ILLANVIETTOA JA TÄYSIN JOUTAVAA TURINAA ( osa II )

Viestiketju:
ILLANVIETTOA JA TÄYSIN JOUTAVAA TURINAA ( osa II )

Päivälleen 50v sitten päättävät elimet päättivät että maa ja metsätalousyrittäjät voivat siirtyä "verottomaan" lämmitysöljyn käyttöön traktoreissaan. Silloin oli ongelmia kun "löpö" ei sietänyt juurikaan pakkasta. Eipä se "verotonta" ollu silloinkaan.
Paljonko mahtoi olla litrahinta tuolloin?
 
Ohran hinta 1970 40 penniä kilo, nykyään 15-20 senttiä
Nih! Viljele sitten kannattavasti. Tosin tuohon aikaan ei tukia juurikaan ollut.
Äskettäin luin jonkun nettijutun jossa joku pipertäjä toi esiin kateutensa maanviljelijöille maksettavista tukirahoista. Tuohon vastasi eräs joka totesi että ne rahat eivät lihota tuottajan lompsaa vaan sillä varmistetaan että pipertäjillä ja muilla suomalaisilla on ruokaa pöydässä. Jos tuet jätettäisiin pois niin kotimaisen ruuan hinta olisi sellainen että kellään ei olisi siihen varaa. Noiden tukien tärkein tarkoitus on että me saadaan syödä edes vähän järkevänhintaista ruokaa.
 
76 vuonna kun ostin Tunturi sport 75 mopon ihan omin kätösin pottufarmarin pottuja keräten niin Vähälän veljeksillä, siis kyläkauppiaat 3km päässä, niin kakstahtipensa oli 2mk litra:eek:. Siitä kun ajo 2km lisää niin silloisessa Körrissä, nyk. Route24 oli 2t pensa jotain 160 penniä litra..
 
Vaikka Äitee on pohoojanmaalta kotoosin niin mulla aukko sivistyksessä? "sokeriserkku"? Äiteen Isän siskon sukua lappisenjärveltä. Serkkuni laittoi kuvaa sokeriserkkunsa kanssa.. Serkkuni oon viimeks nähny parikyt vuotta sitten. Oli silloin teinityttö.
 
Olisko pikkuserkun lapsi?
 
Vielä EXTREMEMPÄÄ ?
Ei suinkaan.
Mulla on 9v aikana kyllä kahdesti vetopyörä luovuttanut Oulun reissulla =D.
Ensimmäinen oli Euromasterin mielestä hein vika joten sain 11kk ja 4000km ajetun pinnatun renkaan tilalle takuusta uuden pinnatun. Ja se toinen.. noh, paha sanoa, mutta ei se kuormakaan ihan kevyt ollut.
 
Sep 18, 2021 7:02 AM - klappi: Muutaman kerran hississä kyllä
Sep 18, 2021 7:03 AM - klappi: Normi portaista tykkäs enempi kun hissi tai liukuporras
Sep 18, 2021 7:33 AM - AJS: ÖRR
Sep 18, 2021 2:16 PM - klappi: :hitsari: örrö
Sep 18, 2021 2:52 PM - AJS: Pitäisi pensasaita leikata...
Sep 18, 2021 2:52 PM - AJS: ulkona siis..
Sep 18, 2021 2:52 PM - AJS: kylmää ja pimeää..
Sep 18, 2021 2:52 PM - AJS: hirveä tuuli ja sada varmaankin kanssa..
Sep 18, 2021 3:12 PM - AJS: https://www.mcnews.com.au/moto-villa-250-4-racer-1969-nations-gp-imola/
Sep 18, 2021 4:49 PM - AJS: https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/g/12403590 edullinen pakuversio
Sep 18, 2021 7:41 PM - AJS: l hzitölriasaä rigltözd
Sep 19, 2021 3:05 AM - klappi: Taas miljoona örröä
 
Vaikka Äitee on pohoojanmaalta kotoosin niin mulla aukko sivistyksessä? "sokeriserkku"? Äiteen Isän siskon sukua lappisenjärveltä. Serkkuni laittoi kuvaa sokeriserkkunsa kanssa.. Serkkuni oon viimeks nähny parikyt vuotta sitten. Oli silloin teinityttö.
Wikipediasta lainattua...
Pikkuserkkua sanotaan myös toiseksi serkuksi. Tästä kaukaisempia, mutta toisiinsa samassa suhteessa olevia sukulaiset ovat kolmas serkku, neljäs serkku ja niin edelleen. Kolmannen polven serkkuja kutsutaan myös sokeri- tai varttiserkuiksi, neljännen polven taas sirpaleserkuiksi.
 
Takaisin
Ylös