Alkoholijuomia

Viestiketju:
Alkoholijuomia

Eikös Coronat ja Sollit ole jo yhdenlaisia sitruunakaljoja (tiskivesiä)?
 
Kukko pilssiä ostin, kun jossain maistoin ja tykkäsin. Ihan jees, ja maku on voimakkaampi perus laageriin verrattuna. Ja auraa sitten kylkeen.
Noita kukkoja monta kertaa kattellut, mutta harvoin ostanut. Jotenkin tuon pilsin tölkin vaalea väri tuo minulle mieleen, että tässä on laihaa lageria, eikä maukasta olutta.

Eli mielikuvamainonta ei ainakaan minun kohdalla ole toiminut.
 
Kukko Lager on maailmalla saanut jonkunnäköisen markkinaosuuden. On harvoja ihan perinteisesti pantuja oluita, jotka on gluteenittomia. Hauskinta on, että ei ollut tarkoitus tehdä gluteenitonta olutta, mutta jokin meni pieleen ja gluteeni poistui käymisprosessissa :).

Aikanaan Hesarissa oli iso työpaikkailmoitus, jossa Laitilan panimo haki töihin Kukonpanijoita :D.
 
Eilisen saldo. Tuo mulkero valikoitui ihan vain etiketin perusteella. Ihan jees, mutta ei mitenkään huippuhyvä. Ainesosaluoettelossa appelsiinin kuorta ja fenkolinsiementä.
Ale kokki hyvä, helposti juotava, mutta maku hieman pliisu omaan makuun.
Ja jouduin vielä tiskaushommiin, kun talouden molemmat kolpakot oli tiskikoneessa. Joku juttu siinä on, että ennemmin kolpakosta, kun pullon suusta tai tuopista.
IMG_20190927_221930.jpg
 
Jos se on koko ajan puoliksi täynnä, niin ei tarvitse edes huuhdella koskaan...
 
Eräässä ravitsemusliikkeessä, jossa minullakin oli ja taitaa olla vieläkin nimikoitu tuoppi, on sekä kokki-, että baarimestarikoulun käynyt omistaja ja hän oli saanut koulussa vierailleelta kansainvälisen tason olutharrastajalta/-maistelijalta/-arvostelijalta tämän ohjeen. Kuulemma lasin pinnalla säilyy konetiskiaineen jäämät jopa 5-6 tuopillisen ajan, koska oluessa ei ole esim. rasvaa niin paljon että se "söisi" konetiskiaineen rasvaa poistavat osaset, kuten tapahtuu ruoka-astioissa.
Kuuleman mukaan oikeaoppinen oluttuopin pesu tapahtuu juoksevan veden alla harjaamalla päältä, JOS on likainen sekä huuhtomalla sisältä ja valuttamalla vedet pois.
PAremmissa olutkuppiloissahan lasit huuhdellaan vielä painevedellä siinä ennen kuin niihin valutetaan olut, vaikka ne tuleekin tiskikoneen kautta, mutta siellä on joko pelkkä vesi tai hyvinhyvin mieto pesuaine ihan minimiannostuksella, että täyttää hygieniavaatimukset.
 
Sen v

Sen verran täytyy tähän todeta, että nuo kolpakot on iloisesti sekaisin tuoppien ja lasien kanssa. Että välillä toimii vesilasina, välillä maitolasina, ihan miten sattuu käteen osumaa.

Mutta olisiko minun nyt aihetta parantaa tapani ja pyhittää kolpakot vain oluelle?
 
Luumuja tuli tänä vuonna yli tarpeen, oikein reilusti. Hilloja ym. on keitelty. Rouva päätti kokeilla tehdä luumulikööriä. Luumuja oisko ollu kilo - puolitoista. Halkaisi ne ja otti kivet pois. Isoon lasipurkkiin laittoi, lisäksi sokeria jokusen sata grammaa ja perhekossu. Pari kuukautta kuulemma pitää antaa tekeytyä ja sitten suodatetaan kunnolla ja laimennetaan n. 20-25 prosenttiseksi, keitetyllä ja jäähdyteyllä vedellä. Saa nähdä millaista likööriä syntyy. Joululahjaksi meinasi jaella.
 
Luumuja olis puskassa mutta ku kävi 3 astetta pakkasta:oops:. Pakkasen jälkeen vielä miltei vihreät luumut muuttu läpikuultaviksi nii kyllä kait ne on pilalla:oops:.
 
Luumuja tuli tänä vuonna yli tarpeen, oikein reilusti. Hilloja ym. on keitelty. Rouva päätti kokeilla tehdä luumulikööriä. Luumuja oisko ollu kilo - puolitoista. Halkaisi ne ja otti kivet pois. Isoon lasipurkkiin laittoi, lisäksi sokeria jokusen sata grammaa ja perhekossu. Pari kuukautta kuulemma pitää antaa tekeytyä ja sitten suodatetaan kunnolla ja laimennetaan n. 20-25 prosenttiseksi, keitetyllä ja jäähdyteyllä vedellä. Saa nähdä millaista likööriä syntyy. Joululahjaksi meinasi jaella.
Ei suodateta mitään vaan lusikoidaan luumunpuolikkaita vaniljajäätelön päälle. :kuola:
 
Luumuja tuli tänä vuonna yli tarpeen, oikein reilusti. Hilloja ym. on keitelty. Rouva päätti kokeilla tehdä luumulikööriä. Luumuja oisko ollu kilo - puolitoista. Halkaisi ne ja otti kivet pois. Isoon lasipurkkiin laittoi, lisäksi sokeria jokusen sata grammaa ja perhekossu. Pari kuukautta kuulemma pitää antaa tekeytyä ja sitten suodatetaan kunnolla ja laimennetaan n. 20-25 prosenttiseksi, keitetyllä ja jäähdyteyllä vedellä. Saa nähdä millaista likööriä syntyy. Joululahjaksi meinasi jaella.
Minä teen rusinoista vastaavalla risetillä hallusinaatiolimsaa:vipottaa:
 
Tulipa tässä mieleen parin viikon takainen ilta, kun kaveri joi kupla nimistä juomaa. Kirkkaassa muovipullossa 8volttista kirkasta juotavaa, etiketissä maininta maustamaton lonkero?
Maistoin ja lähinnä tuli mieleen laimea (vähän hiilihappoa ja alkoholia) kossuvissy.
Hassu tuote. Tuossa vielä jonkun tekemä arvostelu: https://www.tuopillinen.fi/2014/11/ei-olut-arvio-kupla-maustamaton-lonkero.html?m=1
 
Takaisin
Ylös