Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huom.: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Kimalainen. Olohuoneessa. Ja hakeutuu vielä vähän hankalaan paikkaan. Eikä ikkunoita saa auki.
Meilläkin oli tänään kolme. Tyhjä tulitikkuaski toimii myös hyvin erilaisten pimpparien loukuttamiseen ikkunalasista.Sanomalehti, rei'itetty tiskirätti ja eukon nopeat jalat, kimalainen on taas vapaana luonnossa etsimässä sopivampaa pesimispaikkaa.
Onko se edelleen sillä samalla saarella, minkä sijaintia ei kerrota, mutta kamerasta on paikka tunnistettavissa helposti, vaikka ei edes paikkakuntalainen ole eikä maisemat ole tuttuja? Kallavedellä olen viimeksi käynyt useita vuosia sitten, mutta ei tarvinnut kuin hetki katsoa, niin tajusin missä ollaan.
Kuvan vasemmassa reunassa vilkkuva Kallaveden ainoa valaistu pohjoisviitta kertonee sijainnin. Mielestäni se on pohjoisviitta eikä alempi linjataulu.Ainakin sama paikka kuin viime vuonna. En tosin itsekään tarkalleen tiedä, missä saaressa se on vaikka eteläisen Kuopion valot takana loistaakin.
Ellen väärin katsonut Paikkatietoikkunan merikarttaa niin se ainoa valaistu pohjoisviitta on tuossa Säyneensalon länsipuolella ja siitä voi paikan päätellä. Viime keväänä vaimon kanssa paikkaa arvuuteltiin ja epäiltiin hiukan toisaalle eli lähemmäs mökkivesiä. Laita mulle vaikka yv:nä tarkennusta paikasta jos tiedät, ei kyllä ole tarkoitus mennä niitä häiritsemään kun mökilläkin joskus näkee noiden lentelevän.Kuvan vasemmassa reunassa vilkkuva Kallaveden ainoa valaistu pohjoisviitta kertonee sijainnin. Mielestäni se on pohjoisviitta eikä alempi linjataulu.
Sisilisko
Eilen oli meilläkin eka minkä näin. Oli kiusattu yksilö, häntä puuttui.