Talomaali hakee hometta

Niinhän se on, niin on muillakin perinnemaaleilla. Syystäkin kehitys menee eteenpäin, myös maaleissa. Tuossa naapurissa on Panu-lateksilla maalattu 1980 maalattu talo, jota ei ole sen jälkeen maalattu. Ihan hyvä vieläkin. Karvaista raakalautaa, ja tuuletusväli ulkovuoren alla. Ei lahovaurioita, ei hometta. Itsekkin maalasin oman talon silloin -15 vuonna punamultamaalilla, eteläseinä pitää maalata tänäkesänä, se on peseytynyt aika hyvin maalista. Kauempaa näyttää hyvälle kuitenkin. Helppohan se on toki maalata uudelleen, ei siinä menee montaa tuntia.
 
Puhutaan maalien homehtumisesta, mutta olisiko se kuitenkin maalipintaan tarttunut lika, joka homehtuu? Esimerkiksi tähän aikaan vuodesta on paljon siitepölyä ilmassa. Miten vaikuttaa maalipinnan laatu lian tarttumiseen? Samoin ympäristö, onko siinä puustoa tai muuta, joka voisi pinnan likaantumista aiheuttaa?
 
Lyijyoksidi oli ennen valkoisen pelkavaöljymaalin homemyrkky. Sitä ei saa käyttää. Sinkkioksidia käyttävät tilalla, ei tehokas.
 
Mun käsittääkseni sinkkioksidi toimii ihan hyvin, mutta sitä pitää prosentuaalisesti lyödä melko paljon että toimii. Allbäck pellavaöljymaaleissa sinkki tulee erillään ja pitää itse lisätä. Uulan maalien kanssa ollut ilmeisesti lähivuosina homehtumis ongelmaa en tiedä onko jätetty sinkki kokonaan pois.

sinkkinaftenaatti taisi olla vahvempi kuin sinkkioksidi, mutta viimevuonna ainakin oli saatavuus ongelmaa kun kyselin moisen perään ja jouduin tyytymään sinkkioksidiin
 
Meillä Panulla maalattu joskus -70 luvulla ja vieläkin melko hyvä pinta. Mäntymetsän keskellä, eikä lainkaan hometäpliä. Nykyisin käytän vain ja ainoastaan Vinhaa uusiin ja päällemaalattaviin kohteisiin kahteen kertaan siveltynä. Hyvin kestää vuodesta toiseen, mutta Vinha ei olekaan maalia, vaan puunsuoja-aine. Vinhaa ei koskaan mainita maaliksi mainoksissa ja virallisissa teksteissä. Liekö siinä se taika ja ytymmät aineet, mitä maaleissa. Jossain vaiheessa Panu meni uusiksi ja hyvät ominaisuudet hävisivät. Myöhemmin palattiin vanhaan, mutta vanhaa koostumusta ei nykysäännökset enää salli.
 
Täällä myös todella huonoja kokemuksia Uulan petrooliöljymaalista. Homehtuu ja ei tartu. Homeen syyksi epäilen jo edellä mainittuja seikkoja liittyen kunnollisten homemyrkkyjen kieltoon. Öljymaalit ovat ottaneet takapakkia ja vesiohenteiset kehittyneet. Talon ulkovuori tulee Nordica Ekolla.

P.S. olis 2 kpl avaamattomia Uulan maalipurkkeja ( sävy: uni) myytävänä. Hyviä maaleja,. ostakaa :virne:
 
Talon ulkovuori tulee Nordica Ekolla.
Voin suositella!
Meillä tulee nyt 9 vuotta tässä talossa täyteen.
Kahteen kertaan sudittiin nordica eko pintaan paneeliverhoukseen.
Ensi kesänä varmaan pitää sutia uusiks kun paistaa ponteista pohjamaali kun ovat kutistuneet kuivaessaan. Muuten on kyllä kun vastamaalatun näköinen...
 
Entäs Virtasen maalit ulkoseinään. Kokemusta yhden saunamökin maalauksesta, hyvin pysynyt ei hometta eikä muuta.
 
Minä olen laittanut Virtasen neljän öljyn maaliin sinkkinafenaattia sekaan ja pohjustanut maalaamattomat pinnat Virtasen homeentappajalla.
 
Ei ehkä talomaali mutta joku puuilon punamaali tuossa on ollut 14 vuotta....pitäiskö jo ylisutasta :rolleyes:

20230507_152358.webp
 
Ei ehkä talomaali mutta joku puuilon punamaali tuossa on ollut 14 vuotta....pitäiskö jo ylisutasta :rolleyes:

Näytä liitetiedosto 114300

Vaiko tontin tavan mukaisesti pistää maan tasalle ja rakentaa uusi?

Vähän samaa sarjaa kuin kolleegan auton renkaiden kausivaihto. Yleensä vaihtuu samalla koko auto. Sama pätee yleensä myös tilanteissa jos määräaikaishuolto tai muu remontin korjaus osuu kohdalle.
 
Vaiko tontin tavan mukaisesti pistää maan tasalle ja rakentaa uusi?

Vähän samaa sarjaa kuin kolleegan auton renkaiden kausivaihto. Yleensä vaihtuu samalla koko auto. Sama pätee yleensä myös tilanteissa jos määräaikaishuolto tai muu remontin korjaus osuu kohdalle.
hei tuossahan oli hirret jo maan tasalla....nyt on jo harkolla korotettu eikä enään lepää maassa :rolleyes:
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös