Frigate valvontakameroiden ohjaukseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja J5_BR
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyt on taas aurinkoinen aamu ja teräviä puiden varjoja näkyy paljon. Tyypillisesti ne ovat potkaisseet usein tallennuksen käyntiin. Nyt opetetulla tunnistusmallilla määrä on tippunut aivan murto-osaan. Edelleen on joitakin, missä on tunnistettu auto, joka seisoo paikallaan. Näissä osa autosta on kirkkaassa valossa ja osa syvissä varjoissa. Nämä varmaan korjautuvat opettamalla lisää, koska nyt malli ei vielä ymmärrä kunnolla tällaista valaistusta.
 
Sain vielä illalla tuon uuden obj.tunnistusmallin ja laitoin toimintaan. Tähän saakka on toiminut hienosti, paremmin kuin ensimmäinen. Koko yönä ei yhtään turhaa tunnistusta hämähäkeistä tai seittien tahi oksien heilunnasta.

Nyt on pilvinen päivä, joten teräviä, liikkuvia varjoja ei näy. Paikallaan seisova auto ja liikkuvat varjot aiheuttavat tyypillisesti havainnon, että auto ”ilmestyy” ja käynnistää tallennuksen. Tässä mallissa nro. 2 oli jo paljon pois kuitattuja vikahavaintoja autoista ja suuri määrä erilaisissa valaistusolosuhteissa tallennettuja, tarkasti rajattuja autokuvia. Aurinkoisena aamuna sitten näkee, tuleeko vielä virhehavaintoja.
 
Toivottavasti se havaitsee vielä oikeankin kohteeen 😉
 
Koska kuvat ovat aina kivoja, niin tässä on pieni osa yhdestä Frigate+ koulutuskuvasta. Yökuva, henkilö noin 40 metrin päässä. Jos Frigate+ tunnistaa objektin, niin sitten vain tarkistetaan, että rajaus on oikea ja hyväksytään. Jos objekti on väärin, eli esim. koira, niin korjataan henkilöksi, tarkistetaan rajaus ja hyväksytään. Ellei näy mitään labelia, niin rajataan itse ja merkitään henkilöksi.

hiippari.webp
 
Laitoin kolmannen tunnistusmallitilauksen sisään. Tässä on 3100 kuvaa. Uusina objekteina mm. kissa ja traktori. Kissan tuo tunnistaa jo nyt aika hyvin, mutta kohta varmaan vielä paremmin. Koska polkupyörän opettamisessa on käytetty paljon läskipyörän kuvia, niin siksi oletan, että Valmetia tuo luulee nyt fillariksi. Tähänkin saattaa tulla parannusta.
 
Frigate+ ilmoittaa, että mallin kouluttamisessa saattaa mennä 36 tuntia. Rehellisesti ilmoittavat ajan yläkanttiin. Tähän saakka on uuden tunnistusmallin luonti mennyt läpi noin neljässä tunnissa.

Nyt kun koulutuskuvia on luokiteltu yli 3000 kpl, alkaa objektintunnistus olla aika tarkkaa. Pari harhatunnistusta tulee per vuorokausi. Puun lehdet tai repaleisen pressun varjossa oleva reuna, tms. saattaa Frigaten mielestä olla ihminen. En ole vielä säädellyt, millainen prosentuaalinen varmuus pitää olla kelvolliseen tunnistamiseen. Lähellä olevien / suurikokoisten objektien tunnistusvarmuus% on usein noin 90-96%. Kauempana oleva/pienikokoinen ihmishahmo esim. 75%.

Sain rekisterikilpien OCR-luvun toimimaan. Vaatii käytännössä pitkäpolttovälisen kameran, että auton keulasta tulee riittävän iso kuva. Silloin pienemmällä pikselimäärällä oleva streami riittää, kuten yleensäkin hahmontunnistuksessa on tapana. Tarkka 4k- tms. streami videon seulonnassa vie yleensä liikaa tehoja koneelta.
 
Tunnistusmallin koulutuksia voi Frigate+:ssa tehdä 12 kpl per vuosi. On vielä 9 jäljellä. Nyt saa tämä malli olla käytössä pitkään. Pitää vain kerätä virhetunnistuksia seuraavaa kouluttamista varten, joka voisi olla hyvä tehdä joskus sitten, kun vuodenaika alkaa vaihtua ja maisema muuttuu.
 
Laitoin kolmannen tunnistusmallitilauksen sisään. Tässä on 3100 kuvaa. Uusina objekteina mm. kissa ja traktori. Kissan tuo tunnistaa jo nyt aika hyvin, mutta kohta varmaan vielä paremmin. Koska polkupyörän opettamisessa on käytetty paljon läskipyörän kuvia, niin siksi oletan, että Valmetia tuo luulee nyt fillariksi. Tähänkin saattaa tulla parannusta.

Tukeeko uusin base model jo traktoria? Ollut ainakin aiemmin kandidaattina.

Tuki tai ei, niin valmetin kuvat opettanevat, että kuvassa ei ole polkupyörä, jolloin virhe polkupyörän tunnistuksissa pienentynee.
 
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös