Kesän ensimmäinen ruohonleikkuu

Voikukat on keväällä monelle kimalaiselle ja muulle pölyttäjälle niitä ensimmäisiä kunnon ruokapaikkoja, niin ei siitä ainakaan haittaa ole että antaa niiden hetken kukkia rauhassa. Sitten kun alkavat olla “haitoille asti”, voi ajaa nurin yhdellä kertaa.
 
Ei taida jaksaa tänäkään kesänä muuta kun viikatteella vähän hosua omppo ja luumupuitten alta sen verran että löytää minkä ravistelee alas. Muutaman vuoden on luomua harrastettu.
 
Minäkin lopetin alkukesän ruohokamppailun kokonaan. Siimalla leikkaan sitten heinäkuulla maanpintaa myöten kaikki puhtaaksi ja vien pois kompostoitumaan. Syyspuoli on sitten helpompaa kun ei ruoho kasva niin julmetusti.

Kauneus (kauheus?) on katsoan silmssä, mutta minusta kukkiva ja myöhemmin korrettunut piha on nätimpi kuin liian harvoin leikattu nurmikko.
Yksi lyhyt jakso on ruma, silloin kun ketokukat, vuohenputket ja voikukat on ohikukkinut eikä ole vielä korrettunutta heinää.

;)Riittävän usein leikkaamista kokeiltiin 45 vuotta eikä toiminut.
 
Voikukat on keväällä monelle kimalaiselle ja muulle pölyttäjälle niitä ensimmäisiä kunnon ruokapaikkoja, niin ei siitä ainakaan haittaa ole että antaa niiden hetken kukkia rauhassa. Sitten kun alkavat olla “haitoille asti”, voi ajaa nurin yhdellä kertaa.
Viikossa kun ne kasvaa puolimetriseksi, niin on huono sen jälkeen leikata. Ja päivän, viimeistään parin, päästä ovat taas kukassa. Ja pihapellot saa sitä kasvaa vapaasti, luulisi hehtasri riittävän, vaikja toisen hehtaarin nurtsia leikkaakin. Nämä pörriäisvouhotukset on kaupunkien lähiöiden ongelma, missä kynsisaksilla trimmataan jokainen ruohokin saman mittaiseksi.

Viime viikonloppuna olis pitänyt leikata, mutta tuli muuta ohjattua aktiviteettia.
 
Voikukat on keväällä monelle kimalaiselle ja muulle pölyttäjälle niitä ensimmäisiä kunnon ruokapaikkoja, niin ei siitä ainakaan haittaa ole että antaa niiden hetken kukkia rauhassa. Sitten kun alkavat olla “haitoille asti”, voi ajaa nurin yhdellä kertaa.
Ja meillä ainakin bellis kukkii jo paljon ennen voikukkaa ja kukkii koko kesän. Seoikein villiintyy nurmikon leikkuusta, muutaman tunnin päästä voi olla jo uudet kukat, viimeistään seuraavana päivänä. Ja se peittää varmaan puolet koko nurmialasta.
 
Voisihan sitä mennä jo leikkaamaan mutta ensiksi tarvii vaihtaa moottori nurmipuimuriin. Olisihan tuota rempaa jo talvella tehdä mutta vuodenvaihteen jälkeen on 5 autoa tarvinnut laitella katsastuskuntoon että paja on ollut varattuna ja sitten iski kevättyöt pelloilla. Nyt on kylvöt tehty jotta josko sitä leikkuria...
 
Oon jo pari päivää katellu, että joutaishan tuon jo ajaa lyhyemmäksi. Nyt on vaan maltettava olla ajamatta, kun ei saa edes tallin kippiovea avattua yksin. Joutaahan tuon vähän myöhemminkin, ellei sitte saa huijattua jotain kaveria kaljapalkalla hommiin. En ole vaan ikinä tuolla leikkurilla vielä ajanu, niin hyvähän se olisi kokeilla että se toimii kunnolla.
 
Olis pitäny ajaa talven vanha kasvusto pois ja niin lyhyeksi kuin mahdollista. Olis saattanut ottaa kuivalla senverran itseensä jotta kasvu olis ollu vähäistä kesän aikaan.
Jahka sattuu hellettä lupaamaan ja povaamaan niin sitte uus yritys.
 
Leikkuukausi aloitettu, marjapuskien rivivälejä.
Pihalla ei onneksi leikattavaa olekaan kun töllin takapuolella. Se saa olla pahuuden vallassa.
Tuo kapistus aika ketterä noin pitkäksi värkiksi, runko + takapyöräohjaus.

IMG20260516113125.webp
 
Eilen ajelin mökillä, mutta ruoho ei ollut vielä leikattavissa. Tarkoitus oli vain silputa oksia - koivunlehtiä.
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös