Metallisen työpöydän kokoontaitettavat jalat + keskustelua klaffipöydistä

Viestiketju:
Metallisen työpöydän kokoontaitettavat jalat + keskustelua klaffipöydistä

Hylje

Kansalainen
Liittynyt
11 Toukokuu 2020
Viestit
29
Kroonisen tilanpuutteen vuoksi isoimpien kikkareiden työstö ja kaikki kipunoita tuottavat hommat on tehtävä ulkona.
Tähän asti olen käyttänyt halvimpia mahdollisia, ja myös äärimmäisien paskoja, klaffityöpöytiä.
Näissä ongelmana on jatkuva nuljuaminen joka suuntaan ja totaalinen hajoaminen muutaman vuoden käytössä.
Oikeastaan ovat siis ihan paskoja jo kaupan hyllyllä.

Noh, katselin kaupassa hieman, siis ihan hemmetisti, arvokkaampia klaffipöytiä ja en kyllä millään pystynyt perustelemaan niiden seitsenkertaista hintaa halvimpiin verrattuna.

Vaan josko semmosen tekisi iha ite?

Ideana olisi siis pääosin teräsrunkoinen pöytä, jossa olisi neljä kokoontaitettavaa jalkaa.
Vaan miten toteuttaa jalkojen klaffimekanismi niin, että pöydän nuljuaminen, eli klappi, olisi mahdollisimman pientä kasattuna?

Tarkoitus olisi siis mm. höylätä erinäisiä puun raatoja käsihöylillä, jolloin pienikin nuljuaminen tekee hommasta yhtä helvettiä.

Toinen käyttökohde olisi hitsaushommat, jonka takia kansi saisi olla pääasiassa raudan kaltaista kovahkoa jutskaa.

Kolmas homma olisi se, että saisin pöytään kiinni magneettiporakoneen, josta olen nähnyt leikkuunesteen kosteuttamia päiväunia jo jonkin aikaa. (eli rautaa tarttis kannessa olla)

Vanttiruuvejako laitan jalkojen sivutönköiksi, vai onko olemassa jotain edukasta ja hyvää kaupallista ratkaisua?
 
Tuollaista esiintymislavan osaa kehuttiin jossain nettivideolla. Ei mikään kevyt, mutta kantavuutta hyvin ja ilmeisesti melko tukeva. Kai noita voisi löytää netistä käytettynä. https://www.thomann.de/fi/stairville_unistage_20_x_10m_idsc.htm
https://www.thomann.de/fi/stairville_unistage_20_x_10m_idsc.htm
Ei helmiä hylkeille!
Saattaisikin olla erinomaisen hyvä, vaan se jäi tuosta aloituspostauksesta mainitsemati, että pöydän mitat saisivat olla suunnilleen 60x90 cm.
Muutoin tulee säilytyksen kanssa ongelmia.

Niin juu, jos pöydän päädyn itse tekemään, niin mitään ihme konepajavärkkejä en omista.
Eli homma pitäisi pääasiassa tehdä lähinnä rälläkällä, akkuporakoneella ja puikkokoneella.

Toki leikkeiden teko saattaisi onnistua laserilla kohtuu hintaan...
 
Nuillahan tekee jo melkein mitä vaan.. :)
 
Vois auttaa nuljuamiseen kun integroit pöydän mekanismiin pienen kuormaliinan millä kiskaiset rakennelman jännitykseen
 
Vois auttaa nuljuamiseen kun integroit pöydän mekanismiin pienen kuormaliinan millä kiskaiset rakennelman jännitykseen
Tätäkin miettinyt, mutta tällöin vaadittaisiin jonkun kaltainen alataso, joka sitoisi jalat toisiinsa.
Ei välttämäti huono idea lain, vaan tuo lisää monimutkaisuutta hommaan.
 
Laitankoma kuvan omasta taittopöydästä? Toki vain jiirisirkkelin alle tehty mutta kohtuullisen jämäkkä, eikä vie isosti tilaa kokoontaitettuna
 
Jos kuitenkin isompi pöytä kiinnostaa, niin tekisin pari tukevaa A-pukkia ja niiden päälle irtonainen kansilevy. Levyn saa nostettua pystyyn seinänviereen ja pukit voi pinota päällekkäin. Pukit voi tehdä myös kokoontaitettaviksi, mutta tuollainen kiinteä malli on nopea tehdä ja taatusti tukeva.
 
Tuon kokoisen kannen vois tehä vähän paksummastakin rauta aineesta, ja hitsata kierre jatkomuhvit kulmiin joihin kierretään jalat käsin kiinni pöytää tarvittaessa ja irroitetaan varastoidessa. Eli jalat ois kierrepäiset vesijohtoputken pätkät. Kierretä ei tarvitse olla pitkästikkään kun kiristyy heilumattomaksi.
 
Saksinostopöydästä saa käden käänteessä kohtuullisen pieneen tilaan menevän ja tömäkän pöydän rajumpaankin käyttöön.
Tarvii toiseen päähän maapuoleen renkaat liikuttelua/ säilömistä varten ja pöytälevyn alle halutulle korkeudelle passaavat jalkatapit. Puolitoista tonnia kestää lisäjaloilla heposti ja silmät kiinni pannen tuplat tuosta.
Tässäpä tulikin mieleen että pitäisi omaan mekaaniseen saksipöytään ainakin nuo liikuttelua edistävät renkaat väkertää.
 
Levypöytä a-pukeilla hitsaukseen ja mp-nostin tallin pöytinä, toimii hyvin omissa hommissani.
 
Jos kuitenkin isompi pöytä kiinnostaa, niin tekisin pari tukevaa A-pukkia ja niiden päälle irtonainen kansilevy. Levyn saa nostettua pystyyn seinänviereen ja pukit voi pinota päällekkäin. Pukit voi tehdä myös kokoontaitettaviksi, mutta tuollainen kiinteä malli on nopea tehdä ja taatusti tukeva.
Ei käy, puuta käsin höylätessä päälilevy lähtisi lipettiin.
 
klips... ja hitsata kierre jatkomuhvit kulmiin joihin kierretään jalat käsin kiinni pöytää tarvittaessa ja irroitetaan varastoidessa.
Perkema!
Tämä olisi helppo tehdä ja itseasiassa minulla saattaisi jossain olla soveltuvat aihiot...
 
Ei käy, puuta käsin höylätessä päälilevy lähtisi lipettiin.
Jos siihen pöytälevyn alapintaan laittaa niitten pukkien molemmin puolin vaikka rimat tai kulmaraudat, niin ei se liiku kuin nostamalla. Ja voihan sinne laittaa salvat, mitkä estää pukkien irtoamisen pöytää nostaessa. Nuo pukit olisi vaan aika monikäyttöiset. Jos vaikka tarvii maalata jotain pitempiä lautoja, niin niitten päällä on hyvä. Ja monessa muussakin, jos joskus tarvii vaikka isoa pöytää johonkin, niin pelkän levyn hankinnalla sekin hoituu...
 
Tuollaisia A- pukkeja mulla käytössä mitä erinäköisimmissä hommissa, pari on kolmipyöräjigin alla, nämä pari on emännän mattojen pesussa pöydän jalkoina, pari on romutorikärryn varustuksessa myyntipöydän jalkoina, jne.
Screenshot_20200526_111235_com.android.gallery3d.jpg
 
Katselin "kauhuissani" kun mökkitalkkari Camarata laittoi palkkia tällaisten päälle, mutta hyvin näytti kestävän:
 
Takaisin
Ylös