Tervetuloa Konekansa-foorumille!

Liity Konekansa-foorumin jäseneksi (ei maksa kuin vaivan) ja käy peremmälle! Sisäänkirjautumattomana et näe aivan kaikkea foorumin sisältöä.

Mainoksiakin vilisee niin, että silmiä kirvelee. Jäsenenä elämäsi olisi paljon siedettävämpää. ;)

Linnunruokinta-automaatti ja lintujen ruokinta

Viestiketju osiossa 'Rakentaminen, energia, lämmitys' , aloittaja Puuha, 22.10.2015.

  1. Puuha

    Puuha Kansalainen
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    5.2.2015
    Viestejä:
    4 516
    Saadut tykkäykset:
    308
    Se on kohta taas se aika kun pitää lintusia alkaa ruokkimaan. Itseä vähän otattaa kun on vain tuollainen litran, puolen toista vetoinen kaupan versio siemenille. Sen saa täyttää parhaillan joka päivä mutta vähintään joka toinen päivä. Meinaan käy vähän työstä ja aina ei muista käydä täyttämässä.

    Tuossa yhdellä oli 5 litran mehutonkka jossa kahvaan tehnyt reijän. Tämäkään ei ollut kovin hyvä sillä siemenet holvaantuivat ja pitää käydä ajoittain täryttelemässä että siemenet valuvat. Monen muutakin pikku patenttia on tullut nähtyä mutta kaikissa on jokin sellainen negatiivinen puoli. Milloin siemenet holvaantuu, linnut pääsee paskomaan ruuan sekaan tai sitten harakat/oravat pääsevät automaatille. Myös kosteuden pääseminen on monesti ongelma ja siemenet jäätyvät automaatin sisään.

    Milläs tet oletta lintujen ruokkimisen oikein hoitaneet?

    Tuossa ajatuksissa miettinyt PVC-putken hyödyntämistä. Sellainen metrin mittaiseen mahtuis pikkasen vajaat 10 litraa siemeniä joten sillä voisi päästä jopa viikon ilman täyttöä. Sitä ei sitten kiipelisi oravakaan kun pinta on liukas ja tekemällä vain pienet n. 1-1.5cm halkaisijaltaan olevat siemenreijät "oksan" yläpuolelle voisi olla se toimiva ratkaisu. Näitä oksia voisi sitten olla useampia pitkin putken alaosaa. Vielä jos sitten hoitaa jonkinlaisen kauluksen ennen oksia saa myös suojaa lumelta sekä kosteudelta että siemenet pysyvät kuivina putkessa. Jos kaulus tulee tarpeeksi alas tai on useampi kaulus se myös estää myös varislintujen pääsyn automaattia sotkemaan ja hamstraamasta siemeniä. Joutavat syömään niitä mitkä maahan tippuvat niin pysyy jyrsiät poissa.

    Viime vuonna meni siemeniä n. 60kg ja talipalloja/tankoja n. 5kg, paljonko teillä tuppaa menemään?
     
  2. Ultimate Welder

    Ultimate Welder Satulapummi
    KK Plus pack Betatester NoAd

    Liittynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    20 014
    Saadut tykkäykset:
    4 739
    Muovisanko johon alakulmiin puukotettu aukot, pohjaan ruuvattu reunoiltaan madallettu muovinen pesofati, kantena normi muovisangon kansi
    Fasaaneille vastaava, mutta saavi säiliönä ja saavin kansi pesofatin tilalla, reuna tehty vanerikiekoista.
    Sankovirityksen ympärlllä oli joskus tintinmentävillä reiillä varustettu verkkopallo harakoita, oravia ja paskonärhiä vstaan, mutta paskoivat sen nopeasti käsittelemättömään kuntoon..
     
  3. LPR

    LPR Kytöstelijä
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    27.3.2013
    Viestejä:
    6 678
    Saadut tykkäykset:
    983
    Mökkinaapurilla on juuri tuollainen 110 mm muoviputki viritelmä. Se vaan on ainakin 3 m korkea. Riittää herkut kuukaudeksi, jos ei pääse Helsingistä joka viikonloppu mökille tulemaan. Lintulauta on mökin päässä ja pystytään täyttämään parven ikkunasta irroittamatta sitä. Hyvin tuntuu toimivan.
     
  4. Puuha

    Puuha Kansalainen
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    5.2.2015
    Viestejä:
    4 516
    Saadut tykkäykset:
    308
    Se on hyvä kuulla että myös muilla on kokemuksia tuollaisesta viemäriputkesta tehdystä automaatista. Ehkäpä sellaisen voisi tehdä kun aikaa löytyy tekemättömien hommien välistä.

    Ihan sellaista nippelitietoa näistä pikkulinnuista. Mm. Talitintti syö päivässä 6g siemeniä 20 asteen pakkasessa eli noin neljäsosan omasta painostaan. Se vastaa n. 120 siementä. Tämä antaa kuvaa millainen kuhina käy ruokinta-automaatilla kun yhdestä litrasta syö siis n. 100 lintua kun hävikin ottaa huomioon eli aika kuhina käy ainakin tässä meidän pihapiirissä vaikka se ei aivan niin kiihkeältä näytä meno.
     
  5. Jurpolukki

    Jurpolukki Syytinkiläinen

    Liittynyt:
    23.11.2013
    Viestejä:
    2 058
    Saadut tykkäykset:
    289
    images.jpg

    Siinä tinteille automaatti ja hintaa keväällä noin 350€uroo asukkaineen. Harmi sopii myös karhulle myös tikka joskus on löytänyt tosta syötävää. Mehiläiset kyttäävät lähinnä lentoaukolla ulos heitettyjä vainajia.. Ai niin hiiri oli tyhjentänyt yhen pesän.
     
  6. Puuha

    Puuha Kansalainen
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    5.2.2015
    Viestejä:
    4 516
    Saadut tykkäykset:
    308
    Ajattelin kyllä kustannuksiltaan sellaista 10-20 euron panostusta.

    Jaa, nekö tintit tykkää mehiläispesistä myös talvella? Olen ollut siinä käsityksessä ettei pesässä tapahdu juuri mitään talvella.
     
  7. Puuha

    Puuha Kansalainen
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    5.2.2015
    Viestejä:
    4 516
    Saadut tykkäykset:
    308
    Kyllä täytyy oikeasti alkaa suunnittelemaan isompaa automaattia. Vuorokaudessa menee jo nyt pikku pakkasilla sen 1,5-2 litraa siemeniä ja enemmänkin menisi mutta kerkeää tyhjentyä. Onneksi nuo pari 250g talipalloa avittaa ja ne näyttävät kestävän n. viikon jos on siemeniä suurimman osan ajasta tarjolla.
     
  8. Puuha

    Puuha Kansalainen
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    5.2.2015
    Viestejä:
    4 516
    Saadut tykkäykset:
    308
    Tuossa Facebookissa olikin ohje tuollaiseen PVC-putkesta tehtävään automaattiin. Olisikohan tuo kuinka toimiva? http://www.netikka.net/lauri.rantamaki/ruokinta.htm

    Tuossa nyt miettinyt sitten sitä et alkaisi ostamaan kuorittuja auringonkukan siemeniä. Ne kuulema nuo kuoret on niitä jotka keräävät jyrsijät apajille.

    Vanhempi heviruokkia meinasi että mitä pienempää ruoka on valmiiksi sitä parempi se on linnuille. Painotti myös sitä et pitäisi hienoa hiekkaa olla saatavilla pikku kasa talvella. Hiekoitushiekka on kuulema linnuille liian karkeaa että voisivat sitä hyödyntää ruuansulatuksessa.

    Tosiaan n. kolme päivää sitten nakkasin ruokintapisteelle ensimmäiset siemenet. Ensimmäinen 1kg tanko on mennyt ja siemeniäkin seoksena (auringonkukkaa kuorineen 80%, 5% kuorittua auringonkukkaa, loput on vehnä/kaura/ohra/pähkinäseos) ihan kiitettävästi käyty syömässä. Olisko tuo nyt 0,5-1litran vetoinen pönttö ja joka aamu on sen saanut täyttää. Tänään lisäsin vielä kaveriksi sitten saman kokoisen pöntön pähkinöitä.
     
  9. jusape

    jusape Mr Horsepower
    KK Plus ADpack Betatester NoAd

    Liittynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    42 428
    Saadut tykkäykset:
    2 745
    Kuorituista ei tule sitä kuorijätöstä ympäristöön, linnuillekkin helpompaa, kun ei energiaa siemenen avaaamiseen tarvii käyttää ....
     
  10. Puuha

    Puuha Kansalainen
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    5.2.2015
    Viestejä:
    4 516
    Saadut tykkäykset:
    308
    Juu ei tule.

    Toisaalta on kalliimpaa ostaa mutta kun alkaa miettimään mitä ne kuoret painaa niin taitaapa olla edullisempaa loppupeleissa ostaa niitä kuorittuja tai ei ainakaan niin kallista ole loppupeleissä. Kuoret kun on vain sitä jätettä mistä ei ole kenellekkään mitään hyötyä.
     
  11. alfred_j_kwak

    alfred_j_kwak Kansalainen
    KK Plus pack Betatester

    Liittynyt:
    18.8.2014
    Viestejä:
    3 188
    Saadut tykkäykset:
    553
    Tulee uusavuttomia tiaisia. Eivät löydä ruokaa kun ei ole valmiiksi kuorittua. :D
     
    • Tykkään Tykkään x 1
  12. jusape

    jusape Mr Horsepower
    KK Plus ADpack Betatester NoAd

    Liittynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    42 428
    Saadut tykkäykset:
    2 745
    Lisäksi kuorittua siementä menee samaan tilaan liki tuplat kuorimattomaan verrattuna, eli ruoka-automaatilla riittoisampaa sinänsä, toki kulutus voi olla suosion takia suurempaa, ja pienemmätkin linnut käy napostelemassa enemmän
     
  13. Ultimate Welder

    Ultimate Welder Satulapummi
    KK Plus pack Betatester NoAd

    Liittynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    20 014
    Saadut tykkäykset:
    4 739
    Kuorittua minäkin normisti tinteille tarjoan, tosin nyt aloittanut ihan kuorettomalla.
     
  14. Ultimate Welder

    Ultimate Welder Satulapummi
    KK Plus pack Betatester NoAd

    Liittynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    20 014
    Saadut tykkäykset:
    4 739
    Juutuupissa Groutaone Känädässä lämmittää tupaansa ja pajaansa stokerilla, auringonkukan siemenen kuorilla..:)
     
  15. HL-Zetor

    HL-Zetor Raakki
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    2.12.2011
    Viestejä:
    7 752
    Saadut tykkäykset:
    2 066
    Ja suames jokku lämmittää kauroilla.o_O
     
  16. harriveikko

    harriveikko Kansalainen

    Liittynyt:
    16.1.2015
    Viestejä:
    4 248
    Saadut tykkäykset:
    89
    Meillä on aina ollu ruokinta automaatissa pikkusen hienoa hiekkaa seassa.
     
  17. Puuha

    Puuha Kansalainen
    KK Plus pack NoAd

    Liittynyt:
    5.2.2015
    Viestejä:
    4 516
    Saadut tykkäykset:
    308
    Eipä nuissa auringonkukan siementen kuorilla juurikaan energia-arvoa ole. Tuhkaa niistä tulee sitten senkin edestä. Kukin tyylillään. Kaura oli vissin ihan käypästä poltettavaksi. Jossain siitä oli asiaa ja toimi paremmin kuin pelletti.

    Näyttää olevan väliä mitä talipalloa/pötkylää on tarjolla. Nykyiset ei juuri lintuja kiinnosta ja niitä olis kuiten se 25kpl odottamassa. Saavat kyllä syödä nuo pois ennen kuin seuraavaa laatua kokeillaan.
     
  18. Tico

    Tico Viherpiiperö
    Betatester NoAd

    Liittynyt:
    4.6.2012
    Viestejä:
    2 516
    Saadut tykkäykset:
    494
    @jusape, mahtaisko orjatyövoima mulle talveks nikkaroida jonninlaisen ruokintapaikan? Tiiliseinään en haluis alkaa kiinnittelemään, joten tolpannokassa sais olla... :rolleyes:
     
  19. jusape

    jusape Mr Horsepower
    KK Plus ADpack Betatester NoAd

    Liittynyt:
    30.11.2011
    Viestejä:
    42 428
    Saadut tykkäykset:
    2 745
    @Tico, Emmää vaan tiijä mitn ....
     
  20. alfred_j_kwak

    alfred_j_kwak Kansalainen
    KK Plus pack Betatester

    Liittynyt:
    18.8.2014
    Viestejä:
    3 188
    Saadut tykkäykset:
    553
    Eikös taiteilija voisi hitsuuttaa jostain haljenneesta nuffin lohkosta useampi kammioisen ruokintavehjeksen? Ei ainakaan mopopojat heti keikkaa mukaan, eikä oo naapurilla. Voi sanoa kuin Mauno Ahonen, että on selkeesti kuuskytheppanen lintulauta.
     

Jaa tämä sivu