Konekansalaisten lemmikit

Viestiketju:
Konekansalaisten lemmikit

Eipä ole montaakaan päivää, kun näin Mikkelin eteläpuolella pyörätiellä kaksi suurta koiraa ilman omistajaa.
 
Kylläpä monestikin, ihan taajamissakin näkyy koiria ilman hihnaa. Oletettavasti ne ei ole kenenkään, näin voisi ainakin kuvitella, koska oletettavaa on, että omistaja huoletii lemmikistään.
 
Kylläpä monestikin, ihan taajamissakin näkyy koiria ilman hihnaa. Oletettavasti ne ei ole kenenkään, näin voisi ainakin kuvitella, koska oletettavaa on, että omistaja huoletii lemmikistään.

Onko koira omistajan kontrollissa?
Meidänkin koira makoilee koko kesän tuossa ulkorappusilla tai piha asfaltilla. Ei silläkään ole hihnaa.
 
Eipä ole montaakaan päivää, kun näin Mikkelin eteläpuolella pyörätiellä kaksi suurta koiraa ilman omistajaa.
Onko tämä koirien näkeminen säännöllistä? Siis juurikin sellaisten koirien joidenka olettaa olevan lähiseudun ihmisten omistamia.

Oliko joskus uutisjuttua että Lappeenrannan suunnilla olisi liikkunut Venäjän puolelta tulleita kulkukoiria?
Tuommoisiin omistajattomiin irtokoiriin/ laumoihin ei yllä päättäväisinkään päättäjien päätös siruttamisista tai muusta ihmissäännöstä puhumattakaan. Lyijyä pitää käyttää sopivin annoksin.

Täällä ei omikseen liikkuvia koiria juurikaan näy, paitsi tietysti metsästyskoiria metsästysaikaan. Poronhoitoalueella ei yleensäkään omistajattomia irtokoiria ole. Siperia tai joku muu opettaa, evoluutio karsii tmv.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän se hyvä on, että rekisteriin saadaan koirat. Niin paljon kuitenkin kulkukoiria näkyy, niin saadaan omistajat vastuuseen heitteillejätöistä ja sitten siruttomat sijoitettavaksi jollekin tai piikille. Muutamien kymppien kustannus ei liene kovin suuri kuluerä enää, kun keskiverto koiranpentu taitaa maksaa jo tuhansia.
Saispa noi ympäriinsä kuseksivat ja kulkevat kissatki rekisteriin ja kuriin.
 
Meidän koiralle löytyi nyt suosikki ruoka hernekeitto! Söisi vaikka miten paljon jos saisi.
 
Empä kyllä siruta tahi rekisteröi tuota 8v. Pystäriä enää jos ei aivan pakko ole.
Seuraava koira on sitten eri asia.
 
Masa meni ämpäriin.

20210413_185031.jpg
 
K(o)iran kanssa lenkkeily on alkanut ns ottaa hermoon. Ensimmäinen kilometri menee suht koht mukavasti, sitten alkaa vatulointi ja empä tiijään peluu. Ookailee hihnan päässä, hyppää auravallin päälle ja eikun koira katolleen. Aikansa piehtaroi, esittä väliin kuollutta, hoksii muka jotain mielenkiintoista lumessa/ maasssa. Ookailee ja kuhnii, mutta kun sille kareutuu, niin puoli kilometriä melko reippaasti taas mennään. Kotiinpäin mennessä vauhti hiipuuu tooosiii verkkaiseksi lönköttelyksi. Vaikka viimeiset sadat metrit ovat yleensä myötäistä, niin eipä ole lennokasta askellusta. Tokihan sillä jo ikääkin on, mutta joskus tuntuu että taitaa venäläinen vedättää ihan tahallaan
 
Viimeksi muokattu:
K(o)iran kanssa lenkkeily on alkanut ns ottaa hermoon. Ensimmäinen kilometri menee suht koht mukavasti, sitten alkaa vatulointi ja empä tiijään peluu. Ookailee hihnan päässä, hyppää auravallin päälle ja eikun koira katolleen. Aikansa piehtaroi, esittä väliin kuollutta, hoksii muka jotain mielenkiintoista lumessa/ maasssa. Ookailee ja kuhnii, mutta kun sille kareutuu, niin puoli kilometriä melko reippaasti taas mennään. Kotiinpäin mennessä vauhti hiipuuu tooosiii verkkaiseksi lönköttelyksi. Vaikka viimeiset sadat metrit ovat yleensä myöyäistä, niin eipä ole lennokasta askellusta. Tokihan sillä jo ikääkin on, mutta joskus tuntuu että taitaa venäläinen vedättää ihan tahallaan

Kohta 9vPimussakin samoja juttuja. omasta pihasta mennään hihna pinkeenä ja sit kun tuloo muita hauvvan jälkiä niin pittää raahata miltei perässä. Hevonpaskoja pitää kiertää.. Nappaa muutes maistiaiset ja kierii samassa paskassa.. Sit kun ollaan omassa pihassa takaasin niin saamarin ovenkahvasta pitää repiä pois jos ei olla mihkään lähössä..
 
K(o)iran kanssa lenkkeily on alkanut ns ottaa hermoon. Ensimmäinen kilometri menee suht koht mukavasti, sitten alkaa vatulointi ja empä tiijään peluu. Ookailee hihnan päässä, hyppää auravallin päälle ja eikun koira katolleen. Aikansa piehtaroi, esittä väliin kuollutta, hoksii muka jotain mielenkiintoista lumessa/ maasssa. Ookailee ja kuhnii, mutta kun sille kareutuu, niin puoli kilometriä melko reippaasti taas mennään. Kotiinpäin mennessä vauhti hiipuuu tooosiii verkkaiseksi lönköttelyksi. Vaikka viimeiset sadat metrit ovat yleensä myöyäistä, niin eipä ole lennokasta askellusta. Tokihan sillä jo ikääkin on, mutta joskus tuntuu että taitaa venäläinen vedättää ihan tahallaan

Meidän hurtta ei kaikin ajoin suostu 100 metriä käveleen :confused:. Istuu perseellään ja ei liiku ku väkiste kiskomalla paitsi kotia päin. Ja se vatulointi:facepalm: ristus että se jaksaa ottaa hermoon ku mennään viis askelta eteen ja hops kax takasi sniffaillaan joka turpas varalta kolmeen kertaan:paaseina:. Sitte ku kärvähtää sille niin vetää herneet ja kattelee viikon alta kulmain :facepalm:. Ei uskos että rotuna kuitenki suurimmalta osin vintti koiraa luulis että se olis pää viidentenä jalkana menossa Mutta ei:haukotus:
 
Yhdellä turkulaisella rouvalla oli bassetti, hinattava malli. Voi ristus, siihen elukkaan olisi pitänyt laittaa pyörällinen lavetti alle. :facepalm: Kun se päätti, että en lähe - liikunta on yliarvostettua - niin se lenkki olikin sitten siinä.
 
Skeittilauta olis pitäny olla...
 
Samankaltaisia viestiketjuja

Takaisin
Ylös