Keskustelua koneiden liikennevakuutuksista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vinski
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vinski

Kansalainen
Aloitetaas nyt tämmänen keskustelu liikennevakuutuksista, kun aiheesta vähän joka koneen yhteydessä on keskustelua.
Tarkoitus olisi pitää keskustelu asiallisena faktoihin perustuen. Omat kokemukset ovat ehdottomasti sallittuja. Mutta koitetaan välttää niitä "kaverin kummin kaiman serkun" kertomia "huhuja" ilman että on edes ollenkaan jaksanut tarkistaa tarinan todellisuutta...

Ja pohjustuksena jos kertoisi että mönkijäpiireissä aikoinaan liikennevakuutuksesta on väännetty kovaakin kättä, että tarviiko semmonen olla. Mutta Liikennevakuutuslaki sanoo sen jo aika suoraan että tarvitsee:
Liikennevakuutuslaki 1§ sanoi:
Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö tai omaisuusvahinko, jota jäljempänä sanotaan liikennevahingoksi, korvataan ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta tämän lain mukaan.


Ja milloin moottoriajoneuvo ei ole liikenteessä:
Liikennevakuutuslaki 2§ sanoi:
Moottoriajoneuvo ei ole tässä laissa tarkoitetussa liikenteessä:
1 kohta on kumottu L:lla 16.4.1993/361. (16.4.1993/361)
2) kun sitä liikenneväylistä erillään olevassa paikassa käytetään maatilatalouden työhön tai olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin henkilöiden tai tavaran kuljettamiseen; (5.12.1974/898)
3) kun se on säilytettävänä tai korjattavana autovajassa tai korjaamossa tahi muussa liikenneväylistä erillään olevassa paikassa; eikä (5.12.1974/898)
4) kun sitä käytetään liikenteestä eristetyllä alueella kilpailu-, harjoitus- tai kokeilutarkoituksiin.(5.12.1974/898)
Eli aika pitkälti voidaan todeta että yleensä ollaan liikennevakuutuslain mukaisesti laissa tarkoitetussa liikenteessä...


Ja mitä taas pidetään moottoriajoneuvona:
Liikennevakuutuslaki 3§ sanoi:
Moottoriajoneuvo tämän lain mukaan on maata kiskoitta kulkemaan tarkoitettu konevoimainen kulkuväline tai työkone, niin myös kulkuneuvo, joka on rakennettu liikkumaan vain sellaiseen kulkuvälineeseen tai työkoneeseen kytkettynä. Asetuksella voidaan kuitenkin määrätä, ettei moottoriajoneuvona pidetä kulkuvälinettä tai työkonetta, jonka paino tai nopeus on vähäinen, eikä kevyttä hinattavaa kulkuneuvoa.
Eli jos kone liikkuu konevoimin ilman kiskoja ollaan lain alaisuudessa, ellei asetuksessa muuta määrätä.


Ja taas liikennevahingon korvaamisesta sanotaan seuraavaa:
Liikennevakuutuslaki 4§ sanoi:
Liikennevahinko korvataan, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä, moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta, vaikkakaan kukaan ei henkilökohtaisesti ole vahingonkorvausvelvollinen ajoneuvon liikenteeseen käyttämisen perusteella.
Ja tässä pitää muistaa 1§:n määritelmä liikennevahingosta!


Mikäli liikennevakuutusta ei ole niin itse on silloin turvaton, mutta kaverin vammoja ei sentään joudu korvaamaan:
Liikennevakuutuslaki 10§ sanoi:
Jos liikennevahingon sattuessa moottoriajoneuvoa varten ei ollut säädettyä vakuutusta tai jos ei ole saatu selville, mikä ajoneuvo vahingon on aiheuttanut, vahingosta vastaa Liikennevakuutuskeskus niin kuin se olisi myöntänyt liikennevakuutuksen. Tuntemattoman ajoneuvon aiheuttaman vahingon korvaa Liikennevakuutuskeskus kuitenkin vain, jos vahinko on henkilövahinko taikka vahinko on omaisuusvahinko, joka on aiheutunut merkittävän henkilövahingon yhteydessä, tai on kohdistunut kavio- tai sorkkaeläimeen. (29.6.2007/742)

Jos vahinko on kohdistunut vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneeseen vahingon aiheuttaneen moottoriajoneuvon omistajaan, ei liikennevakuutuskeskus ole siitä vastuussa. Samoin keskus ei ole vastuussa vahingosta, jos vahinko on kohdistunut vahingon aiheuttaneen ajoneuvon kuljettajaan ja hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei ajoneuvoa varten ollut säädettyä vakuutusta.


Ja tosta laista löytyy se maininta korotetuista vakuutusmaksuista jos liikennevakuutusta ei ole ottanut:
Liikennevakuutuslaki 16§ sanoi:
Moottoriajoneuvon omistaja, jolla ei ole ollut liikennevakuutusta ajoneuvoa varten, vaikka hänellä olisi se pitänyt olla, on velvollinen laiminlyöntinsä ajalta suorittamaan liikennevakuutuskeskukselle sen kussakin tapauksessa erikseen määräämän enintään nelinkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen tai, jos liikennevahinko on sattunut, enintään kymmenkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen. Vakuutusvalvontavirasto päättää tarkemmin keskimääräisen vakuutusmaksun määräytymisestä. Omistajan on vastaavasti suoritettava liikennevakuutusyhtiölle sen määräämä hyvike, jos ajoneuvoa on yhtiölle etukäteen tehdyn kirjallisen ilmoituksen vastaisesti käytetty liikenteessä sinä aikana, jona ajoneuvo on ilmoitettu pidettävän poissa liikenteestä. Hyvike määrätään koko ilmoitetulta seisonta-ajalta, jollei erityisen painavasta syystä muuta johdu. Edellä tässä pykälässä tarkoitettu hyvike on täytäntöönpanokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä. (29.1.1999/88)
Eli jos jäät kiinni ilman liikennevakuutusta ajelusta, joudut maksamaan enintään nelinkertaisen vakuutusmaksumäärän verran ja jos vahinko sattuu, niin enintään kymmenkertaisen vakuutusmaksun määrän.

Liikennevakuutuslaki löytyy täältä.


Ja liikennevakuutusasetuksessa taas sanotaan esimerkiksi seuraavia asioita:

Mitä ei katsota moottoriajoneuvoksi:
Liikennevakuutusasetus 1§ sanoi:
Moottoriajoneuvoksi, jota tarkoitetaan liikennevakuutuslaissa (279/59), ei katsota:
1) sellaista moottorityökonetta tai traktoria, jonka suurin rakenteellinen nopeus on enintään 15 kilometriä tunnissa edellyttäen, ettei sitä ole rekisteröitävä;
2) leikkuupuimuria tai muuta sadonkorjuuseen tarkoitettua ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun asetuksen (1703/92) mukaan rekisteröinnistä vapautettua maatilatalouden moottorityökonetta;
3) rekisteröinnistä vapautettua perävaunua, perärekeä tai hinattavaa laitetta; eikä
4) sellaista lapsen kuljetettavaksi tarkoitettua ajoneuvoa, joka on varustettu moottorilla ja joka rakenteensa tai varusteidensa puolesta ei ole rekisteröitävissä.
Eli pidetään koneiden rakenteellinen nopeus alle 15 km/h niin ei tarvita liikennevakuutusta.


Ja mistä taas tulee tämä esim. autojen 7 päivän rekisterointivelvollisuus omistajan vaihtuessa:
Liikennevakuutusasetus 3b§ sanoi:
Jos liikennevakuutus päättyy vakuutetun ajoneuvon siirtyessä oikeustoimen johdosta muulle uudelle omistajalle kuin vakuutuksenottajalle itselleen tai jos rekisteriin merkitty haltija on yksin vakuutuksenottajana ajoneuvon hallinnan vaihduttua tai palauduttua omistajalle, korvataan päättyneestä vakuutuksesta myös ne vahingot, jotka ovat sattuneet seitsemän päivän kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä taikka ajoneuvon hallinnan vaihtumisesta tai palautumisesta omistajalle, jollei ajoneuvon uusi omistaja tai haltija ole ottanut vakuutusta mainitun ajan kuluessa.
Eli jollet 7 päivän aikana ota ostamaasi autoon tai muuhun koneeseen liikennevakuutusta, ei autossa tai koneessa ole sen jälkeen ollenkaan liikennevakuutusta. Ja tästä taas sanktiot tulee liikennevakuutuslain 16§:n mukaan.


Ja liikennevakuutusasetuksen löydät täältä.


Ja mitä tulee tapaturmavakuutuksiin ja vastaaviin, niin niiden vakuutusehdoissa melko varmasti sanotaan että vakuutuksesta ei korvata liikennevahinkoa (liikennevahingon määritelmä liikennevakuutuslaki 1§).
 
Kummeksuttaa tämä jäänne vakuutusvapaudessa: "2) leikkuupuimuria tai muuta sadonkorjuuseen tarkoitettua ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun asetuksen (1703/92) mukaan rekisteröinnistä vapautettua maatilatalouden moottorityökonetta;"
Kyse kuitenkin nykyisin talonkokoisista puimureista ja rehunkorjuukoneista.
Valtionkonttori lie vahingonkorvaaja.
 
Onhan toi aika kummallinen vapautus. Mutta kun ne koneet liikkuu kummiskin vaan pienen aikaa vuodesta ja sekin pääasiassa pellolla. Ne vähäiset tiesiirtymät on vissiin katsottu olevan niin vähäisiä että on noi vapautettu liikennevakuutuksesta.
Ja noiden aiheuttamien vahinkojen korvaukset maksaa valtio:
Tieliikennelaki 10a§ sanoi:
Jos Suomessa sattuneen liikennevahingon on aiheuttanut moottoriajoneuvo, jonka pysyvä kotipaikka on Suomessa ja jota varten ei ole säädetty velvollisuutta ottaa liikennevakuutusta, valtio vastaa vahingosta niin kuin se olisi myöntänyt liikennevakuutuksen.
 
Ensin varustat sen tieliikennevarusteilla, ajovalot peilit jne ja rekisteröintikatsastat sen katsastuskonttorilla. Samassa yhteydessä voit sitten napata vakuutuksen. Se saako joka käikälettä tieliikennepeliksi on toinen juttu, paras ehkä ottaa se leikkuri rattaille ja mennö konttorille keskustelemaan onko edellytyksiä.
 
4) sellaista lapsen kuljetettavaksi tarkoitettua ajoneuvoa, joka on varustettu moottorilla ja joka rakenteensa tai varusteidensa puolesta ei ole rekisteröitävissä.

Eli tarkoittaako tuo nyt sitten ettei junnu mökkäreihin ja crossipyöriin tarvita liikennevakuutusta
 
Ei nyt liity vakuutuksiin mut vieläkö lie sellanen et puimuria saa ajaa tiellä ilman traktorikorttiakin.. Mun mielestä aikonaan ainakin riitti 15 vuoden ikä.. voin olla täysin väärässäkin mut muistikuva on tää.. Ei silti nyt mennä aiheesta paljon ohi, joku joka tietää niin vois vastata....
 
Vaikkei sitä moottoriajoneuvoksi lasketa, niin moottorityökone se silti on, vaikkei rekisteröintipakkoa olekkaan. 15v ikä ja T-kortti.
 
4) sellaista lapsen kuljetettavaksi tarkoitettua ajoneuvoa, joka on varustettu moottorilla ja joka rakenteensa tai varusteidensa puolesta ei ole rekisteröitävissä.

Eli tarkoittaako tuo nyt sitten ettei junnu mökkäreihin ja crossipyöriin tarvita liikennevakuutusta
Ei kai niihin mitään tarvitse mutta Jos jossakin radalla vahingossa jotakin ajaa päin tai hyppää niskaan niin melkoset laskut kyllä nasahtaa. Siinä sitten maksaa loppu elämä korvauksia.:noey:
Mutta onhan ne vakuutukset melkosen ylihintasia monttupyöriin. Sen takia omat ajot rajautuupi hiljaisemmille radoille...
 
Vaikkei sitä moottoriajoneuvoksi lasketa, niin moottorityökone se silti on, vaikkei rekisteröintipakkoa olekkaan. 15v ikä ja T-kortti.

mutu vahvalla tunteella vai 100 prosenttisen varma fakta ? En silleen epäile tätä tietoa sen enempää, saati et kiinnostais perehtyä aiheeseen, mut ihan mielenkiinnosta kyselin.. Kun tällä viikolla töissäkin yhtä ja sun muuta väittelyä ollut pykälistä ja oon tähän asti ollut "muistikuvilla" oikeassa, niin tuli vaan mieleen.. :)
 
En nyt tyhjentävää lainkohtaa löytänyt, mutta mistään ei löytynyt perustetta miksei leikkuupuimuri olisi moottorityökone, sitä se imo kiistatta on vaikkei sillä olekkaan liikennevakuuttamis ja rekisteröimis velvollisuutta.
Ja taas ajokorttispecsi on mielestäni varsin selvä:

Ajokorttilaki 29.4.2011/386
4 § Ajokorttiluokat
7) T, johon kuuluvat traktorit, joiden suurin rakenteellinen nopeus on enintään 40 kilometriä tunnissa, moottorityökoneet ja moottorikelkat niihin kytkettyine hinattavine ajoneuvoineen;


Ajokorttilakia ei kiinnosta onko aparaatti rekisteröity. Pikkusille mopoille löytyy tuo 1980-luvun puolivälin nurkilla syntyneitten oikeus ajaa kortitta, jos joku löytää jonkin jännän asetuksen joka julistaisi vastaavaa puikkuuleimurille niin pastea tännes.
 
Leikkuupuimuri on nimenomaan työkone. Löytyy ajoneuvolaista:
Ajoneuvolaki 15§ sanoi:
MoottorityökoneMoottorityökone on:
1) omalla käyttövoimallaan liikkuva ajoneuvo, joka on suunniteltu ja rakennettu työkoneeksi ja joka ei rakenteensa takia sovellu matkustajien eikä tavaroiden kuljettamiseen; auton alustalle asennettua työkonetta ei pidetä moottorityökoneena;
Ja ajokorttivaatimus tuli jo oh1hih:n viestissä.
 
Ei kai niihin mitään tarvitse mutta Jos jossakin radalla vahingossa jotakin ajaa päin tai hyppää niskaan niin melkoset laskut kyllä nasahtaa. Siinä sitten maksaa loppu elämä korvauksia.:noey:
Mutta onhan ne vakuutukset melkosen ylihintasia monttupyöriin. Sen takia omat ajot rajautuupi hiljaisemmille radoille...

Riippuu ihan laitteesta se vakuutuksen ylihintaisuus, pojan 250cc crossimönkkärissä liikennevakuutuksen hinta alle 100 euroa/vuosi, en minä pitäisi sitä mitenkään ylihintaisena
 
Vakuutusten hintahan määräytyy ihan korvaussummien perusteella. Jos jollakin laitteella tapahtuu paljon kalliita vahinkoja ni on kai sen laitteen vakuutusmaksut kalliita. Vakuutusyhtiöt on ihan tavallisia voittoa tavoittelevia yrityksiä kuitenkin.
Ja liikennevakuutuksesta kun puhutaan ni sen ensisijainen tarkoitus on korvata henkilövahingot. Sitä voi miettiä mitä se tulee maksamaan kun parikymppinen kaveri loukkaa niin että on loppuelämensä työkyvytön ja vakuutusyhtiö maksaa tälle siitä korvauksia eläkeikään asti...
 
125 kuution crossi niin halvin vakuutus 460e ja kallein toista tuhatta.. periaatteeshan ajettavassa ruohonleikkurissakin pitäs olla liikenne vakuutus. ei ole suljettu alue oma piha..
 
125 kuution crossi niin halvin vakuutus 460e ja kallein toista tuhatta.. periaatteeshan ajettavassa ruohonleikkurissakin pitäs olla liikenne vakuutus. ei ole suljettu alue oma piha..
Aika jäätävä hinta!

Itellä tossa 1100cc tulilinnussa 25% bonuksilla liikennevakuutus 300,85€ / vuosi...
Kalleimmassa vakuutusyhtiössä sama vakuutus oli 1500e. :tuijo:
 
periaatteeshan ajettavassa ruohonleikkurissakin pitäs olla liikenne vakuutus. ei ole suljettu alue oma piha..
Liikennevakuutusasetus 1§ ja 1 kohta ;) Rakenteellinen nopeus jää varmasti alle 15 km/h ja näin ollaan vapaita liikennevakuutuksesta.
Mutta liikennevakuutus on se ensisijainen korvaaja moottoriajoneuvoilla henkilövahingoissa...
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös