Asiassa voi olla näkemyseroja.Ei vlttämättä näyttelykuntoinen tarvitse olla, mutta siisti yleisilme saisi olla. Jos on aitoa käytön jälkeä, niin se on ihan hieno ja säilyttämisen arvoinen, mutta jos on ruostunut hylättynä pihalla, niin se ei ole ajan patinaa vaan välinpitämättömyyttä. Ja kaikista älyttömintä on, kun siistejäkin pintoja tahallaan hiotaan ruostumaan tai jopa käytetään tuhansia ruostetta jäljittelevään maalaukseen.
Esimerkiksi tuon Volkkarin keulan maalaaminen olisi täysin pilannut auton. Ei kukaan saa maalattua siitä samanlaista kuin kyljet. Kyllähän jotain kuivajääpuhalluksia tai pähkinänkuorilla puhallusta käytetään, mutta niillä ei saavuteta kauhtunutta maalipintaa.
13 miestä tusinassa voi tehdä kiiltävän ja virheettömän maalipinnan, mutta yksikään ei tuollaista kulunutta.
