Tiedote Kamiinabanneri

borg

administi
Ylläpitäjä
Koska maailmalta kuuluu lausuntoja, että Konekansan kamiinapiirustukset ja -keskustelut on vaikea löytää, niin räpelsin jonkinmoisen bannerin, että löytyisivät paremmin.

Tuo banneri näkyy normaalista poiketen nyt myös sisäänkirjautuneille. Se on tehty vajavaisilla koodauskyvyillä, joten siinä saattaa olla jotain vikaa. Jos se kuitenkin toimii kyllin hyvin, eikä kukaan löydä siitä mitään perustavaa laatua olevaa vikaa, niin piilotan sen sisäänkirjautuneilta mikäli se häiritsee.
 
Olisko liikaa vaadittu notta ajantasainen laskuri valmiista uuneista? Tietenkin vuan ootellaan niin kyllä niistä ahkeroitien tuloksista vielä kuullaan.
 
Hyvin räpelletty :peukku:

On joo, ite ensin mietin että tuo olisi ollut yksi yhtenäinen banneri. Linkit eri kohdissa veivät eri paikkaan, joten ehkä jonkin "linkkikartta"? Mutta eipäs se ole kumpaakaan. Taustakuva, jonka päälle on roiskaistu pari tekstikuvaa linkitettynä. Taitavaa jonka vain näppärä osaa!
 
Tuo on oikein hyvä! Arinaloki muuten kertoo aikasta hyvin minkä verran projekteja pyörii meidän? tiedossa.
Tuohon ei ole konstikaan kirjata esmees siihen "Status" sarakkeeseen vaikkapa "lähetetty" kun kamiinasatsi lähtee verstaalta.
 
On joo, ite ensin mietin että tuo olisi ollut yksi yhtenäinen banneri. Linkit eri kohdissa veivät eri paikkaan, joten ehkä jonkin "linkkikartta"? Mutta eipäs se ole kumpaakaan. Taustakuva, jonka päälle on roiskaistu pari tekstikuvaa linkitettynä. Taitavaa jonka vain näppärä osaa!
Koska en osaa koodata html:ää saati mitään muutakaan, niin otin tekoälyn avuksi. Bannerin koodi on saatu aikaiseksi kyselemällä ChatGPT:ltä apua. Ja ihan selvällä Suomen kielellä. Kannattaa kokeilla. Ihan kaikkea sen ehdottamaa ei kannata uskoa, mutta hiton hyvä apumies. :)
 
Emmie silleen arvosteluna tuota tarkoittanunna. Lopputulos oli ihan nätti ja mitä ilmeisimmin skaalautuu paremmin kuin yksinkertaisempi versionsa. Mitään täs kun en näistä voorumeistä ymmärrä tahi nykypäivän "html5" niin hyvä tässä lässyttää. Silloin 90-luvulla kaikki oli paremmin ja helepompaa!
 
Luo tili tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Sinun täytyy olla jäsen voidaksesi jättää kommentin.

Luo käyttäjätili

Liity Konekansalaiseksi. Se on helppoa ja ilmaista!

Kirjaudu sisään

Oletko jo Konekansan jäsen? Kirjaudu sisään tästä.

Takaisin
Ylös