Vinski
Kansalainen
Aloitetaas nyt tämmänen keskustelu liikennevakuutuksista, kun aiheesta vähän joka koneen yhteydessä on keskustelua.
Tarkoitus olisi pitää keskustelu asiallisena faktoihin perustuen. Omat kokemukset ovat ehdottomasti sallittuja. Mutta koitetaan välttää niitä "kaverin kummin kaiman serkun" kertomia "huhuja" ilman että on edes ollenkaan jaksanut tarkistaa tarinan todellisuutta...
Ja pohjustuksena jos kertoisi että mönkijäpiireissä aikoinaan liikennevakuutuksesta on väännetty kovaakin kättä, että tarviiko semmonen olla. Mutta Liikennevakuutuslaki sanoo sen jo aika suoraan että tarvitsee:
Ja milloin moottoriajoneuvo ei ole liikenteessä:
Ja mitä taas pidetään moottoriajoneuvona:
Ja taas liikennevahingon korvaamisesta sanotaan seuraavaa:
Mikäli liikennevakuutusta ei ole niin itse on silloin turvaton, mutta kaverin vammoja ei sentään joudu korvaamaan:
Ja tosta laista löytyy se maininta korotetuista vakuutusmaksuista jos liikennevakuutusta ei ole ottanut:
Liikennevakuutuslaki löytyy täältä.
Ja liikennevakuutusasetuksessa taas sanotaan esimerkiksi seuraavia asioita:
Mitä ei katsota moottoriajoneuvoksi:
Ja mistä taas tulee tämä esim. autojen 7 päivän rekisterointivelvollisuus omistajan vaihtuessa:
Ja liikennevakuutusasetuksen löydät täältä.
Ja mitä tulee tapaturmavakuutuksiin ja vastaaviin, niin niiden vakuutusehdoissa melko varmasti sanotaan että vakuutuksesta ei korvata liikennevahinkoa (liikennevahingon määritelmä liikennevakuutuslaki 1§).
Tarkoitus olisi pitää keskustelu asiallisena faktoihin perustuen. Omat kokemukset ovat ehdottomasti sallittuja. Mutta koitetaan välttää niitä "kaverin kummin kaiman serkun" kertomia "huhuja" ilman että on edes ollenkaan jaksanut tarkistaa tarinan todellisuutta...
Ja pohjustuksena jos kertoisi että mönkijäpiireissä aikoinaan liikennevakuutuksesta on väännetty kovaakin kättä, että tarviiko semmonen olla. Mutta Liikennevakuutuslaki sanoo sen jo aika suoraan että tarvitsee:
Liikennevakuutuslaki 1§ sanoi:Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö tai omaisuusvahinko, jota jäljempänä sanotaan liikennevahingoksi, korvataan ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta tämän lain mukaan.
Ja milloin moottoriajoneuvo ei ole liikenteessä:
Eli aika pitkälti voidaan todeta että yleensä ollaan liikennevakuutuslain mukaisesti laissa tarkoitetussa liikenteessä...Liikennevakuutuslaki 2§ sanoi:Moottoriajoneuvo ei ole tässä laissa tarkoitetussa liikenteessä:
1 kohta on kumottu L:lla 16.4.1993/361. (16.4.1993/361)
2) kun sitä liikenneväylistä erillään olevassa paikassa käytetään maatilatalouden työhön tai olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin henkilöiden tai tavaran kuljettamiseen; (5.12.1974/898)
3) kun se on säilytettävänä tai korjattavana autovajassa tai korjaamossa tahi muussa liikenneväylistä erillään olevassa paikassa; eikä (5.12.1974/898)
4) kun sitä käytetään liikenteestä eristetyllä alueella kilpailu-, harjoitus- tai kokeilutarkoituksiin.(5.12.1974/898)
Ja mitä taas pidetään moottoriajoneuvona:
Eli jos kone liikkuu konevoimin ilman kiskoja ollaan lain alaisuudessa, ellei asetuksessa muuta määrätä.Liikennevakuutuslaki 3§ sanoi:Moottoriajoneuvo tämän lain mukaan on maata kiskoitta kulkemaan tarkoitettu konevoimainen kulkuväline tai työkone, niin myös kulkuneuvo, joka on rakennettu liikkumaan vain sellaiseen kulkuvälineeseen tai työkoneeseen kytkettynä. Asetuksella voidaan kuitenkin määrätä, ettei moottoriajoneuvona pidetä kulkuvälinettä tai työkonetta, jonka paino tai nopeus on vähäinen, eikä kevyttä hinattavaa kulkuneuvoa.
Ja taas liikennevahingon korvaamisesta sanotaan seuraavaa:
Ja tässä pitää muistaa 1§:n määritelmä liikennevahingosta!Liikennevakuutuslaki 4§ sanoi:Liikennevahinko korvataan, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä, moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta, vaikkakaan kukaan ei henkilökohtaisesti ole vahingonkorvausvelvollinen ajoneuvon liikenteeseen käyttämisen perusteella.
Mikäli liikennevakuutusta ei ole niin itse on silloin turvaton, mutta kaverin vammoja ei sentään joudu korvaamaan:
Liikennevakuutuslaki 10§ sanoi:Jos liikennevahingon sattuessa moottoriajoneuvoa varten ei ollut säädettyä vakuutusta tai jos ei ole saatu selville, mikä ajoneuvo vahingon on aiheuttanut, vahingosta vastaa Liikennevakuutuskeskus niin kuin se olisi myöntänyt liikennevakuutuksen. Tuntemattoman ajoneuvon aiheuttaman vahingon korvaa Liikennevakuutuskeskus kuitenkin vain, jos vahinko on henkilövahinko taikka vahinko on omaisuusvahinko, joka on aiheutunut merkittävän henkilövahingon yhteydessä, tai on kohdistunut kavio- tai sorkkaeläimeen. (29.6.2007/742)
Jos vahinko on kohdistunut vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneeseen vahingon aiheuttaneen moottoriajoneuvon omistajaan, ei liikennevakuutuskeskus ole siitä vastuussa. Samoin keskus ei ole vastuussa vahingosta, jos vahinko on kohdistunut vahingon aiheuttaneen ajoneuvon kuljettajaan ja hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei ajoneuvoa varten ollut säädettyä vakuutusta.
Ja tosta laista löytyy se maininta korotetuista vakuutusmaksuista jos liikennevakuutusta ei ole ottanut:
Eli jos jäät kiinni ilman liikennevakuutusta ajelusta, joudut maksamaan enintään nelinkertaisen vakuutusmaksumäärän verran ja jos vahinko sattuu, niin enintään kymmenkertaisen vakuutusmaksun määrän.Liikennevakuutuslaki 16§ sanoi:Moottoriajoneuvon omistaja, jolla ei ole ollut liikennevakuutusta ajoneuvoa varten, vaikka hänellä olisi se pitänyt olla, on velvollinen laiminlyöntinsä ajalta suorittamaan liikennevakuutuskeskukselle sen kussakin tapauksessa erikseen määräämän enintään nelinkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen tai, jos liikennevahinko on sattunut, enintään kymmenkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen. Vakuutusvalvontavirasto päättää tarkemmin keskimääräisen vakuutusmaksun määräytymisestä. Omistajan on vastaavasti suoritettava liikennevakuutusyhtiölle sen määräämä hyvike, jos ajoneuvoa on yhtiölle etukäteen tehdyn kirjallisen ilmoituksen vastaisesti käytetty liikenteessä sinä aikana, jona ajoneuvo on ilmoitettu pidettävän poissa liikenteestä. Hyvike määrätään koko ilmoitetulta seisonta-ajalta, jollei erityisen painavasta syystä muuta johdu. Edellä tässä pykälässä tarkoitettu hyvike on täytäntöönpanokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä. (29.1.1999/88)
Liikennevakuutuslaki löytyy täältä.
Ja liikennevakuutusasetuksessa taas sanotaan esimerkiksi seuraavia asioita:
Mitä ei katsota moottoriajoneuvoksi:
Eli pidetään koneiden rakenteellinen nopeus alle 15 km/h niin ei tarvita liikennevakuutusta.Liikennevakuutusasetus 1§ sanoi:Moottoriajoneuvoksi, jota tarkoitetaan liikennevakuutuslaissa (279/59), ei katsota:
1) sellaista moottorityökonetta tai traktoria, jonka suurin rakenteellinen nopeus on enintään 15 kilometriä tunnissa edellyttäen, ettei sitä ole rekisteröitävä;
2) leikkuupuimuria tai muuta sadonkorjuuseen tarkoitettua ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun asetuksen (1703/92) mukaan rekisteröinnistä vapautettua maatilatalouden moottorityökonetta;
3) rekisteröinnistä vapautettua perävaunua, perärekeä tai hinattavaa laitetta; eikä
4) sellaista lapsen kuljetettavaksi tarkoitettua ajoneuvoa, joka on varustettu moottorilla ja joka rakenteensa tai varusteidensa puolesta ei ole rekisteröitävissä.
Ja mistä taas tulee tämä esim. autojen 7 päivän rekisterointivelvollisuus omistajan vaihtuessa:
Eli jollet 7 päivän aikana ota ostamaasi autoon tai muuhun koneeseen liikennevakuutusta, ei autossa tai koneessa ole sen jälkeen ollenkaan liikennevakuutusta. Ja tästä taas sanktiot tulee liikennevakuutuslain 16§:n mukaan.Liikennevakuutusasetus 3b§ sanoi:Jos liikennevakuutus päättyy vakuutetun ajoneuvon siirtyessä oikeustoimen johdosta muulle uudelle omistajalle kuin vakuutuksenottajalle itselleen tai jos rekisteriin merkitty haltija on yksin vakuutuksenottajana ajoneuvon hallinnan vaihduttua tai palauduttua omistajalle, korvataan päättyneestä vakuutuksesta myös ne vahingot, jotka ovat sattuneet seitsemän päivän kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä taikka ajoneuvon hallinnan vaihtumisesta tai palautumisesta omistajalle, jollei ajoneuvon uusi omistaja tai haltija ole ottanut vakuutusta mainitun ajan kuluessa.
Ja liikennevakuutusasetuksen löydät täältä.
Ja mitä tulee tapaturmavakuutuksiin ja vastaaviin, niin niiden vakuutusehdoissa melko varmasti sanotaan että vakuutuksesta ei korvata liikennevahinkoa (liikennevahingon määritelmä liikennevakuutuslaki 1§).

