Miten menee?

Viestiketju:
Miten menee?

Neitokaiset kaunoiset eivät vielä tiedä, että kapinahuudon esittäjä tulee olemaan heidän märkien päiväunien kohde. He istuvat vielä pöydissään ja Dj täyttyy saada heidät tanssimaan, hän itse ei liiemmin dikkaa Madonan holidaystä eikä Duran Duranin hungry like the wolfista. Hän ei ole itsekäs hän on vain yleisöä varten, hän soittaa mitä kansa haluaa. Hän kokeilee vielä, kerran saako tyttöjen takapuolet penkistä jollain toisella biisillä.

Dj on varannut mukaansa mustan salkun, salkussa on oikeaan käteen sopiva Valkoinen hansikas ja Vakoinen huovitettu lierihattu punaisella pannalla. Laukunpohjalta löytyy myös isokokoinen Punainen Jakoavain, Punainen Valkoinen Punainen, valkoiset tanssikengät. Dj tietää nyt mitkä on seuraavat kaksi biisiä, ensimmäisen esittäjä on ulko avaruudesta maanpäälle tupsahtanut sukupuoleton Roc tähti Ziggy's Stardust.

Kun vänkyrähuulisen kapinallisen biisi alkaa olla lopuillaan, painaa Dj stropovalon nappia sykäyksittäin ja sytyttää projegtorilampun joka on suunnattu pyörivään peilipalloon. Hän painaa savukoneen nappia ja sbiikkaa aloittaen matalalla äänellä, hyvät naiset ja herrat. Korottaa ääntään, tanssiin kutsun teille esittää ja huutamalla Dawid Bowiee Let's dancc![video]https://youtu.be/N4d7Wp9kKjA[/video]

Tyttöjen perseet irtoavat penkistä, nyt äijjämusa on siirtynyt Dickomaiseen renkutukseen ja Dj alkaa valmistella seuraavaa kappaletta. Hän nostaa mustan salkun soittopöydän viereen, suuntaa valkoisen kohdevalon joka sijaisee soittopöydän vieressä olevassa katossa suoraan alaspäin. Hän asettaa Micael Jaksonin Thrillen Lp-levyn lautaselle kohtaan Billie Jean, siirtää valohjainpöydän salkunviereen sekä asettaa kasettipesään valmiiksitehdyn välimixausen pause napin alle.

Bowien tanssiinkutsu on loppumaisillaan, Dj hämärtää koko mestan valaistuksen ja painaa pause nappia. Vaimea kolahduksia ja tasaista rumpukomppia oleva mixaus saa äänimaailman, Dj siirtyy pidennetyn spottivalon alle asentoon katse lattiaan suunnattuna. Hän sytyttää valon, on hetken paikoillaan. Kääntyy robottimaisen liikkein salkun puoleen, avaa salkun ja laittaa hitain liikkein valkoisen hansikkaan oikeaan käteensä. Laittaa Valkoisen vilttihatun päähänsä niin, että sen lieri on silmillä. Vasempaan käteensä hän ottaa Punaisen jakoavaimen ja kääntyy kohti yleisöä, hän laittaa valkoisen hansikaskäden sukuelimiensä päälle ja nostaa Vasemman kätensä jossa on Punainen jakoavai ylös päänsä päälle. Hänen jalkansa nytkyvät nilkoista ja muukin keho alkaa liikehtiä robottimaisesti, katse nousee lattiasta ja uusi biisi voi alkaa. [video]https://youtu.be/Zi_XLOBDo_Y[/video]
 
Dj ylösnostetussa kädessä olevan Punaisen jakoavaimen leuat alkavat avautua, jokin kutsuu Dj,tä kesken kuumimman keikka session pakonomaisesti. On pakko lähteä vaikka työ on kesken, tahdonvoimallaan hän valitsee pari seuraavaa levyä valmiiksi. Ne ovat hitaita eikä Dj voi poistuttuaan tästä ulottuvuudesta niitä spiikata soimaan äänellään.

Ensimmäinen on 10min kestävä Uriah Heepin. July moorning [video]https://youtu.be/l685JEwFPb4[/video]
Toinen on Sgorpionsin. Stil loving you.
[video]https://youtu.be/7pOr3dBFAeY[/video]

Dj painaa tahdonvoimallaan savukoneen nappia niin kauan että hän peittyy usva verhon taakse, hän sammutta kohdevalosbotin kuin kaikki muutkin soittopöytää valaisevat valot. Soittopöydän etureunallebennakkoon asennetut kynttilät syttyvät heti Maicelin lopetettua biisinsä, Dj itse käpertyy soittopöydän alle lämpöisen putkivahvistimen viereen sikiöasentoon ja matka jonnekin mistä pakonomainen kutsu kuuluu voi alkaa.

Liitäessään kauas tulevaisuuteen hän havainnoi eräiden tuttujen kasvojen peukuttavan hänelle, David Byron Urian Heepistä, Micael Jacson, Dawid Bowie ja ennen matkan päättymistä matkalaiselle vilkuttaa Lemmy Gilmister jonka huulilta Dj voi lukea viestin soita Ace of sbadesia.

Dj saapuu Aamu usvan verhoamalle rannalle vuoteen 2016, rannalla seisoo hopeaksi harmaantuneissa hiuksissaan oleva mies joka katsoo tumman usvan seasta löytämäänsä tuonen verhoa. Venho anelee miestä kyytiinsä, tule tule tule lähdetään? Äkkiä savuisen vedenpäällä leijuvan sakean usvan seasta hän näkee tulta taivaalla, tämän valon keskellä on Valkoiseen silmiä peittävään lierihattuun sonnustautunut nuori mies. Oikeassa kädessään hänellä on Valkoinen hansikas ja Vasemmassa kädessä Punainen jakoavain, hatun alta näkyy olkapäille ylettävät vaaleat permanentatut kiharat hiukset. Tuli taivaalla sanoo komentavaan sävyyn, älä mene, älä astu siihen veneeseen, aikasi ei ole vielä nousta tuonen verhoon. Olet valinnut tien palvella Punaisella sydänverelläsi kanssakulkijoita, jotkut tarvitsevat vielä sinua? Keikka täytyy viedä aina loppuun, se on osaltasi vielä kesken!

Valo voittaa Aamu usvan, kuin myös tämän oudon tuonen verhon kyytiin menemisen kieltäjän. Hän kävelee sekavin tuntein kohti Valkoista Toyota Hiacea ja avaa sen liukuoven, tavaratilan seinän koukussa roikkuu hänen musta salkkunsa. Hänen katseensa eksyy roikkuvaan salkkuun ja naulittuna siihen, mistä helvetistä salkun taskuun on ilmestynyt Punainen Jakoavain?
 
image.jpgimage.jpgimage.jpg
 
Hyvin menee. Tuli tuos noin pari viikkoo sitten ostettua tuollainen matkamökki.:)
 

Liitetiedostot

  • dethleffs 002.jpg
    dethleffs 002.jpg
    195 KB · Lukukerrat: 214
  • dethleffs 003.jpg
    dethleffs 003.jpg
    172.1 KB · Lukukerrat: 220
Hieno on
Älä sitten ajele 5 vaihteella alle 80km/h nopeuksilla. Ei riitä vaihdelaatikon voitelu, äläkä puhalluta sisätila lämmitystä täysillä tuulilasille. Muuten kumpikin sanoo Poks.
Punainen jakoavain on myös hyvä lisävaruste:D
 
Hieno on
Älä sitten ajele 5 vaihteella alle 80km/h nopeuksilla. Ei riitä vaihdelaatikon voitelu, äläkä puhalluta sisätila lämmitystä täysillä tuulilasille. Muuten kumpikin sanoo Poks.
Punainen jakoavain on myös hyvä lisävaruste:D

Jep jep.:)
 
Josva. Vaihdelaatikkoon pittää laittaa pikkasen enempi öljyä mitä ohje tai juorureikä sanoo. Juu ei alle 2000 rpm varsinkaan jos on voimautettu.
 
Takaisin
Ylös