Valmet 700 'suohirviö'

Viestiketju:
Valmet 700 'suohirviö'

james_III

Kansalainen
KK Plus pack
Liittynyt
2 Elokuu 2019
Viestit
9,223
Oli synkkä ja myrskyinen yö, no ei oikeestaan ollu. Oli keväinen iltapäivä Tammelan tälläpuolen ison kuusen juurella ja tarve oli kova moottoroidulle lumikolalle. Tutun kautta löyty sitte tämä aihio, mukana tuli lanoja ja kauhoja, niin ei oikein voinu vastaankaan pyristellä. Hintatasokin ihan kohtuullinen, suhteessa raudan määrään.

Toki pientä murhetta aina mukana, kone seissyt ehkä 10 vuotta taikka niillä nurkilla. Jarrut toimi 50% teholla, eli toinen ihan hengetön ja toinen laahasi niin, että ei se mihinkään voinu toisaalta karatakaan. Poljinhan sanoi ainoastaan klonks klonks. Moottori kävi kolmella ja polttoaineessa enemmän rautaa, neulasia ja vettä kun mitään muuta. Pitkän hiljaiselon takia imuventtiili oli jääny jumiin ja tiputti tönärin, tästä se kolmisylinterinen käynti johtu.

Syksy menikin sitte jarruja rakennellessa, että talveksi ehtii. Kaikki nesteen kanssa toimivat osat jarruista kokonaan uutta, eiku säiliöt oli hyvät ja polkimen tasaaja. Jarruja avatessa oli myös semmonen pieni ongelma vajaissa takarenkaissa, että nehän on suunnilleen aika täynnä suolavettä ja venttiilit on aikoja sitte muuttaneet olomuotoaan. Lopultaan onnistuin toisen puolen renkaan kaataan keskelle pihaa ja siinä olikin melkonen savotta pystyyn nostamisessa. Se keskiraskaita objekteja kohotteleva kone kun oli juuri se mistä rengas oli. Suohirviö on varustettu ihan naapurikunnassa pajotetulla Vilske 1000 urakka nostimella.

Sähköt on vähän vaiheessa, syksyllä toivottavasti jotakin ehtisi asialle tekemään, sähköistä toimii akku, starttimoottori ja hehkutulppa, näitten kombinaation saa oikein virta avaimella yhdistettyä. Joku on joskus kytkenyt megahyper työvaloja kaikennäkösillä johdonpätkillä ja ryöstäjillä. Lopputuloksena palaneita johtoja ja sulaneita kytkimiä, pientä puuhastelua vaatinee. Mutku se käsikaasu tulee kojetaulun läpitte, niin on tullut säästeltyä sen irrotusta.

Tässä olis suohirviö ehkä edustavimmasta kuvakulmasta, se että tuo vilske on tuollatavalla toisella puollen enemmän, ei johdu mistään optisesta taikatempusta. Joku on todennäkösesti törmännyt kauhaan sivulta ja kyläseppä on sitte parsinnu sen parhailla maastalöydetyillä raudanpalasilla suuntaa antavasti nippuun. Vilskeen kiinnikkeissä on muuten sen verran pulttijakoa pillillä polteltu, että sopii varmaan kymmeniin muihinkin koneisiin samoilla raudoilla. Jostakin kun löytys suorat aisat, voisin harkita vaihtavani. Helpompi tehdä uudet kun alkaa noita avaamaan sauma kerrallaan.
suohirvio.png

Suolaset renkaat, ei nuo nastat nyt ihan huonot ole. Ehkä kuitenkin ketjut joskus.
IMG_20190223_144206795.jpg

Neulanenkin voi olla joskus hitsin harmittavassa paikassa pystyssä.
IMG_20180705_140128.jpg

Talvella tuli myös pikahuolto, tuli öljykriisi hydrauliikalle. Meni pitkään ennenkun keksin mistä öljy hukkuu, jokaisella ohjausliikkellä noin lusikallinen öljyä ohjaussylinteristä valui ulos. Harmi kun ei löydy nyt kuvaa siitä sylinterin männästä, ensinnäkin mäntä oli aika väljästi asennettu, noin 7mm välys varren ja männän välissä. Toinen mihin ainakaan en itse ole törmänny, eli männän takana oli välilevy joka hitsattu suoraan varteen kiinni, aina ollu kierteillä mutteri+sokka mitä itse sylintereitä on tullut auottua.

Öljykriisin jälkeisten vastatoimien tuoksinannassa menin sitte ja lisäsin öljyä, perään :facepalm: Tässähän on erilliset öljytilat vähä niinkun jokaiselle omansa. Hydrauliikka öljyä kuuluu siis kaadella sinne penkin alle, mitään mittatikkua taikka vastaavaa ei öljytasolle ole. Kuulemani mukaan sitä on sillon tippa liikaa kun kippiä laskiessa alkaa penkinalta öljy lentään. Hydrauliikka suodatinta en ole tutkinut vielä ollenkaan, siis sitä että onko tässä edes semmosta, kaikissa ei kuulemma ole. Öljy on kyllä hyvän olosta ja takuulla riittävän tymäkän hajusta, ei voi sekottaa esim ketsuppiin.

Tuo ohjaussylinterin männän kiristys ei vielä poistanut ohjauksesta kun noin 25% välyksistä, eli pientä puuhastelua on siinäkin vielä, mutta nyt pystyy jo pakittaan suoraan.

Riittävän kaukaa kun kuvaa niin hyvältähän tuo näyttää, erityisesti tuoltapuolen :virne: Kuvassa myös iha ite kehittämäni kivikoukku, toimii :vipottaa:
IMG_20190908_154059327.jpg

Paljon on vielä pajotettavaa että olis semmonen avaimesta tulille varma puutarhajyrsin, mutta pikkuhiljaa parannetaan.

IMG_20190804_134658467.jpg

Saatan jatkaa tänne sekavaa journalismia asian tiimoilta. Tästä tulikin mieleen että mitenkä tuo ulosotto näissä kytkeytyy, siis vivusta juu, mutta pitääkö olla jotakin hydrauliikkaa taikka semmosta. Tälle talvelle olisi tavotteena linko. Toki ennen linkoa pitäs jotenkin demota tuleeko tuolta mitään voimaa ulos. Aina se akseli kuitenkin pyörii maapallon hienoimman suojan alla kun kone käy.
 
Onneks tossa ei ole kovin monimutkaiset sähköt niin saa tehtyä uusiksi.
Joskus uusin 400 volvoon piuhat kun oli melko koppuroita ja vanhoja korjauksiakin oli.
074.jpg kapula 159.jpg kapula 160.jpg kapula 169.jpg kapula 170.jpg
 
Moi. Itellä -70 valmet 500. Mulla hytin vas reunassa orikinaali hytikkalisäsäiliö. Kaverin jollai Velsalla toin naapurin ahtaaseen pihaan polttopuita. Kippi nous sen verran että näin pakittaa pihaan.. sit hain hytikkaöljyä kotoa lisää.. Oli kiva laskee kippiä, että onko öljyä liikaa..
 
700 tais olla nostolaitekannessa jo hytikat ( n.15L ) , ja lisävarusteena ulkoinen lisäsäiliö hytin ulkopuolella loksun päällä ?
 
Kuvat on kivoja, suuttimetkin vaihtelin ohimenne sillon joskus ja se vasta olikin episoodi. Olikohan sylinteri numero 3, jonka suutin päätti sitte tulla ylös ainoastaan kupariholkin kanssa. Olis ollu semmonen tuhannen euron ilme naamalla, kun suutin kädessä ja suuttimen reiästä kuuluu glung glung glunk, kun jäähdytysneste valuu männän päälle :facepalm:

Mutta niitä kuvia suuttimista ja kärjistä, ei vissiin ole tarkotettu vedelle nämä. Himpan rökyä havaittavissa, mutta yksi toimi ihan hyvin kaikesta huolimatta.

20171003211601344.jpg 20171003211351461.jpg 20171003212502230.jpg 20171003212210529.jpg 20171003212210529.jpg 20171003211955425.jpg
Joskus kun saisi aikaseksi tehdä periskooppi kameralle semmosen edes melkein tarkasti säätyvän jalan... Halpis mikrometristä vois muuten onnistuakin :idea: 20171003212210529.jpg
 
Lisä hydrauliikkasäiliö lienee kaivurimallin lisävaruste, tässä on vaan penkin alla iso huohotin. Jostakin syystä en saa tuota edellistä viestiä editoitua mutta olkoon nyt sitte noin. Eipä tule muuten heti mieleen traktoria jossa saa hydrauliikkapumpun kytkettyä pois päältä, olen varmasti väärässä, mutta ei sinisissä ainakaan ollu.
 
Olikohan sylinteri numero 3, jonka suutin päätti sitte tulla ylös ainoastaan kupariholkin kanssa. Olis ollu semmonen tuhannen euron ilme naamalla, kun suutin kädessä ja suuttimen reiästä kuuluu glung glung glunk, kun jäähdytysneste valuu männän päälle :facepalm:



Toi on ihan normi settiä valametin suuttimien kans:confused:. Aikoinaan lokomon kaivurin Valmet 411ds moottorista suuttimia naksuttelin irti nii sujuvasti kaikki tumpaatti putket suuttimien matkassa ylös:kiroaa:.
 
Jotenkin tuosta otsikosta juontuu imuriin eräs vitsi, joka liittyy suohon ja tiettyihin seksuaalivähemmistöihin... :facepalm:
 
Eipä tule muuten heti mieleen traktoria jossa saa hydrauliikkapumpun kytkettyä pois päältä, olen varmasti väärässä, mutta ei sinisissä ainakaan ollu.
Toi volvo buster 400 siitä saa hydrauliikkapumpun pois päältä ihan kuskinpenkiltä käsin. Hydepumppu jakopäässä ja irrotuskytkin välissä. Omalla säiliöllä.
 
Eipä tule muuten heti mieleen traktoria jossa saa hydrauliikkapumpun kytkettyä pois päältä, olen varmasti väärässä,
Belarus 805 on iso kahva pumpun kyljessä josta sen saa irtikytkettyä, kompressorissa on pienempi vipu.
 
Alkupään Valmetit keulapumpulla olevat....ei tosin kuskinpenkiltä, tarttee mennä sinne nokan viereen kahvaa käänteleen.
 
Kaikki Nuffit -53->69 , ja sittemmin malli ja nimimuutosten jälkeen myös LEYLAND ->79 saakka, vasemmalla penkin takana alhaalla vipu , 3-asentoinen, kaikki OFF - hydr ON - hydr +VOA ( uudemmat 342/460 - 10/42 ja 10/60 - 345/465 ja LEYLAND mallit, kaksoiskytkimellä olevat mallit - hyde ei ole ajokytkimestä riippuvainen )
Vanhemmissa , Universal, Universal Three / Four järjestys on OFF - VOA - VOA+hydr
 
Viimeksi muokattu:
Seison sivistyneenä asiantiimoilta nytten, kuulostaa jotenki väärältä :epäilevä:

Tässäkin menee kuskin penkiltä käytellen, taikka menis jos ei olis jumissa. Nokkarattaista voima, vaikka pumppu onkin moottorin takana. Ihan kuin olis joku Saksalainen innovaatio, edessä mutta takana ja remontti laskusta sen sitte huomaa.
 
Talveen on hyvä etukenosesti valmistautua, niinkun aina monesta vanhasta koneesta, kaihtimen on nussi vienyt taikka syönyt. Mielestäni olen jossakin maakonetaisteluaviisissa nähnyt kaihtimia myytävän, jopa ihan järki hinnalla. Nyt on semmonen ongelma että mistään en löydä mokomia myytävän, vieläkö mennään aaltopahvilla :raaps:

Mitään entisöinti juttua en ala tälle koneelle (toivottavasti) tekemään, saa olla nykysessä ikäluokkansa habituksessa, mutta semmonen fiksaatio tietysti itsellä on, että kaikki koneessa olevat omituisuudet pitäs kuitenkin joskus alkaa toimia.

Pmkaubamajasta tuli paketti, nytkun olis aikaa vähän ropailla, laittelis oikein oveen kahvan ja kaikkea semmosta pikkusta sipistelyä. Työvalot katolle ja akulle kaapelit+päävirtakytkin, ehkä jopa konekuidun :eyepop: Tiivisteetkin tuli yläkertaan mutta kansitouhut saanee jäädä keväälle.
 
Aineistoihin latailin Valmet 700 MK2 varaosaluettelon kaikille halukkaille vapaaseen käyttöön :cool: Pitääkin penkoa arkistoita, jossakin oli semmonen himpan parempilaatunen käyttöohjekin. Käyttöohjeesta toki PDF netissä liikkuukkiin, mutta on aika huonolaatunen kuviltaan.
 
Nysse sit tapahtu, eli alikellitin himpan, tuplaputki kun tunnetusti tuo sen +20hv (DIN)

Meinas pörähtää housuissaki, kun toi putki kellahti, aika hyvä äänen vahvistin.
IMG_20190923_180721417.jpg


Pmkaubamajan korvike, ei ole hinnan kiroissa, pituuskin suunnilleen sopiva. Halkasija tässä se tärkein, pitäs mahtua konekuidun läpitte, alkaiskohan senkin kiinnikkeitä parsimaan. Jotaki kumilussuttimiakin jo vähä hamstrasin valmiiksi.
IMG_20190923_181448602.jpg

Vanhalle makitaa, on muuten juuresta aika hyvällä seinämällä olevaa putkea, helppo :hitsari: uusi.
IMG_20190923_181522476.jpg

Melko pienellä nitkuttelulla meni uusi putki sisäkkäin, toivottavasti on nyt oikeessa kulmassa, vanhaa oli joku viisas joskus vääntäny suoraan :facepalm:
IMG-20190923-WA0006.jpeg
 
Tohon se nyt sit taas parkkeerasi :confused:

IMG_20191124_141708662.jpg


Polttoaineen kanssa jotaki hämminkiä taas, vika oikeestaan semonen kun ei aine kierrä takasin tankkiin ja kokopäivän ollu jännän äärellä että miksi. Normi putsailut siis taas päällensä, eli melkein 5,5h käyttöhuolto. Mun mielestä siirtopumpun ylijäämä ei kierrä pääfiltterin läpi, oikein voi sekään olla totaali tukkeessa, paluulinjan banjostaka en saanu mitään ulos :rolleye:

Sakkakuppi irti, tuossa on muuten semmonen messinki sihtikin, en ole koskaan huomannu, tässä tulee niin isoja kokkareita että sihti jonninverran falskaa, kevensin mokoman kokonaan pois, kun ei toimi.
IMG_20191123_135401191.jpg

Siirtopumppuhan on aina tämän näkönen, tutkin oikeestaan vaan olisko siellä taas neulanen pystyssä venttiilissä mutta kun ei ollu. Jonkun kevytpeitteen hapsun taikka semmosen sieltä ongin pois. Lopullisesti homma tyssäsi sakkakupin tiivisteen pitämättömyyteen, täytyy huomenna etrailla taas.
IMG_20191124_132257613.jpg
Pumpun lutkuttelukaan ei jotenki vakuuta mutta mutta uus pumppu ja kaikkee, olisko vaan huonossa kohtaa kone :nuijii:
 
Kevväämmällä... :D

Onkos sulla varmasti tuolla ruiskutuspumpussa sisällä öljyä? Oon nähnyt yhden siirtopumpun, josta se kynsi kulunut melkein poikki, koska pumpussa ei ollut öljyä...
 
Se karkeasihtihän löytynee liki jokaisesta mekaanisesta "lutkupumpusta" ja sihtihän on tankilta tulevassa imulinjassa ennen suodattimia ......
 
Meidän protosarjan seiskasatasessa jäi väliin kolmonen silmään niin että piti aukasta laatikko että sai vapaalle. Ei tullut ikinä kuntoon niin että olisi voinut luottaa täysin. Sormenpäätuntuman kun piti herkkänä niin ei omalle kohdalle koskaan käynyt mutta parin-kolmen vuoden välein aina joku sai jumiin.
 
Takaisin
Ylös