 
Poli vuosisataa sitten puolustusvoimien kenttäruokailu oli kai erilaista uin nyt? Noppasoppaa ja hernekeittoa sai yleensä vain soppatykeistä, sissimuonana oli kuivattuja vain näkkileivät ja jarrukiisselit, loput oli peltisinä säilykepurkkeina. Nykyisin ei näytä tarvittavan edes keitintä, puristellaan joku kemiallisesti lämmitävä pussi reaktiokuntoon ja 10min päästä Jonne mättää jo höyryävää soosia pussista kitusiin. Samoihin aikoihin ei taas vapaa ajan vaeltajelle ollut tarjolla muuta kuivamuonaa kuin sitä perunamuusia ja makaronia, säilykepurkit nosti rinkan painoa joten itse kuivattiin retkiruokaa pusseihin.
 
Nyt klo 5,30 on vain +2°c ja kasvihuoneessa valot - lämmöt +12°c. Sää ennuste näyttää että koko tuleva viikko on tyynesti aaltoilevaa vanaa +-0° molemmin puolin eli kasvihuoneilu täytyy lopettaa siellä tänään joten viherrys saa loppua tältävuodelta.

10kpl roikuvissa amppeleissa olevia chilejä siiretään äijäluolan pienoiskasvihuoneeseen, loput kurkut kerätään ja niiden varret menee kompostiin. Vihreitä tomaatteja tulee ainakin sankollinen jotka jälkikypsytetään sisällä, niidenkin varret saa mennä kompostiin. Ennen puhuttiin Kekristä joka on se päivä kun sato oli saatu laariin, se on sitten tämä päivä vaikka chilit on vielä mustia - vihreitä ennen punertumistaan kypsiksi.
 
Saapi nähdä, miten alkaa vihertämään, vaiko mitä tapahtuu .....
Kalkkikaveri tuossa keskiviikkona kylvi n.8ha vehnää .....
 
Täälläpäin on näköjään ruis on noussut oraalle.
21.-23. 8. kun Kalajoen kisareissulla kävin, niin silloin oli oraat komean vihreitä, ja reilusti yli 5cm korkealla kasvulla jo, tästä n.45km pohjoiseen.
Siis tuossa reilun 2kk sitten, nyt oltaneen jo likempänä 3kk aikaa......
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös