Viestiketju:
Luontohavaintoja, kuvia ja videoita

Keli on parhaimmillaan mehiläisten parveilulle. Munkin ainokainen alako metelöimää kuuluvalla surinalla. Lähtö on kuin lentokoneiden elefantti kävely ja muuttuu ravihevosmaiseen volttaukseen. Pahukset eivät alakanutkaan kerääntymään koivunlatvaan vaan kerääntyivät lähtöpesän suuaukolle ja könysivät takaisin. Lienee uskottavaa notta äitillä ei ollut lentolupa kunnossa tai varmimmin kyvytön lentämään. Mihinkäs he iliman emoa lähtisi.

Tuo on jännän näköstä kun tarhurilta lähtee tilanpuutteessa isopesä muuttopuuhiin, oli mansikkapellonpäällä melki henkilöbiilin kokonen pallo, ufoksikin olisi melkein voinu hätäsemmät jo nimetä.
 
Meillä kotoranchilla ilmestyi jostain mehiläispopulaatio, pyykkitelineesskin mokoma riippa roikkui, milloin tukkivat hormit ja muuta jännitystä aiheuttavaa, pesivät lopulta vanhan ison pihlajan sisälle, lento/ kulkuaukko oli ison sahatun lahon oksan kautta rungon uumeniin, paljon niitä oli, jatkuva virta kävi sisään/ ulos, vuosia pesivät tuossa. Epäselväksi jäi mistä olivat lähtöisin, lähinaapuritkin kilometrien päässä
 
Meillä kotoranchilla ilmestyi jostain mehiläispopulaatio, pyykkitelineesskin mokoma riippa roikkui, milloin tukkivat hormit ja muuta jännitystä aiheuttavaa, pesivät lopulta vanhan ison pihlajan sisälle, lento/ kulkuaukko oli ison sahatun lahon oksan kautta rungon uumeniin, paljon niitä oli, jatkuva virta kävi sisään/ ulos, vuosia pesivät tuossa. Epäselväksi jäi mistä olivat lähtöisin, lähinaapuritkin kilometrien päässä
Sen arvo setelirahassa jotain 100-200. Kiinni otto vähän hakala juttu iliman tyhjää pesää. Vois ne kotiutua paffilaattikko jotain 300X400 ja korkeutta 200... yläosaan rimoja 35millin välein alaosa tylpän teävä... alle reikä kulukua varten. Jos saapi ne laatikkoon niin kylymään paikkaa tunteita viilentämään. Siinä ompi sitten semmonen juttu notta tiedustelija mettiäiset palaavat kertomaan missä on sopiva korsteeni. Parvi on kiinniottajan omaisuutta eikä naapuritarhaaja voida syyttää koska ei ole varmuutta mistä karannut. Ruotsin vallan aikainen laki sanoopi notta lampuoti saapi kolmasosan... kartanon isäntä kolmasosan ja olisko kiinniottajan loput. Puun saa kaataan iliman metsänomistajan lupaa.. Lakia ei ole kumottu, mutta jättäkää naapurin omenapuu kaatamatta jos siellä parvi olisi ja äkänen akka.
 
Jännä terävä reuna sumuseinämässä. Hauskan näköistä kun sumu nousee vedenpinnasta ja etenee järven keskelle päin.

20200619_013822.jpg
 
Lämmin vedenpinta illan viilenevässä ilmanalassa, tekee jonnekkin sinne sen "nousukanavan" , sen lämpöisen ilman poistua viileän tieltä ....
 
Saavuttiin eilen ehtoolla itärajalle. Pilvet pelastivat enimmältä kuumuudelta.
Pörriäispelto on kyllä nyt kokolailla komeimmillaan.

20200618_191154.jpg

Joku havukka saalistaa säännöllisesti pellolla. Vaaleat siivet, mustat siivenkärjet, olisko sinisuohaukka?
Epäilyttävästi lentää ja laskeutuu asettamani tuulihaukan/hiiripöllön pöntön suuntaan, mutta tuskinpa sentään siinä pesii.
 
Sinisuohaukka lienee, ei oikein muihin täsmää väritys.
Pesä voi olla kohtalaisen kaukanakin, joskus semmoista etsittiin ja löydettiin noin 3km päästä pelloista missä lintu kävi saalistamassa.
 
Uusi yritys uuvella äitillä. Elokuussa saapi hakea vuokranmaksu eli hanit himaa ja sokuri lientä tilalle.

P6200030.JPG P6200031.JPG

Tallissa viihtyvät jääpalan alla. (lieneekö sillä merlitystä?) Huomenissa jospa sanomalehti vanhan pesän päälle ja sulkuristikko ... siinäpä on sitten kysymysmerkki mitä tapahtuu-
 
Juhannusruusut (ja muutkin kukat) kukkivat tänä vuonna noin viikon myöhässä normaaliin. Yleensä juhannusruusut ovat jo juhannuksena lakastuneet.
 
Takaisin
Ylös