Hauskaa, hupia, ihmettä, kuvia, videoita, juttuja (mutta ei vitsiketju)

Viestiketju:
Hauskaa, hupia, ihmettä, kuvia, videoita, juttuja (mutta ei vitsiketju)

Enpä ole ennen hydraulista mallia nähnyt. Ilmeisesti videota ei ole nopeutettu.

 
Suomessa vaan ei ole pystykarsinta mitenkään kannatavaa, kun saman hinnan saa tukista.
 
Nykyvekotteimet painaa 5-10 kertaa enemmän ja aka paljon mennään kevytmuokkauksella eikä kukaan puhu maan tiivistymisestä mitään...
Puhutaan toki mutta sen puhuminen on mennyt jo niin maalliseksi ettei sitä oikein enää noteerata ihan kaikkialla. Onhan tuo jo muutaman vuoden ollut tutkimus käynnissä ja tiivitymistä tapahtuu jopa 1,5m syvyydessä. Se mikä onkin vähän absurdia isot koneet eivät tiivistä peltoa yhtä syvältä kuten pienemmät koneet penetrometreillä tehdyn tutkimuksen mukaan. Syy on pienten koneiden suuremmassa pintapaineessa joka sen tiivistymisen aiheuttaa. Samalla on menossa sitten mittaukset kuinka tiivistyminen palautuu ja mitä tiivistyminen pellon pieneliöille tekee. Sinänsä positiivista on myös se että kyseessä on kotimainen tutkimus.

Suomihan on yksi niistä harvoista maista joissa pelloilta johdetaan vettä pois kun muualla vettä pyritään ohjaamaan pelloille. Kosteus on myös tiivistymistä lisäävä muuttuja kokonaisuudessa.
 
Venäjän vaalien epärehellisyys on herättänyt kysymyksiä, onko niitä ylipäätään sopivaa kutsua "vaaleiksi". Perussuomalaisten Riikka Purra on jo tehnyt Yleisradion hallintoneuvostolle esityksen, että Ylen uutisissa niitä kutsuttaisiin vastedes "tummiksi".
 
Suomalaisyritys myy itse koottavaa 10 000 euron minimökkiä

”Vielä näitä ei ole myyty, mutta konseptia on kehitetty jo pitkään.”

7c244fa9-bd58-5e0f-bd07-e3d7feeb6ead
 
Mä tota kattlen kans sillo ja tuli kyl hooverii jotta eihän se hullu ole joka pyytää....
 
puhuu syvällä rintaäänellä...

Monia vehkeitä on mukava kuunnella kun ne laitetaan töihin joissa otetaan sitä kaikkea mitä ne antaa , on toki muutamia poikkeuksia jotka ehkä enempi tuottaa melusaastetta , mukaanlukien työmaan Terex DD moottorilla... ohan sitä välillä mukava käskettää , muttei sitä perkeleen ölinää kyllä jaksa pitkään kuunnella yhtäsoittoa.
 
Venäjän vaalien epärehellisyys on herättänyt kysymyksiä, onko niitä ylipäätään sopivaa kutsua "vaaleiksi". Perussuomalaisten Riikka Purra on jo tehnyt Yleisradion hallintoneuvostolle esityksen, että Ylen uutisissa niitä kutsuttaisiin vastedes "tummiksi".
Ylipäätään uutisointi näistä vaaleista, tai muiden maiden vaaleista, joissa vastaava näennäisdemokratia aika joutavaa. Että tuleeko jollekin oikeasti yllätyksenä, että pientä vilunkia saattaa tapahtua?
Se nyt vaan on sen maan tapa.
 
Takaisin
Ylös