Kaivuria ostamassa

Viestiketju:
Kaivuria ostamassa

Asian sivusta Rokressi, onko viime aikoina näkynyt Ufoja ? :nojopas:

Jo vain on nähty. Toissa viikolla pistäydyin uhvokerhon Suomen jaoston vuosikokouksessa kuun hämärämmällä puolella. Kovasti on lisääntynyt uhvoilu kotomaassakin, laskin pitkälti kolmattakymmentä lautasta saapuneen ja monella vielä rojektina useita lentokelvottomia yksilöitä tallin perukoilla. Vanhempiin kun on tuo varaosien saanti haasteellista. Pieni kateus iski, kun katselin noita uudempia versioita. Oma DDR:ssä valmistettu uhvo näytti siinä rivistössä vähän aikansa eläneeltä. Vaan kunniakseen on mainittava, että hyvin on toiminut. Ainut tiukempi paikka oli kun rotaatiovakauttimen laakeri meni. Meinasi hiukka vihertää naama kotia palatessa :D
 
Ei kai sitä kukaan vaadi. Poliisi ei ymmärrä, eikä katsurilla ole asiaa.

Jos laittaa lukkoventtiilin (kuten hydr.työntövarsissa), niin voi kyllä lasketella huoletta taakse vilkuilematta. Ohjaus on pahassa paikassa hyvä, esim. Tien laita alkaa pettämään, niin voi ohjata keskemmälle.
 
Viimeksi muokattu:
Juu ei tarvitse mekaanista lukitusta. Lukkoventtiili sylkyssä toki on hyvä olla.
Jotkin 385-415/60/70 sarjan yksiöpyörät riittää hyvin 10t akselimassalle
 
Olisi tuota 100x100x5 palkkia kuin muitakin dimensioita suht järeää rautaa. Sitä metsäkärryä niistä jo pitemmän aikaa projekteillu...
Jos niistä väsäisi lavetin. Pitäs vaan akseli tartuttaa ryysyihin
 
Semmonen pieni mukavuus /varmuus tekijä koneen kyytiin / kyydistä pois ajamiseen. Jonkin korkeat putkipalkit pituus suuntaan ohjareiksi että kone ei pääse luisteleen sivusuunnassa. Varsinki jos kärry tehdään pää asiassa yhden ja saman masiinan kuskaukseen nii helpottaa elämää huomattavasti :). Nii ja tietenki niitä harjateräksen pätkiä poikittain passelilla jaolla portaiksi että tela pitää liukkaallaki ettei tarvi laskea mäkeä :).
 
Jonkin korkeat putkipalkit pituus suuntaan ohjareiksi että kone ei pääse luisteleen sivusuunnassa
Vaikka vaan ne runkopalkit. Niiden alapuolelle sitten poikittain palkit, jotka kannattelevat konetta. Ei paljoa matalempi voi olla.
 
100x100x5 on aika notkiaa tavaraa konelavetin runkoon ..... 160 tai 200x100x8 alkaa jo kestään ....
 
Jos tuota 50x100 on reilusti jemmassa, niin voihan siitä hitsata ristikkopalkit rungoksi.
 
Tota matalemmaksi ei enään taida lavettia saada kuin laittamalla kottikärryn renkaat.
 
Ei se saa liian matala olla. Jää mahastaan kiinni mäenkinkamalle.

Edit: joku kuorma-auton runko aihioksi. Siitä saa runkopalkit ja etuakselin. Nuo poikkipalkit voi vetää vaikka siitä runkopalkista läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Kuorkin runko ehkä siinämielessä hyvä, et on hiiliseosteista terästä eli vähän jousimaista.
Mut yleensä tollasiin lavettirakennelmiin runbon perusrakenne ei ole suotuisa, aihionakaan.
Pienemmällä vaivalla uudesta RHS-palkista tekee koko rungon, kuin kuorkin runkoa alkaa siivoomaan ja siihen rakentelemaan tasomaisia rakenteita.
Näis kuitenkin on sekin tavallaan muistettava, että ajonopeudet ei vähänkään vanhemmilla hinureilla nouse hiukankaan mutkaisemmalla tai kuoppaisemmalla tiellä rakvaattorin perässä edes 40kmh nopeuksiin....
 
Kyllä siinä korkeutta on mitä tarvitsee. Esim Setkan vetokoukku on n puoli metriä maapinnasta. Vetopisteen kun aattelee sille korkeudelle, niin 20 senttisen runkopalkin alle jää n 30 sentttiä ilmaa mikäli silmukka palkin yläpinnassa. Kuorkin renkailla akselin keskipiste helpostikin sen 40 cm.

Ja maanteitä pitkinhän nämä lavettikuljetukset kulkee, ainakin oma ajatus on. Niillä kulkee matalempiakin kulkijoita. Simmakki jos on kuorkin alla, niin aika vähän siinä lepoasennossa olevan terän ja maan välissä on ilmaa. Toistaiseksi on jäänyt näkemättä terän jälkiä tiukempienkaan nyppylöiden päällä.
 
Takaisin
Ylös