Minkä laisilla ruuilla konekansalaiset

Viestiketju:
Minkä laisilla ruuilla konekansalaiset

Eilisiä eväitten loppuja mutustellu. Lihapiirakoita, lihapasteijoita ja riisipiirakoita.
 
Pitääpäs vielä eilisestä menomatkasta muistella. Poikkesin Kovelon grillillä. Joku päähänpinttymä jäänyt että tuo on kivan näköinen mesta poikettavaksi ja toisaalta tuosta on kuulunut ihan positiivisia kommentteja. Grilli on siis 2-tien varressa ihan Karkkilan pohjoisosassa ja grillille pääsee ajamaan vain etelästä pohjoiseen suunnassa (samoin pois pitää lähteä pohjoisen suuntaan).

Kivan oloinen mesta, järvi ihan rannassa (jep), terassilla istuttaa ihan reilusti porukkaa (helposti 50?), sisällä 4x4hlö pöydät. Tarjolla kahvit, pienet suolaiset ja makeat, jäätelöhommelit, sekä vähän isompaakin suolaista purtavaa.

Fiiliksenä oli joku purilainen tai lihis, mutta nähtyäni kebab ranskalaisilla -annoksen alapuolella jokin piru-versio, sisällysluettelona kerrottu mausteinen kebab liha, ranskalaiset, tulinen majoneesi. Kebab- ja chilimäen miehenä mut oli aivopesty per heti, olkoon mitä on niin tuo pitää testata.

Sapuskit pöytään. Positiivista fiilistä porsliinilautanen ja metalliset veitsi ja haarukka (kivasti serveettipaperiin käärittynä). Annoksen ulkoasulle nyt ei pisteitä voi antaa. Tähän mennessä pistesaldo oli koko paikalla +-0, jossa on plussa tarjoilijatyttösestä. Mut jumalialauta kun tuota evästä alkoi tarjoilla suun kautta edelleen pidemmälle ruuansulatukseen. Läpinäkyvistä lähtökohdista (pakastekebab, valmiskebabkastike-halpis) huolimatta tää iski johonkin makuhermoon, ilmeisesti juuri tuon majoneesin kautta.

Kebabbina ei ehkä top10:ssä mukana paitsi "yllättäjä" statuksella. Mutta aivan varmasti tuonne kioskille tulee asiaa vielä jatkossakin. Iso-Monkey siihen satasen-kuntoon niin tuollahan voi pikaseen poiketa työpäivän keskellä lounaalla evästämässä menusta muita osuuksia.

Positiivista oli huomata, että trafiikkia oli ihan kohtalaisesti sinä aikana kun paikalla vietin. Parit ateriat, parit makkarat, jäätelöö, kahveeta, pullaa, jne nyt ainakin myi. Harmi että tuossakin alkaa aukioloajat vähän rajoittaa. Perjantaille tunti-pari lisää keväälle ja syksylle niin toimii mökkireissulla.

Ite pyrin välttämään viimeiseen asti tienvarsilla olevat ketjuravintelit ja huoltamoketjut ja suosimaan mieluusti yksityisiä yrittäjiä. Vaikkei se ruoho tiskin takana duunarille ole ehkä sen vihreämpää kuin ketjuissakaan, niin näissä yksityisissä yleensä on panostettu johonkin omaan ja asioita tehdään ite.
 
Toi "Matin mainio " chilisinappikaan ei ihan mauttomimpia ole, verrattuna saman valmistajan valkosipulisinappiin ....
Siis tuossa makusteena pöperöin päällä, eilen ja tänään menty lihis-nakkilinjalla ....
 
DSC_5105.JPG
 
Söin kisapaikalla Tyrnävällä mainion hampurilaisen.
Ehkä aavistuksen pieni jos jotain negatiivistä pitäisi löytää, ja ainahan voi ostaa kaksi jos hoksaa.
 
Hiiligrillissä parilalla wienerschnitzeleitä. Kupeeseen naulaperunoita ja folionyyteissä vähän kasviksia. Parsakaalia, paprikaa, sokerihernettä ja minimaissia, soosina soijaa, hunajaa, inkivääriä ja ölymppiä-juustoa.
 
"Kotimaista" uunimakkaraa syötiin Pimun kans justiin.. 400g meni.. Siiis vuorotellen purastiin makkkaraa. Vuoroteltiin,, Pimu ei oo ahne, ottaa noin tuuman palan kerrallaan. Sit antaa vuoron mulle..häntä heiluu...
 
Kyl toi loksurillikin olis lähtökohtaisesti jo tarvinnu rakentaa rullaavaksi, eikä kiinteille jarrrulaikoille ......
Ilmagrillauksen suomenmestari ilmeisesti harjoitelee EM tai MM-kisoja varten....
 
Takaisin
Ylös