Tästä Torista ja sen muutoksesta jo tuossa purnannut muuan viestin tuolla toisessa langassa, mutta jos lähtee puimaan vähän enemmän asiaa ihan omassa langassa näiden myyntialustojen osalta.
Torin osalta muutos on tosiaan ollut aika radikaali. Myytävien tuotteiden näkyvyys eli katselukerrat ovat laskeneet merkittävästi, jopa neljännekseen aikaan ennen uudistusta. Syyt muutokseen on käyttäjien pakottaminen suodatukseen jolloin aiemmin totuttu huvikseen selailu ja heräteostostosten teko on vähentynyt.
Missä nämä nyt näkyy? No esimerkkinä voitanee nostaa se ettei enää myytävät tuotteet saa yksinkertaisesti näkyvyyttä. Ilmoitusten määrä Torissa on myös lisääntynyt uudistuksen jälkeen yli 250 000 ilmoituksella mikä on yli 10% Torin 1 910 000 kokonaisilmoitusmäärästä (huomaa että autot ja kiinteistöt ovat omalla alustalla tätä nykyään joihin on siirtynyt yli 100 000 ilmoitusta vanhasta Torista). Tämä ei kerro enää suosiosta tai edes käyttäjämäärän kasvusta, vaan siitä ettei tavara enää liiku läheskään samaan malliin uudistuksen jälkeen. Mikäli uudistus olisi ollut oikeasti toimiva, olisi ilmoitusten määrä laskeva kun kauppa käy ilmoitusten kohdistuessa oikeille ostajille, tai ainakin pysynyt samana. Mitä sitten perinteiseen selailuun tulee on se taas vähentynyt suodatuksen vuoksi. On jopa esitetty ettei ilmoitukset näy aina kaikille selaajille ja asia on todettu käyttäjäperäisin testein. Syy miksi suodatuksessa rajautuvat ulkopuolelle ei ole selvinnyt.
Nyt näyttää että harvoja toimivia ja edes jonkinlaisen kävijäkunnan omaava kaikille avoin myyntialusta on www.findit.fi, sillä Facebookin Marketplace perustuu pitkälle Facebookin myyntiryhmiin ja niihin jakamiseen tuotteen mukaan, eikä edes kaikilla ole mahdollisuutta löytää tuotteita kirjautumatta Facebookiin. Nettimarkkinat lopettu toimintansa vuosi sitten, se olisi ollut kyllä varteenotettava vaihtoehto.