Tontin laajennus

Viestiketju:
Tontin laajennus

Oli vähän kokematon multakuski tänään. Ensin peruutti reteesti vauhdilla keskelle savikenttää, sitten kaivoi autoa kolme varttia irti savesta, ja sen jälkeen ei uskaltanut ajaa edes nostoteliä ulos murskeelta vaan kippasi kasat puoliksi murskeen päälle. Pitää jotenkin koittaa siivota mullat murskeen seasta. Lähtisköhän lehtipuhaltimella?
Tulee ihan mieleen tapaus n 25 vuoden takaa. Meidän talo oli tiekunnan tien toisella puolen ja naapurin pelto toisella puolen tietä. Naapuri oli myynyt metsää ja puut ajettu siihen pellon reunaan. Vitutti se tukkiauton kuski kun ajoi kapealla tiellä jossa oli näkemäesteitä kauheeta vauhtia. Nooh tuli kuorma nro x ehkä kymmenes tai jotain. Olin pihalla juuri ja pääsin seuraamaan erittäin tyydyttävää näytelmää. Tukkiauto tulee taas sieltä miljoonaa, stop, pakki päälle ja peltoliittymään kääntämään. Tällä kertaa apina käänsikin liian aikaisin ja auto oli ojassa. Kai se sitä puoli tuntia vekslas kouran ja tukkien kanssa että lähti ylös (ei auttanut telikään vaikka sisu kuulemma sillä nousee suostakin). Pari kertaa se vilkaisi ja ilmeisesti leveä hymyni kertoi kaiken tarpeellisen. Loput hakukerrat se ajelikin hieman rauhallisemmin.
 
Vähän jäi naapurin teineille lapiohommia murskeen ja mullan rajalle.

o
multalevitetty.jpg
 
Jos ja jos joskus on aikaa, laajennan reviiriäni talon takametsään. Nyt luonnontilaista järeytyvää kasvatus männikköä muokattaisiin metsä puutarhaksi, entisen pellon kiviraunioita muokattaisiin raja muuriksi - kosteikon reunaksi. Sitten tulisi kulhomainen suppa rikkaruohoista vapaa sorakenttä jota kuviotaisiin haravalla mielialan mukaan, kenttää ympäröisi kiveytyksen lisäksi jäkälikkö tai kanervikko, polkuja tehtäisiin kanto / liuske kivi askelmin jotka johtaisivat jonkun kivenjärkäleen luota toiselle. Yleisilme olisi karu, paitsi kosteikon josta tulisi räjähdyksen omainen värien keidas alueen taka reunalla jonne kaikki polut päättysivät. Puutarha olisi kaikkien ohikulkijoiden käytettävissä, eli rajoittuisi suoraan tie osuuteen n, 400m matkalta.
 
Josvan suunnittelemaa ympäristöä tulevat argeologit tutkivat seuraavana Stonehengenä. Oliko se uhripaikka, alkeellinen tietokone, vai alieneitten tukikohta. Ehkä Stonehengekin on jonkun eläköityneen kotipuutarhurin näpräyksen tulosta. Ei mitään muuta.
 
Siellä tarvis vähän linkkua reppuropelilla höystettynä.
 
Parisataa koivua poistettu eikä näy mitään eroa entiseen.
 
Parisataa koivua poistettu eikä näy mitään eroa entiseen.

Oisin onnellinen jos itelläkin ois vaan koivuja. Kerpele tuota haapa-tammi-vaahtera ongelmajätettä, se kun ei mihinkään itekseen häviä. Ehkä puolet pihasta on nyt putsittu ja lehti-imurilla silputtu ja tuota silppua on noin kuutio pihakompostissa. Mitähän se ois elo tällä tontilla jos niitä pariakymmentä isoa haapaa en olisi vuosien saatossa kaatanut...
 
Tarttis lykätä ne Elietin läpi.
 
Kyllä tuota lehmuksen lehteä taas on useampi kuutio mehtään ajettu. Tervalepän ja koivun lehti rannan puolelta ajetaan silpuks nurmella, sitäkin tulis useampi kuutio jos ne keräis.
 
Ei se koivunlehti mikään herkku ole. Ne kun kastuvat, niin liimautuvat toisiinsa matoksi. Sitä ei saa pois kuin raaputtamalla. Ja jos et poista, niin tukahduttaa alla olevan kasvillisuuden hengiltä. Vaahtera, tammi ja haapa. Niissä on isot lehdet. Pyörivät hyvin lehtipuhaltimella ja menevät silpuksi ruohonleikkurilla. Tykkään enemmän jälkimmäisistä.
 
Tervetuloa tykkäämään. Puolet on vielä puussa, joten tähän alueeseen ei oo vielä ees koskettu.

upload_2021-10-16_16-38-39.png
 
Takaisin
Ylös