Formula 1

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kymi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Skyn tuotanto on kyllä esimerkillistä. Tietysti rahalla saa, mutta on jälkikin sen mukaista.

Ite tykkään eniten Brundlesta. Ukko elää ja hengittää moottoriurheilua ja se välittyy katsojallekin. Omalla urallaan meno oli välillä (säännöllisesti) aika rosoista, eikä koskaan saavuttanut suurinta menestystä. Ehkä juuri siksi hän osaakin pitää jalat maassa, koska tietää että kuljettajan terveys - jopa elämä - on yhden freak accidentin päässä. Samat sanat Johnny Herbertistä (liian harvoin mukana miun mielestä).

Damon Hillin voisi laittaa vaikka äänimieheksi nauhoittamaan julkisten wc-tilojen taustamelua. Ukkelilla ei ole mitään sanottavaa, paitsi jos joku ääneen kritisoi Hamiltonia. Silloin kyllä t-t-tulee raporttia siitä, miten Hämis on kaikkien aikojen paras jne. imutusta. Button ja Rosberg eivät ärsytä mutta eivät myöskään ihastuta.

SkyPadin analyytikot Karun Chandhok ja Anthony Davidson osaavat mielestäni hyvin kertoa miksi kuka teki mitäkin ja myös mistä johtui se ja tämä. Ted Kravitzin kisojen jälkeinen Notebook on käsite sinänsä, mikäli lajista tykkää seurata muutakin kuin pelkät ajosessiot.

@Mikael Ainakin aikaisempina vuosina tuo F1TV on hyödyntänyt Sky Sportsilta ainoastaan ajosessioiden aikaiset audiot, muuten on menty heidän omilla "studio-osuuksilla", jotka ovat jokseenkin kengännauhabudjetilla tehtyjä. Eli käytännössä esim. aika-ajojen aikana näet kansainvälisen kuvasignaalin, mutta Sky saattaa ajaa omaan lähetykseensä puolen minuutin pätkää jostain muusta (esim. SkyPadin huomio jostain), jota sitten kommentoivat. Siinä saattaa tulla katsojalla olo "mitä v* nuo selittävät".

Hyvinkin pitkälti samaa mieltä henkilöhahmoista.

Hillistä en ehkä noin jyrkkä olisi, mutta jää tarpeettoman usein paitsioon.

Rosberg (junior) menee kyllä itsellä hyvinkin vahvaan ärsytyssektoriin lähinnä omien "meriittiensä" vuoksi.

Chandhok taas tuo liialti mieleen työelämän arjen kun satut juuri saamaan langan päähän vahvan aksentin tuki-ihmisen.
 
@V361 Ite olisin varovainen tuollaisten linkkien jakamisessa.

@borg saattaa toki olla toista mieltä.
No ei mulla sieltä mitään pöpöö ole kummastakaan tullut, jos ny mainosten klikkailua osaa vältellä.....
Oon reisunpäällä ja sairaalassa ollessa katsellut tietsikalla ja tabletilla molemmista, no problem
En muista kumpi oli, jos valitsi selostuskieleksi hollannin niin tupsahti jossain vaiheeessa suomee kuuluviin...
 
No ei mulla sieltä mitään pöpöö ole kummastakaan tullut, jos ny mainosten klikkailua osaa vältellä.....
Oon reisunpäällä ja sairaalassa ollessa katsellut tietsikalla ja tabletilla molemmista, no problem
En muista kumpi oli, jos valitsi selostuskieleksi hollannin niin tupsahti jossain vaiheeessa suomee kuuluviin...
Pöpöistä nyt niinkään, vaan tarkoitin sitä, että kun tämä ketju on foorumin ns. julkisella puolella niin onko mahdollista, että joku viranomaistaho voisi ottaa hampaisiinsa? Ymmärtääkseni pitkälti mainostuloilla tämäkin kitarapiiri pidetään pystyssä, niin jos itse olisin foorumin ylläpitäjä, en foorumin avohoitopuolella sallisi noita linkkejä streameihin.
 
Itellä toi vieraan länsimurteen kuullun ymmärrys ei pysy selostuksien tahdissa / välillä tipahtaa ihan ulapalle mitä sanotaan ......
 
Itellä pahimpia on noi saksa- ja sen tyyliset kielet. Päivääkään en ole saksaa lukenut, mutta ymmärrän kohtalaisesti eikä perusasioiden kanssa tarvitse kieltä vaihtaa. Reissuissa vaan ei aina oo saanut valita toimivan nettistriimin tai hodlan tölsykanavien väliltä.

Mutta noissa selostuksissa, ihan hyvin pysyy mukana kun kerrotaan, että nyt Bottas sitä ja Valtteri tätä. Ja sitten kun alkaa tulla äksöniä ja muuta, niin fiilis lie samaa luokkaa kuin benji-hypyssä joku nappaa köyden poikki siinä kesken pomppimisen. Mieluummin laitan tölsyn mutelle ja parin sihin jälkeen selostan sujuvasti itse itselleni.
 
Itellä toi vieraan länsimurteen kuullun ymmärrys ei pysy selostuksien tahdissa / välillä tipahtaa ihan ulapalle mitä sanotaan ......
Sittenhän kokemus on ihan sama kuin suomalaista lähetystä katsois. Suomalainen selostustiimi on ollut aina ihan pihalla kisan tapahtumista.
 
Juu Ossi Oikarinen ja Toni Vilander oli maikkarin ryhmän parhaita.
Pystyvät sanomaan muutakin kuin "minä olen nyt varikolla"
 
Millähän sitä joutas seuraamaan aika ajoja, hötkysin jo senverran, että striimi läppärin käynnistin, niin uusimman virukset on ainaki päivittyny :kylkyl:
 
Juustola kävi uimassa parturissa....voi tu! Täytyy pitää pientä puskuria katsomisessa, voi sitten kelata paskat ohi.
Luulisi olevan kalliita minuutteja pitää lasten tuntia seassa!
 

Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista! Rekisteröityneenä et näe mainoksia, voit käyttää hakua, näet alueita, joita nyt ovat piilossa...jne.

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös